Petite-Mama: Alle kuukausi laskettuun aikaan!

Äitiysloma on nyt virallisesti alkanut, ja Santeri on jäänyt ansaitulle kesälomalle!
Samalla viimeinen kuukausi ennen esikoisemme laskettua aikaa on pyörähtänyt käyntiin raskauden lähestyessä loppuaan. Nyt voisinkin hieman kertoa, mitä raskauteen – ja meille yleiseti – kuuluu näin viimeisillä viikoilla 🙂

Aivan äitiysloman alkuun asti en pystynyt jatkamaan töissä, sillä käynnissä oleva viimeinen kolmannes on ollut koko raskausaikani rankin ajanjakso. Juhannusviikolta asti kuvioihin astui selkäkipu, joka pahentui viikko viikolta. Selkä oli välillä toiselta puolelta aivan lukossa kävelyn ja seisoskelun ollessa pahimmat selkäkivun vahvistajat. Maha myös kovettui ja aloin saamaan kipeitä harjoitussupistuksia. Heinäkuun helteet tekivät myös omat tehtävänsä, jolloin jo ennestään huonosti nukutut yöt typistyivät typistymistään ja olo oli ajoittain todella tuskainen. Jäinkin heinäkuun puolessa välissä sairaslomalle, jota jatkettiin aina äitiysloman alkuun asti.

blogi1

Nyt äitiysloman alkaessa olo on aika vaihteleva. Olo vaihtelee riippuen ihan siitä, paljonko olen edellisenä päivänä/kuluvan päivän aikana touhunnut. Selkä vihoittelee edelleen ja lepohetkiä/päiväunia täytyykin ottaa useammat päivän aikana. Olen kärsinyt useamman viikon myös aamupahoinvoinnista, kipeistä supistuksista ja jalkapohjien kipuilusta. Kiitos joko helteiden tai ihan vain loppuuraskauden ovat sormet myös kiitettävän turvonneet ja nähtäväksi jää, milloin sormukset täytyy jättää suosiolla korurasiaan.

Kävimme kuluneella viikolla myös neuvolalääkärillä katsomassa, miten bebe jakselee. Maha oli taas kasvanut omalla käyrällään hienosti, ja pääsääntöisesti kaikki vaikuttaa olevan vallan hyvin. Ilmeisesti bebe saattaa olla omaan kroppaani synnytyksen kannalta mahdollisesti isomman puoleinen, ja saimmekin vielä kuun loppuun ajan synnytyssairaalan äitiyspoliklinikalle synnytystapa-arviointiin.

No entäs sitten se muu elämä raskauden ulkopuolella? Mitäs nyt äitiyslomalla ja Santerin loman aikana olisi tarkoitus tehdä?

Me varmaankin vietämme aika paljon aikaa ystävien ja perheidemme kanssa. Suuntamme piakkoin maalle, ja tarkoituksenamme olisi vielä ehtiä poimia metsästä mustikat talteen talven varalle. Itse en varmaan tällä kertaa selän takia kykene kyykkimään mustikkapuskassa, mutta onneksi työnjohtajan pesti oli vielä auki 😉 Mustikkametsän lisäksi tarkoitus on saunoa ja grillata sekä nauttia yleisesti lomasta.

blogi2

Omat vanhempani tulevat myös käymään pohjoisesta parin viikon päästä. Ajatustasolla olemme suunnitelleet tekevämme ainakin yhden täsmäiskun esimerkiksi Porvooseen tai Hankoon heidän kanssaan. Elokuun puolivälissä vietämme myös Santerin kolmekymppisiä Kaurismäki-teemalla, ja saa nähdä saammeko vielä kalenteriin mahtumaan yhdet rapujuhlat! Loppuun täytynee kuitenkin todeta, että tämän pallomasun jaksaminen voi olla suhteellisen heikkoa, etenkin mitä lähemmäs kuun loppua etenemme. Tästä syystä olemmekin suhtautuneet tuleviin menoihin rennoin rantein, ja suunnitelmia pystyy aina muokkaamaan sen mukaan, jos oma jaksaminen yksinkertaisesti loppuu kesken.

Menojen lisäksi meidän täytyy lomien aikana tehdä vielä viimeisiä hankintoja bebelle ja kasata hieman sairaalakassia valmiiksi. Nyt olisi myös varmasti hyvä koittaa saada univajeet nukuttua pois ja nauttia vain luppoajasta. Melkoisella varmuudella voimme todeta jo tässä vaiheessa, että kuukauden päästä meillä on varmasti aika erilainen meno kotosalla 🙂

-Jonna

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: