Ihmismieli on äärimmäisen mielenkiintoinen. Sen kyky sopeutua uuteen ympäristöön ja tilanteeseen on ällistyttävä, ja usein elämässä tapahtuvat muutokset ja mullistukset mukautuvatkin käden käänteessä osaksi normaalia arkea.
Niinpä mekin nyt, vauvauutisista jo tovin tiedettyämme, olemme varsin sinut tämän uuden asian kanssa. Valmistelemme pikkuhiljaa kotiamme ja arkeamme tulevalle tulokkaalle sopivaksi, pyörimme neuvola- ja lääkärikäynneillä varsin luontevasti, ja vapaa-ajallamme käymme yhä kasvavissa määrin verkossa perehtymässä erilaisiin vauva-arjen edellyttämiin hankintoihin. Myös uuttera säästäminen arjen muutoksiin on käynnistetty – varsin luonnollinen toimenpide kahdelle finanssisektorin konkarille 🙂
Tämä positiiviseksi luonnehtimani asennoitumisemme ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että – hetkellisesti – ajatus vauva-arjesta oli meillekin…uusi, ja uutuudessaan ajatuksia herättävä. Siispä yritän näin jälkikäteen pukea sanoiksi sen, miltä raskausuutisten ensipuraisu aikoinaan maistui; miltä tuntui kuulla, että odotamme polullemme uutta kulkijaa.
”Onko tämä tosiaan totta?”
Siinäpä se on -> ensimmäisten millisekuntien refleksinomainen ajatukseni.
Moni teistä ei varmaankaan tätä muista, mutta muutaman vuoden takaisena aprillipäivänä Jonna jekutti vauvauutisella piirtelemällä käyttämättömään raskaustestiin punakynällä kahta viivaa ja jättämällä testin hölmistyneen ukon tutkailtavaksi silloisen kotimme keittiöpöydälle. Saatesanoiksi juksaaja oli jättänyt litanjan lippulappusia, joissa lappunen kerrallaan varovaisesti kerrottiin ”suuresta uutisesta” – viimeisen lapun paljastaessa tällöin uutisen ja käyttämättömän testin katalaksi aprillipilaksi 😀
Ei siis ihme eikä kumma, että tullessani nyt ”kasvotusten” elämäni toisen tupla-viivaa näyttävän muoviaparaatin kanssa, oli ensimmäinen aito – vaikkakin vain silmänräpäyksen kestänyt – aivoitukseni liittää tämä samaiseen, entuudestaan tuttuun kujeilun kirjoon.
Totuus kuitenkin valkenee
Tämän intuitiivisen ensipuraisun jälkeen aivot kuitenkin iskivät vaihdetta silmään. Eipä ollut ajankohta sopiva aprillipilalle. Lisäksi, siinä missä taannoisen aprillipäivän kohdalla todennäköisyydet eivät olleet tällaisten raskausuutisisten puolella, nyt uutiseen oli olemassa tunnistetusti kattavampi teoreettinen mahdollisuus. Totuus ja todellisuus alkoi selkeytymään. Hölmistynyt hymy kasvoillani ja muovinen todistusaineisto hyppysissäni marssin siis Jonnan luokse ja sanakääntein tai toisin sain todetuksi:
Ootko sä..raskaana?
Vastauksen tyylittelyä en rehellisesti todettuna muista. Olipa kyse sitten kevyestä nyökkäyksestä, myönteisestä hymähtämisestä tai suoranaisesta sanallisesta vastauksesta, sen muistan, että sekuntien sisään syleilimme toisiamme. Uutiset olivat tervetulleita. Samalla molempien ajatukset kävivät läpi valmiuttamme ja tilannettamme: olemmeko valmiita, pärjäämmekö me, tulemmeko toimeen? Vastauksena kaikkeen oli kyllä – kyllä me pärjäämme 🙂
Näistä sanoista ja tunnelmista aloitimme polkumme, joka on tähän päivään tultaessa muodostanut perheenlisäyksen odottamisen varsin arkiseksi asiaksi. Matkan varrelle on mahtunut jo muutamia merkittäviä tapahtumia ja raskausajan ensimmäisiä merkkejä, joista kirjoittelemme tänne blogiin tulevina viikkoina 🙂
Nähdään siis jälleen viikon päästä näissä kuvissa ja tunnelmissa. Siihen asti löydät meidät – totutulla tavalla – Instasta. Erinomaista keväistä viikkoa!
-Santeri
Polulla 
Vastaa