Pisara filosofiaa arkeen?

Kauppatiede, lääketiede, oikeustiede. Opinahjoja, joiden arvo yhteiskunnalle on heti havaittavissa ja mitattavissa. Teoreettinen filosofia. Jaa’a, mitähän tuohon toteaisi…

Punaviini-fedora -illuusio

Filosofiaa ja filosofointia ei juurikaan arvosteta. Tämän tohdin kokemusteni pohjalta todeta. Suomalaisessa yhteisössä – tai ainakin omassa helsinkiläisessä miljöössäni – filosofointi kehystetään usein raameihin, jotka rakentuvat puolityhjistä (tai täysistä, riippunee näkökulmasta) punaviinilaseista, baari-iltojen hähmäisistä pikkutunneista ja teatraalisen teennäisestä käsien pyörittelystä. Filosofointi, toiselta nimeltään myös maailman parantaminen, on ympäripyöreää huuhaahöttökeskustelua, jonka pöyhkeilevä sävy ja näennäisesti syvällinen sisältö ei päätä huimaa ja jota muistellaan seuraavana päivänä iloliemen tuottama viipyilevä päänsärky kumppanina ja häpeän hehkuva puna poskilla.

Tämä käsitys on onneksi vain silmänlumetta. Kyseessä on kuin onkin välittömän ympäristömme muodostama kupla, jonka sisäpuolelta ilkumme ja parjaamme myös autenttisesti arvokasta pähkäilyä, pohdiskelua ja keskustelua. Todellista filosofiaa.

Arjesta irtaantunutta päsmäröintiä?

Valloillaan olevan uskomuksen mukaan filosofia käsittää teemoja, joilla ei juurikaan ole tekemistä tavallisen tallaajan arjen kanssa. On abstraktia keskustelua merkityksistä, eksistentiaalista pähkäilyä olemassaolon luonteesta ja vääjäämätöntä väittelyä vapaasta tahdosta. Tämä kokonaisuus on sitten höystetty hienostelevalla ja tarpeettoman kompleksisella jargonilla, mikä entisestään erkaannuttaa diskurssia päivittäisen tekemisen viitekehyksestä.

Tällaisesta terminologia-taituruudesta hienoimpia ja hauskimpia esimerkkejä löytyy filosofista keskustelua parjaavasta Ketonen & Myllyrinne -sketsistä.

…ei saa naista ei…

Lantrattua filosofiaa kotisohvalle

On kuitenkin tosiasia, että filosofiasta on ammennettavissa oppeja ihan tavalliseen arkeen. Esimerkkinä käytettäköön vapaa tahto -keskustelua.

Mistä on kyse?

Vapaa tahto on illuusio. Tästä jos jostakin olen vakuuttunut. Käyttäytymiseni määrittyy ajatuksistani, jotka puolestaan ovat vääjäämätöntä seurausta kokemuksistani: henkilökohtaisen perimäni ja ympäristöni – polkuni – vuorovaikutuksesta. Kun päätän aamulla nostattaa huulilleni kahvikupin teekupin sijaan, teen sen ilman aitoa mahdollisuutta vaikuttaa sen hetkiseen preferenssiini. Päätös on jo koodattu kokemushistoriani kautta aivoihini, eikä minulla tosiasiassa ole mahdollisuutta toimia toisin. Jos päätän kohtaloa keppostaakseni täyttää kuppini aamusta Earl Greylla, on tämäkin huiputusyritys vapaan valinnan ulottumattomissa – orientaalisesta vihreästä teestä puhumattakaan. Mitä olen nyt, mitä ikinä se sattuu olemaankaan, olen sitä kaiken aikaisemman määrittelemänä. Ei suinkaan vaikutuksesta, vaan määrittelemänä.

Mikä on vaikutus arkeen?

Vapaan tahdon illuusion havaitsemisella on vähintään kaksi arjen seurausta. Ensinnäkin se vie perustan sairaalloiselta ylpistymiseltä. Jos olen kaikissa ajatuksissani ja tekemisissäni kulkemani polun looginen seuraava askel, en autenttisesti yksin voi ottaa kunniaa saavutuksistani. Sijaintini sosiaalisessa hierarkiassa, oppineisuuteni, ansioni ja mahdolliset urotyöni juontavat kaikki juurensa asioista, joita en todellisuudessa ole valinnut. Kun menestyn, menestyn johtuen tekijöistä, jotka eivät ole yksinomaan omaa ansiotani. Kyseessä on loputon regressio, joka ei anna sijaa vapaalle – determinismin ulkopuolelle astuvalle – vapaalle tahdolle.

Toiseksi illuusion todentaminen kääntää katseen toiseen ihmiseen ja romuttaa pohjan toisen ihmisen, esimerkiksi kumppanin, syyllistämiseltä ja tuomitsemiselta. Konfliktien edessä en voi rationaalisin perustein tuomita ihmistä, jonka ajatukset – kuten omanikin – ovat hänen ympäristönsä luonnollinen ja ainut mahdollinen tuotos. Kun toinen näkee asiat eri tavalla, näkee hän ne juurikin sillä tavalla, jonka hänen kontekstinsa on määrittänyt. Tällöin keskeiseksi ei muodostu niinkään ihminen vaan konteksti. Miksi hän ajattelee noin? Mitkä perusteet hänen ajatuksillaan on? Mikä on se tekijä, mikä on muovannut ajatusmaailman eroamaan omastani? Nämä ovat niitä relevanteimpia kysymyksiä, eikä mikään jätä tilaa itse ihmisen syyllistämiselle ja tuomitsemiselle. Ainut looginen vaihtoehtoni onkin tutustua minulle vieraisiin ajatuksiin, pureskella ja ruotia niitä, ymmärtää ne ja mahdollisesti oppia niistä.

On muuten mahdollista järkeillä, että tällainen näkemys vapaasta tahdosta romuttaa yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisen rikos- ja rangaistusjärjestelmän. Jos murhaaja ei vapaasti määrittele käyttäytymistään, emmehän me voi rangaista häntä murhasta, jonka tekemistä hän ei itse ole valinnut. Tämä päätelmä on kuitenkin puutteellinen. Vaikka tiedostammekin murhaajan eksentrisen käyttäytymisen olevan hänen vapaan tahtonsa ulottumattomissa, voimme silti yhteisönä nähdä murhaajan toteuttaman käyttäytymisen sellaisena, ettei sen ilmentyminen osana normaalin sosiaalisen konvention omaavaa yhteisöä ole mahdollista. Vangitsemisessa ei tällöin ole niinkään kyse rankaisemisesta, pikemminkin yhteisön yhteisen edun ja hyvinvoinnin turvaamisesta.

Susi ilman kynsiä ja hampaita

Tällaisella deterministisellä maailmankuvalla on toki myös negatiiviset vaikutuksensa. Kun ihminen menettää kykenevyytensä syyllistämiseen, menettää hän terävimmät torahampaansa ja raatelukyntensä. Siinä missä muut lauman sudet omaavat vielä hyvinkin automaattisen kykenevyyden viiltävään vahingoittamiseen, on tämä ”kastroitu” susi pakotettu pärjäämään ilman sitä kaikista suoraviivaisinta reaktiota.

Mistä vaikutteita?

Kannustan altistumaan filosofiselle keskustelulle – tavalla tai toisella. Olen itse mm. työmatkoilla ja ennen nukkumaanmenoa tottunut kuuntelemaan erinäisten arvostamieni tahojen aivoituksia. Suurien nimien kärkikolmikkoon nostaisin ehdottomasti ilmaisutaidon ja verbaaliakrobatian kruunaamattoman kuninkaan Christopher Hitchensin (Letters to a Young Contrarian, God is Not Great), amerikkalaisen neurotieteiden tohtorin Sam Harrisin (The Moral Landscape, Free Will, Letters to a Christian Nation) sekä australialaisen muusikon Tim Minchinin (Storm, Thank You God, White Wine in the Sun). Itse olen ainakin kokenut, että nimenomaan tällaiselle ajatuksia jäsentelevälle ja niiden perusteita selventäville keskusteluille on oma paikkansa arjessa.

– Santeri

Kuva: Fred Vilhelm