Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa puntaroit perheenlisäystä. Tässä mielentilassa sitten pähkäilet, että onko tämä nyt juuri SE oikea aika haluta lasta. Saatat pohtia elämäntilannettasi ja sitä, millä tavoin olet valmistautunut tulevaan muutokseen. Kenties tällainen hypoteettinen tilanne onkin sinulle jo entuudestaan tuttu. Kenties ei. Minkälaisia asioita nousee mieleen arvioidessasi tällä tavoin perheen koon kasvattamista, sen ajankohtaisuutta ja sen mukanaan tuomia elämäntilanteeen muutoksia? Missä valossa harkitsemasi muutos näyttäytyy? Minkälaisia ajatuksia herää, positiivisia vai negatiivisia?
Ajatusten syöksyessä yhä syvemmälle muutosten konkretiaan, saattaa ensimmäisenä mieleesi juolahtaa taloudelliset tekijät…
Paljonkos lapsi oikein kustantaa? Onko mulla tähän ylipäätänsä varaa? Niin noh…ihan alkuun on ne kaikki pienen kulkijan pienen pienoisen arjen edellyttämät hankinnat. On rattaita, sittereitä, tutteja, tuttipulloja, rintapumppua, kantoliinaa, syöttötuolia, leikkimattoa, vaatteita – aaaah niin paljon vaatteita. Ja eihän sitä missään eilisen päivän ryysyissä kehtaa kaveria ryvettää. MiniRodinit ja Gugguut siis kehiin! Niin ja vaipat!!! Läjäpäin viikoittaisia vaippaostoksia! En mä niitä ala kyllä kantamaan kaupasta ihan käsivoimin. Oliskos auto pikkuhiljaa ajankohtainen? Hmmm…paljonkos se lapsilisä oikein olikaan?
Askel askeleelta ajaudut syvemmälle ja syvemmälle….
Niin ja herranjestas! Eihän ne hankinnat muuten siihen lopu. Alun vauvaikä on vain hetken pörähdys ja pyyhällys elämän piiiiiiiiiiiiiitkän pitkällä polulla. Mitäs muita maksuja kulman takana odottaakaan? No ainakin sit jossain vaiheessa ne harrastukset. Jos kaveri meinaa nimittäin sonnustautua esim. jääkiekkovermeisiin, balettitohveleihin tai vaikkapa ratsastussaappaisiin, niin eikös sekin hupi maksa sitten jo pitkän pennin? Pystynkö mä ylipäätään tarjoamaan tyypille muuta elämää ku tää tässä neljän seinän sisällä?
Mut ei se auta…Pitäähän harrastuksia kuitenkin tukea. Siellähän uusi tulokas kuitenki saa niitä kavereita ja oppii ne jokikisen saamarin perheoppaan peräänkuuluttamat sosiaaliset taidot. Joo, siitä ei ainakaan voi karsia. Harrastus on oltava – maksoi mitä maksoi! Niin ja olihan siellä nurkan kätköissä vielä päiväkoti- ja koulumaksuja, ajokorttikuluja ja kokonainen kirjo muita suurimpia kertahankintoja sekä jatkuvia menoja. Yhteisiä lomareissuja, matkoja. Ja herra armahda, jos tuo meinaa lähteä opiskelemaan jonnekin jenkkilään! Voi niitä lukukausimaksuja…HUH HUH sanon minä!
Hetken hengähdettyäsi saatat koota itseäsi tovin…
Okei okei okei. Rauha maassa. Ei ne kaikki menot kuitenkaan kerralla tule. Niihin voi valmistautua erissä. No panic, no panic…
…ennen kuin edessäsi avautuva ajatusten vuoristorata syöksee sinut seuraavaan tiputukseen.
Hankinnoista viis, olikos meidän koti muutoin valmis lasta varten? Pystyykö täällä asumaan vaavelin kans? No ei tod! Eihän me tässä nykyisessä voida asua. Just ja just mahdutaan ite tässä parinkymmenen neliön keskustakämpässä asumaan. Isompaa pitäs siis hankkia. Mut en mä kyl tohtis yhtään enempää vuokraakaan maksaa. Olisko se sit oman asunnon paikka? Ei taida olla vaihtoehtoja. Ei muuta ku lainaneuvotteluihin pankkiin hattu kourassa satojen tuhansien eurojen asuntolainaa anelemaan. Ehkäpä pankkineiti saa keinolla tai toisella tehtailtua meille sellaisen lainatarjouksen, jolla me saatais jonkinlainen murju tästä lähiseuduilta. Ja paree olis muuten käydä nopeesti, nää asuntojen hinnat kuitenkin nousee kuukausi kerrallaan entisestään…
No se siitä…Hankinnat ja maksut -> TSEK. Asunto -> TSEK. No entäs mä itte sit…?
Monelle vanhemmuus näyttäytyy myös luopumisena siitä, mitä itse on. Vanhemmuuden kynnyksellä voi sitä itse kukin lähteä kyseenalaistamaan, että onko itse ylipäätään henkisesti valmis vanhemmuuteen, vastuuseen ja eräänlaiseen luopumiseen.
Oonko mä ite ees valmis? Mulla on tässä kuitenkin melko mukava meno päällä. On kavereita, kivoja menoja, tekemisiä. Oon ihan tyytyväinen siihen, miten tää arki täs ympärillä pyörii. Mites lapsi sit siihen vaikuttaa? Oonko mä valmis? Voinko mä edelleen tulla ja mennä niin ku ite huvittaa? No en. Pakostihan se sit kuitenkin rajoittaa. Ja vaik ei rajoittaiskaan, niin eihän sitä kehtaa sit kuitenkaan joka viikonloppu jossakin hunningolla viilettää. Mistä oon valmis luopumaan? Kenen kaa mä sit hengaan ku kaverit viilettää vielä raitilla, ja mä oon just se joka joutuu sit toteamaan et, ”tsori mut ku on tää skidi.” Mistä mä sit löydän samassa tilanteessa olevia frendejä? Neuvolastako niitä saa?! Voi eih….
Tällaisen pyörremyrskyn silmässä peilaat sitten perheenlisäyksen järkevyyttä; puntaroit ja arvioit omaa valmiustilaasi, taloudellista vakauttasi sekä uuden, lukumäärältään suuremman perheen pärjäämistä. Kun tarpeeksi kerrytät edellä mainitun kaltaista listaa muutoksen merkityksistä ja merkittävyydestä, saatat hetkellisesti uskotella itsellesi, että eihän tässä touhussa ole mitään järkeä. Kun kerta matka käy mukavasti näin ilmankin, miksi ylipäätään haluta lasta monimutkaistamaan totuttua tekemisiä. Mitä järkeä on haluta lasta?
Lapsi tuo mukanaan monta muutosta. Tämä lienee itsestäänselvyys. Olen itse ollut tosin huomaavinani, että muutoksista käytävä keskustelu fokusoituu liialti juurikin tässä kirjoituksessa esiteltyihin potentiaalisesti vaikeisiin tekijöihin. Missä on keskustelu, joka ihannoi vanhemmuutta ja lapsiperheen elämää? Missä on mielikuva, että vauvaperheen arki on jotain tavoittelemisen arvoista ja joitan, jota autenttisesti odottaa saapuvaksi kohdalle. Itse en ainakaan tällaisille mielikuville ole julkisessa keskustelussa altistunut.
Vanhemmuus ja perheenlisäys on kuin onkin järkevä valinta. Luin kesällä arvostamani professori Jordan Petersonin kirjan 12 Rules for Life, jossa kirjoittaja peräänkuuluttaa perheenlisäyksen merkittävyyttä. Mikäli muistan oikein, hän suoranaisesti kauhistelee sitä, kuinka vähässä arvossa ihmiset pitävät sitä, minkälaista sisältöä lapset tuovat elämään. Siinä missä ura saattaa kolmenkympin kieppeillä tuoda tarvittavaa täytettä elämänpolulle, ei tämä – muistaakseni – hänen mielestään ole millään mittapuulla verrattavissa siihen, minkälaista sisältöä lapset tuovat vanhenevan vanhemman elämään.
No joo no joo…
Kuten kaikissa vanhemmuutta koskevissa keskusteluissa, pitää tämäkin postaus päättää lyhyeen ja mahdollisimman geneeriseen toteamukseen siitä, kuinka hienoa se vauva-arki sitten kuitenkin on. Onhan tämä pienoinen kuitenkin niin suloinen ja ihana ja antaa paljon. Niin paljon. Onhan se arki kuitenkin niin ihanaa – kaikesta huolimatta 😀
Perheenlisäystä jo kympillä – aidosti – odottaen,
Santeri
Polulla 
Vastaa