Petite-Mama: Raskauden toinen kolmannes

Raskaus on edennyt täällä jo toiselle kolmannekselle ja itseasiassa kokonaisuudessaan ollaan jo pitkällä yli raskausajan puolenvälin. Alkuraskauden hämmennys on pikku hiljaa vaihtunut tulevan tulokkaan odottamiseen sekä raskauden edetessä uusien oireiden ja muutoksien tarkkailuun ja sopeutumiseen. Tästä johtuen ajattelin nyt jakaa toisen kolmanneksen kuulumisia!

Lenkit on lenkkeilty

Toisesta kolmanneksesta tulee ensimmäisenä mieleen mikäpä muukaan kuin maha. Keskivartalo on hakenut uutta muotoa ja huumorillisesti olenkin jo todennut Santerille, että olen jo hyvästellyt hetkeksi keskivartaloni. Alkuraskauden turvotus on kadonnut ja tilalle on muodostunut tiiviimpi raskausmasu. Kiloja on myös tässä vaiheessa kertynyt noin 7kg, joka myöskin on tuonut uusia haasteita liikkumisen saralla. Juoksemista koitin jatkaa vielä toisella kolmanneksella tukivyön avulla – heikoin tuloksin. Lenkin jälkeen olin aina todella jumissa ja olo kipeä sekä epämukava. Juoksulenkit on sittemmin täytynyt täysin korvata kävelyllä ja pyöräilyllä. Tosin ajoittain kävelykin on tuntunut ylivoimaiselta, ja oman kunnon muutokset ovat olleet ajoittain itselle melko kova paikka. Kuntosalilla käynti ja jooga sujuvat onneksi tuttuun malliin!

Jaksaminen koetuksella

Omaa jaksaminen on ollut ensimmäistä kolmmannesta väsyneempi. Tähän syynä ovat ollut alhaiset hemoglobiini-arvoni, joiden havaitsemisen myötä olen syönyt jo jonkun aikaa lisärautaa. Tästä huolimatta arvot ovat edelleen alhaiset ja niitä seurataan toistaiseksi nyt parin viikon välein. Alhaisen hemoglobiinin lisäksi omaa jaksamista on rajoittanut huonommin nukutut yöt ja olenkin nähnyt pidemmän aikaa todella levottomia ja epämukavuuden tunnetta aiheuttavia unia. Tällä rautavaje + univaje yhdistelmällä oma jaksaminen on ollut ajoittain todella heikko. Tilannetta nyt seurataan neuvolassa parin viikon välein ja toivottavasti olo piristyy vielä pian.

img_20180527_1052258999921997025772852.jpg

Positiivistakin löytyy

Positiivisia huomioita toisen kolmanneksen osalta on ollut nälän tunteen tasaantuminen, ja alkuraskautta piinannut jatkuva kuolemannälkä on onneksi kokonaan poistunut! Erityisiä mielitekoja ei tällä hetkellä ole, ja karkit eivät edelleenkään maistu. Positiivista on myös masuasukin liikkeiden tunteminen ja osa potkuista/liikkeistä voi nähdä jo ihan paljaalla silmällä!

Uudet tuntemukset ja tuulahdukset

Uusia oireita raskauden kehittymisen myötä on myös tullut. Ensimmäisenä tulee mieleen kiputilat varsinkin selän, lantion ja vatsan alueella. Molemmat liittyvät varmasti painopisteen muutoksiin sekä kasvavaan masuun. Kuvioihin on tullut myös ajoittainen närästys, joka ei pääsääntöisesti kylläkään suuremmin vaivaa. Toisella kolmanneksella olen kärsinyt myös päänsäryistä, jotka jatkuvat välillä useamman päivän. Tosin tämäkin saattaa juontaa juurensa alhaisesta hemoglobiinista.

Viimeiseksi täytyy mainita vielä kuuluisa ”raskausaivot”-ilmiö! Omalla kohdalla huomaan, että ajatus ei ole 100% aina mukana ja unohtelen helposti asioita. Töissä on pakko kirjata asioita tarkemmin muistiin ja to-do listaan ei riitä ainostaan avainsana, jonka mukaan muistaisin niin kuin ennen mistä asiasta olikaan kyse. Huvittavin tilanne sattui viime aikoina salilla, kun olin täysin unohtanut, minkä kuntoilulaitteen olin jo ehtinyt rutiininomaisesti tekemään. Tästä syystä päädyinkin sitten tekemään osan tuplana, mistä todisteena seuraavien päivien hyvin kipeät lihakset 😀

img_20180527_1051197141231807011225734.jpg

Tiivistäisin toisen kolmanneksen seuraavasti: olo on pääsääntöisesti ollut hyvä ja suuremmilta oireilta tai krempoilta olen onneksi välttynyt. Vielä kun jaksamisen ja nukkumisen saisi kuntoon olisi viimeiselle kolmannekselle siirtyminen hieman miellyttävämpää 🙂

Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla, miten muilla toinen kolmannes on mennyt? Onko esiintynyt ajatuskatkoja tai muita oireita? Myöskin jaksamiseen ja nukkumiseen ottaisin mielelläni kaikki vinkit vastaan 🙂

-Jonna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: