Valmistuin yliopistosta joulukuussa 2015 ja sain tuolloin äidiltäni ja isältäni lahjaksi veljen kanssa suoritettavan matkan entisille kotikonnuillemme Japaniin. Vasta hääkiireiden väistyttyä viime kesänä, muodostui tämän matkan naulaaminen kalenteriin mahdolliseksi. Niinpä nyt marraskuun ensimmäisenä viikkona reissasimme velipojan kanssa Suomen kalsean kosteaa syksyä pakoon Tokion tuttuihin maisemiin nauttimaan vielä viimeisistä väistyvän kesän lämmönsäteistä.
Vilkaise alta vielä video veljesten vaelluksista.
Missä veljekset viikon aikana vaeltelivat?
Laskeuduimme Naritan lentokentälle varhain perjantaiaamuna. Ensimmäinen päivämme vierähti aikaerosta toipuen entisiä kotikulmia tutkaillen ja ensimmäisiä jo kotioloissa kartoitettuja täsmähankintoja suorittaen. Lauantaina suuntasimme velipojan kartoittamille Tokion Ramen-festivaalille, jonka timmelyksessä nautimme sekä poikkeuksellisen aurinkoisesta säästä että eri puolelta Japania saapuneista Ramen-maistiaisista. Sunnuntaina suuntasimme Tokion liepeillä sijaitsevalle Mount Takaolle, jonka huipulle nousimme tuolihissillä laskeutuen tämän jälkeen takaisin kumpareen juurelle muutaman tunnin patikoinnin lopputulemana.
Maanantaina reissasimme Tokyo Skytreen kautta Kappabashi-keittiöalueelle Asakusaan, josta polkumme jatkui Tori no Ichi –juhlaa ihmettelemään läheiselle temppelialueelle. Tiistain olimme varailleet erinäiselle shoppailulle Shibuyassa, kun taas keskiviikko johdatteli meidät Ebisun alueelle mm. olutmuseoon sekä paikalliseen teppanyaki-ravintolaan. Torstaille olimme toivoneet vielä iltaista visiittia Disney Sea –teemapuistoon, mutta – haluamiemme iltalippujen ollessa vain myynnissä viikonloppuisin – päädyimme kiertelemään Akasakassa sekä vielä toistamiseen Shibuyassa.
Arki pyörii jälleen
Syksyn reissut on nyt reissailtu, ja katseet kääntyvät kohti joulua. Ensi viikolla myös blogissa palataan arjen äärelle kirjoituspainotteisemman päivityksen myötä. Sillä välin voit seurata arkeamme ja tekemisiämme Instassa tunnuksella Polullablogi.
See you next week!
– Santeri
Vastaa