Santsa funtsii: Hän on jo hän

Ensimmäisen ultran jälkeen kirjoitin blogiimme siitä, kuinka tämä ensimmäinen kohtaaminen rakensi mieliimme vanhempina ensimmäiset mielikuvat meille saapuvasta pienestä tulokkaasta. Kuvailin tällöin, kuinka kätilön kuvailut ja selostukset ruudulla pomppivasta pienestä pavusta rakensivat ihka ensimmäiset käsityksemme lapsestamme, esikoisestamme.
Muistan edelleen tämän kuvauksen kekseisimmän annin: rauhallinen, liikkuu vain kun hänestä tuntuu, hyvä ja tasainen syke.

Taannoisessa kirjoituksessani uumoilin, että tämän pienoisen tiedonrippeen ympärille tulemme ajan kuluessa rakentamaan kokonaisen litanjan erilaisia adjektiiveja, tuntemuksia, mielleyhtymiä, merkityksiä ja kuvauksia, joiden tukemana opimme ymmärtämään ja kuvailemaan esikoistamme. Pienestä rauhallisesta kaksiulotteisesta kuvasta kasvaa ajan saatossa hyvinkin kolmiulotteinen lapsemme.

Tästä ensimmäisestä kohtaamisestamme Naistenklinikan vihreänhohtoisella ultra-ruudulla on nyt kulunut kuukausia. Vaikka veijari onkin vielä vasta tuloillaan, on päivänselvää, että häneen sitouttamamme merkitykset ovat  näiden kuukausien saatossa karttuneet. Mikä oli raskauden alkuvaiheessa vielä ”se” (onko se pitkällä, onkos se missä vaiheessa, mitens se vaikuttaa liikkumiseen, missä vaiheessa se alkaa näkyä) on jo hyvin pitkälti mielessämme hän.

Rakenneultrassa näimme hänen kasvonsa ensimmäisen kerran. Ultrakuvia jälkikäteen nähneet ovat kuvailleet nenän olevan todennäköisesti isältä peräisin – valitettavasi 😉 Ultrassa todistimme myös, kuinka hän venytteli ja oikoi raajojaan etsien itselleen sitä kaikista parhainta asentoa. Selkeästi äidiltä perittyjä möyhintäpiirteitä siis. Olemme myös huomanneet, kuinka illalla nautittu jäätelöannos saa hänet melkoisen pirteälle tuulelle, aiheuttaen melkoiset myöhäisillan pöksyttelykarkelot äidin yhden hengen yksiössä. Hän on myös osoittanut meille rauhoittuvansa, kun hänelle vähän hyräilee ja juttelee ja kun häntä hienoisesti paijailee. Äiti on myös saanut kokea, kuinka aamulla pienoisen nälän innoittamana hän hermostuu ja alkaa tilailemaan jo jokapäiväistä BabyWolt-aamupalatoimitustaan.

blogi1

Hän on meille siis jo hän. Hänellä on tottumuksia, tapoja ja mieltymyksiä – ainakin näin häntä seuraavien vanhempien mielestä 🙂 Näin tulevan isän vinkkelistä häntä saattaa olla jo ikävä, jos hänelle ei muutamaan päivään ole päässyt juttelemaan.

Hänen kasvaessaan olemme myös yhä kasvavissa määrin alkaneet pohtimaan sitä, miltä hän näyttää. Onko hänellä isän tuuheat kulmat, jotka, huonon asennon sattuessa kohdalle, menevät samalla tavoin kurttuun mielenosoituksen merkiksi. Entä onkohan hänellä samanlaiset korkeat poskipäät kuin äidillä, joihin isä aikoinaan niin ihastui.

Odotuksemme on siis jo odotusta. Odotamme häntä saapuvaksi, jotta pääsemme häneen tutustumaan ihan ”aikuisten oikeasti”. Vielä on hetki vartottavaa. Siihen asti tyydymme mielikuviimme ja yhteiseen hetkiimme äidin vatsan erottamana 🙂

-Santeri

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: