Joulun pysyvyys

Sattuipa niin, että istuin tänään – sateisena itsenäisyyspäivää seuraavana perjantai-iltana – täyteen pakkautuneen Helsingin tuomiokirkon puupenkissä kuuntelemassa Cantores Minores –poikakuoron joulukonserttia. Työntäyteisen ja muutoinkin kiireisen elämänvaiheeni rutiineja tällä tavoin rikkoessani saatoin hetkellisesti, silmäni sulkiessani, huomata ajatusteni harhailevan jouluisen kuorolaulannan johdattelemana poispäin nykyhetken välittömästä ympäristöstäni, ja taakse kohti kaukaiselta tuntuvaa menneisyyteni mielenmaisemaa. Tutun musiikin ympäröimänä kiidätin itseäni pohdinnoissani yhä syvemmälle menneeseen päätyen aikaan ennen viimekesäisiä häitämme, ennen jo pari vuotta sitten päättyneitä itsessään seitsenvuotisia yliopisto-opintojani, ja aikaan ennen 365 päivää kestänyttä Santahaminan armeija-palvelusaikaani. Aikaan, jolloin minäkin – silloinen nk. pikkukanttori – vietin suurimman osan joulukuukauden illoista Cantores Minores –kuoron riveissä erinäisissä joulukonserteissa ja –tilaisuuksissa esiintyen.

Tuolloin kaltaiselleni noin 10 vuoden canttis-kokemuksella varustetulle veteraanille joulun aika merkitsi päällimmäiseksi jatkuvaa kiirettä. Perinteisten joulukonserttien lisäksi ohjelmistoon kuului nimittäin vuodesta toiseen Bachin Jouluoratorion ensimmäiset kolme osaa, muiden kuorojen konsertit sekä useat pienyhtye- ja Tiernapoika-keikat. Muistan, että juuri ennen armeijan palvelukseen astumistani – jouluna 2007 – laskin konserttien kokonaismäärän joulukuun osalta ylittävän jo 30 esiintymisen korkean rajapyykin.

Palaillessani tällä tavoin oman – näin kai voi luvalla jo sanoa – nuoruuteni joulujen tunnelmaan, huomasin syvältä kouraisevan kaipuun tunteen kaivautuvan sydämeeni. Mieleeni palautui pyytämättäni jouluja vuosien takaa. Muistin talvisen kuorokiertueen paikoittain lumessa kylpevään Japaniin, jo vuosia sitten edesmenneen entisen kuorojohtajamme Christian Hauschildin ja tietyt mieleni syövereihin painautuneet konsertit. Ennen kaikkea muistin kuitenkin ystäväni.

Kuten moneen muuhun harrastustoimintaan, liittyy kuorotoimintaan myös laaja ja tiivis kaveriverkosto. Kavereiden kanssa vietetään aikaa harjoituksissa, kesän ja talven kuoroleireillä ja tietenkin sekä koti- että ulkomaan kuorokiertueilla. Matkan varrella ystävyyssuhteet tiivistyvät ja parhaimmassa tapauksessa seurauksena on vankalle pohjalle rakennettu elinikäinen ystävyys.

blogi2

Oman kuorohistorian kaihoisten mielikuvien pikkuhiljaa väistyessä ja nykyhetken ja –ympäristön lipuessa takaisin tietoisuuteeni huomaan, että kaikki mennyt ei ole kaikonnut. Musiikki säilyy. Arkihuolesi kaikki heitä, Joulun kellot, En etsi valtaa loistoa ja Jouluyö. Kaikki tutut ja lämpimän nostalgisia tunteita herättävät kappaleet ovat vielä täällä – tässä ja nyt – ja niiden kautta pääsen jälleen kosketuksiin menneisyyteni joulujen muistoihin, tunnelmaan ja kokemuksiin.

Joulu edustaa minulle edelleen kiirettä, mutta kiire tulee konserttien sijasta toisaalta: töistä, joulun valmistelusta ja rutinoituneesta arjesta. Kiire ei kuitenkaan saa viedä mukanaan. Kannustankin edellä mainituilla tavoin hiljentymään hetkeksi joulun aikaan, vaikkapa tutun ja turvallisen joulumusiikin äärelle, aistimaan joulun tunnelmaa. Tunnelmaa, joka pysyvyydellään herättelee henkiin menneiden vuosien jo muuten unhoittuvia muistoja, ihmisiä ja elämän pieniä hetkiä. Anna itsellesi suorittamisen sijasta aikaa tänä vuonna rauhoittua joulun viettoon. Lienet sen ansainnut.

Rauhallista joulun odottamista.

-Santeri

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: