Ensimmäinen vuosi avioparina

Huomenta täältä Hotel St. Georgen vällyjen välistä! Tänään 1.7.2018 on meidän ensimmäinen eli nk. paperihääpäivä 🙂 Vuosi sitten astelimme Vanhan Kirkon alttarille 10 vuoden yhteisen polun saattelemana, sanoimme toisillemme tahdon ja juhlimme yhteistä taivaltamme Ravintola Sipulissa kera perheiden ja ystävien – erinomaisesta ruoasta, viinistä ja tunnelmasta nauttien.

Välittömästi häidemme jälkeen kirjoitimme siitä, kuinka haluamme tämän meille merkitysrikkaan päivän säilyvän muistoissamme yhtä kirkkaana ja tunteentäytteisenä vielä vuosienkin päästä. Niinpä nyt ensimmäisenä hääpäivänämme palauttelemme mieleemme taannoista hääpäiväämme sekä yhteistä ensimmäistä vuottamme kuvien merkeissä. Olemme ikionnellisia toisistamme, yhteisestä polustamme ja tähänastisesta taivaleestaamme. Toivottavasti tulevat vuodet säilyttävät tämän tunnetilan varttuessamme ja vanhentuessamme yhdessä kera syksyllä polullemme astuvan pienen pötkyttelijän 🙂

Ensimmäinen aviovuotemme kuvina

Hääpäivämme 1.7.2017 (kuvat: Astrid Mannerkoski Photography)

J&S_AstridMannerkoski-203

J&S_AstridMannerkoski-505

J&S_AstridMannerkoski-625

J&S_AstridMannerkoski-1196

J&S_AstridMannerkoski-731

Häämatkamme Japaniin

IMG_2166

IMG_2235

24232713_10155785895370340_3574204557729935290_n

19989616_10155435213083360_3596648811076692116_n 2

19875305_10155414292203360_6280829956151721007_n

IMG_2410

IMG_2400

IMG_2406

IMG_2408

IMG_2417

Syksyinen reissu Tallinnaan

22450053_10155709888518360_7262716827715058833_n

22490069_10155709888483360_2264325690203817526_n

Jonnan matka Budapestiin

22788725_10155730647038360_8957012500310097801_n

22851848_10155736945208360_523262666573318340_n

Santerin reissu veljen kanssa Tokioon

IMG_2528

IMG_2515

IMG_2532

IMG_2494

IMG_2484

IMG_2453

Suomi 100 Itsenäisyyspäiväjuhla

IMG_2674

IMG_2673

Joulu ja uusi vuosi

20171215_1117157683467154685508545.jpg

20171228_1059226166720617638596296.jpg

img_20180103_120257_2838970640135171630466.jpg

img-20180101-wa00036011353023439198093.jpg

Rukan pyörähdys helmikuussa

27972407_10156035771693360_5447674344172472794_n

27972804_10156035771628360_3847335672186717070_n

27867435_10156035771508360_16048458276362435_n

IMG_2764

Pääsiäinen & Tallinna vol 2.

img-20180401-wa00047095063182271389323.jpg

20180330_1100275634840135376440645.jpg

img-20180331-wa00133866042498681136423.jpg

20180331_0752264340549995624800528.jpg

Vauva tulossa

baby14846343880066313041.jpg

20180309_2023435829482146592721254.jpg

kuva5

Ensimmäinen hääpäivä 1.7.2018

20180630_1507267489414626865627754.jpg

20180630_1509533312939778049381961.jpg

20180630_1520219200348678738759385.jpg

20180630_155332139740777554428845.jpg

img-20180630-wa00044419585396532604502.jpeg

20180630_2132271096092082994599798.jpg

20180630_1951271530336648268094324.jpg

20180630_1518032328097760058276553.jpg

20180630_1947568963536725789819744.jpg

img-20180630-wa0007443071277962998217.jpg

20180630_2220155738580361207447034.jpg

Sellainen vuosi siis takanapäin 🙂 Seuraava vuotemme tuleekin sitten olemaan muutoksia täynnä, ja varmastikin edessä on paljon uutta ja opittavaa. Saa nähdä, millaisissa maisemissa ja tunnelmissa viettelemme sitten seuraavaa hääpäiväämme 🙂

Nyt takaisin vällyjen alle!

– Santeri & Jonna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: