Apuva! Ikäkriisi?!

Mikäs se tuolla ei-niin-kaukaisessa horisontissa oikein häämöttää? Jokin pahaenteinen näky siellä heittää synkän varjonsa näinkin kauas. Voiko se todellakin olla? Ei kai nyt sentään vielä?? Ei…ON SE! 

!!30-VUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄ!!

…kriisiä pukkaa…

Ikäkriisi – totta vai tarua?

No jaa..Ei tässä nyt oikeasti mitään kriisiä ole. Ikää tulee, kokemukset karttuu, mieltymykset muuttuu ja prioriteetit vaihtuu (tuli muuten melkoinen Pikku G assosiaatio tuota kirjoittaessa). Kuluvan vuoden elokuussa mittari asettuu hetkellisesti näyttämään 30-ikävuoden maagista rajapyykkiä. Maagista siis vain siinä mielessä, että viimeistään tässä vaiheessa nuoruus on – yhden taianomaisen hokkuspokkus-päivän myötä – PUFF – ohi.

Ikähän on kuin onkin – tuttua sanontaa seuraten – vain numero. Etenkin allekirjoittaneen olemusta lähietäisyydeltä tarkkaillessa voikin olla väitettävissä, että todenmukaisempi henkinen kypsyysaste on jumahtanut pikemminkin sinne alle 20-vuotiaan tasolle. Tästä huolimatta on tosiasia, että pitkänkin elämän puolimatkan krouvi tuntuu tämän tulevan muutoksen myötä entistäkin lähemmältä.

Ikä ja viisaus – reippaana rinnakkain?

Näin merkkivuoden porstuaan talsiessa on hyvä istahtaa toviksi aloilleen, nostaa jalat ylös, vetää hetki syvään henkeä ja muistella pikaisesti menneitä. Nyt, vanhenemiseni kynnyksellä, muistan nimittäin yllättävänkin hyvin ajan noin 10 vuoden takaa, jolloin silloinen suhteellisen nuori ikäni – ainakin näennäisesti – muodosti allekirjoittaneelle ongelmia. Muistan näes kourallisen keskusteluita (tai kenties pikemminkin väittelyitä), joissa vastapuoli käytännössä seisautti muutoin valtoimenaan virtaavan viriilin keskustelun toteamalla, että silloiset mielipiteeni olivat vain nuoren ikäni vääjäämätön ja ei-toivottu ikävä sivuvaikutus.

”Kyllä sä sitten vanhempana ymmärrät!”

Muistan, että tämä argumentti ärsytti tällöin aivan mielettömästi. Eihän ikä ole mikään viisauden tae!? Ei ymmärtäminen ja tiedon omaksuminen absoluuttisesti korreloi vuosikymmenten tuoman kokemuksen kanssa? Ei vanhuus itsessään pakota ihmistä oivaltamaan.

Näin vanhempana olen toki oppinut, että viisaus omaksutaan juurikin iän myötä 😉

Merkkejä ilmassa

Kriisistä ei voida puhua, mutta onhan tässä tietenkin ikääntymisen merkkejä ilmassa. Ikävin näistä omalla kohdalla lienee hiusten jatkuva harveneminen. Poika seuraa tässä tapauksessa varsin visusti isän jalanjäljissä, ja varmaankin etäisessä tulevaisuudessa osuu kohdalle se päivä, kun nuoruusvuosien leijonanharjalle (nykyhetken variksenpesälle) joutuu heittämään ah-niin-kaihoisat hyvästit.

Hiusmäärän halkomisen lisäksi vuosien kertyminen näkyy kyllä muuallakin. Salibandykentän entinen pikakiituri on lähiaikoina omaksunut pelinrakentajan rauhallisemman roolituksen, jo alkujaan varsin satunnainen biletys on vaihtunut viininpunaisiin koti-iltoihin ja opiskeluaikojen tulevaisuuden epävarmuus on muuttunut nousujohteiseen ja oletusarvoisesti pitkäjänteiseen urautumiseen. Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Mikäs tässä ollessa

Kaikenkaikkiaan asennoidun ikääntymiseen ja vuosikymmenen muutokseen varsin positiivisin mielin. Koen olevani valmis astumaan seuraavaan segmenttiin elämänpolulla. Onhan tässä vuodesta -88 saakka kerrytetty jo varsin maukas litanja kokemuksia, jotka voin asetella nuoruuteni muistivihkoon. Ainoana toiveenani lienee, että seuraavat 30 vuotta yltävät samaan saavutukseen.

– Ikääntyvä Santeri

Kuvat: @AstridMannerkoskiPhotography