Heissulivei! Jälleen yksi talven tuiskuinen pakkasviikko takanapäin. Tulevana työviikkona kiepautamme nokat kohti maaliskuun loppusuoraa, ja lähitulevaisuudessa siintääkin jo pääsiäisen vapaapäivät kera suklaamunien, mämmin ja virpomisten. On sitä pääsiäisen varalle jo sumplittuna jotain erityistä ohjelmaa, mutta siitä sitten enemmän lähempänä.
Mitens on maaliskuu sillä suunnalla mennyt? Onko pitänyt kiirettä? Jokos alkaa orastava kevät tuomaan helpotusta talven piiiiitkääääään pimeyteen ja naaman mutruun vääntäville paukkupakkasille? Itse havaitsin jo viime viikon loppupuolella ensimmäiset kevään merkit – eipä menneet viikset nimittäin enää valkeaan jäähuurteeseen aamuisella kävelyreissuilla. Toivottavasti suunta on siellä sinunkin suunnalla kohti valoisampaa (ja lämpimämpää) huomista 🙂
Aihetta juhlaan!
No mitäs täällä on viime viikkoina sitten tapahtunut? Merkittävin maininta menee varmasti viime perjantaisille juhlillemme. Olimme nimittäin kutsuneet lähimmät ystävämme työpäivän päätteeksi iltavisiitille kakkukahveille. ”Miksi?”, kysynette. No tietenkin siksi, että näin maaliskuun puolivälissä pääsemme – vain hivenen etukäteen – juhlistamaan Jonnan valmistumista! Muistanette, että Jonna aloitteli omat korkeakoulu-opintonsa tammikuussa 2016, vajaa kuukausi allekirjoittaneen opintojen päättymisen jälkeen. Nyt, reilut kaksi vuotta myöhemmin, paperit ovat viimeistä silausta vaille kourassa ja uurastus tältä osin päätöksessä. Let’s get the party started 🙂
Onkos opiskelu näkynyt arjessa?
Kuten perjantaina kuohuviinilasien kilistelyn äärellä Jonnalle ja ystävillemme totesin, on tämän tietyn elämänvaiheen päättyminen sopiva etappi vähäsanaiselle reflektoimiselle.
Siinä missä allekirjoittaneen opiskelu toteutui osa-aikaisen työn ohessa luentojen ja työn välillä tasapainotellen ja arjen muuta tekemistä opintojen usuttamana karsien, on Jonnan opiskelu vaatinut – ainakin omasta perspektiivistäni tarkasteltuna – motivoituneelta opiskelijalta korostunutta uutteruutta, kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Arki on nimittäin sisältänyt erinomaisessa aikataulussa suoritettujen opintojen ohessa täyspäiväisen työn sekä elämänvaiheeseen liittyvää muuta aikaavievää tekemistä, kuten viime kesäisten häidemme suunnittelua ja blogiemme sisällöntuotantoa. Tämän kokonaisuuden ohella aikaa on löytynyt myös jokapäiväiselle urheilulle tai muulle jaksamista ja virkeyttä ehostavalle tekemiselle.
Minkälaista arkemme on sitten ollut? Ensimmäiseltä opiskeluvuodelta muistan arjestamme sen, että työpäivän päätteeksi – siinä noin neljän tai viiden paikkeilla – meillä oli säännöllinen lyhyt (maksimissaan tunnin) yhteinen aika, jonka käytimme tunnetilasta riippuen joko pikaisen kävelylenkin kiepauttamiseen tai lyhyeen kotikulmilla suoritettuun juoksulenkkiin. Siinä sitten vaihtelimme päivän kuulumiset ja muut mahdolliset mietteet. Tämän lyhyen reippailun päätteeksi Jonna suuntasi valmistautumaan alkavaan iltaluentoon, ja allekirjoittanut ohjautui valmistamaan iltaruokaa. Ilta vierähtikin sitten Jonnan osalta opintojen ääressä usein sinne kahdeksaan/yhdeksään asti, ja minulla tämä aika oli varattu – kenties tarpeettoman usein – pelaamiselle ja niin kutsutulle omalle ajalle.
Lopussa kiitos seisoo!
Nyt on opinnäytetyö hyvin arvosanoin plakkarissa ja kurssit kuittausta vaille suoritettuina. On mukava seurata vierestä, kun toinen – samoin kuin itse aikoinani – innostuu tulevasta opintojen vapauttamasta vapaa-ajasta. Olen toisen suorittamasta rupeamasta valtaisan ylpeä. Opintojen jatkumisen mahdollisuus on jo vieraillut arkisissa keskusteluissamme, mutta ehkä nyt hetkellisesti voimme antaa tilaa huilaukselle ja valmistumisesta nauttimiselle. Katsotaan jatkoa sitten tuonnempana.
Onnittelut – myös nyt näin virtuaalisesti – Jonnalle valmistumisesta!
– Santeri
Polulla 
Vastaa