Nyt se sitten tapahtui! Lauantaina jätimme pienoisen vaavelimme ensimmäistä kertaa koko päiväksi hoidettavaksi mummalle ja vaarille. Tämän merkkipäivän osuessa kohdalle bebemme oli suurin piirtein vasta puolitoista kuukautta vanha. Tiedostimmekin, että hoitoon jättäminen tapahtuu ehkä poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa. Kuinkas siinä sitten kävikään….?
Beben ollessa vasta masussa tiesimme jo, että ystäväväpariskunnan häät tulisivat sijoittumaan erittäin lähelle pienoisen syntymää. Tämän tiedostaminen mahdollisti sen, että ehdimme kaikessa rauhassa jo hyvissä ajoin miettimään, miten hääpäivän koittaessa suhtautuisimme alle 2 kuukauden ikäisen pienokaisen hoitoon jättämiseen. Häihin osallistumista emme kyseenalaistaneet hetkeäkään, sillä tahdoimme molemmat päästä todistamaan näiden kahden rakastavaisen ”tahdon” lausahduksia. Emme turhia sitten stressailleet. Kunhan bebe olisi hääpäivän osuessa kohdalle terve ja kaikki perusasiat kunnossa, voisimme asennoitua tilanteeseen melkoisen rennoin fiiliksin.
Valmistautuminen koitokseen
Sitten koitti kauan odotettu ystäviemme hääpäivä! Laittauduimme aamusta ja pakkasimme kaverimme hoitolaukkuun vaihtovaatteita, vaippoja, harsoja ja pari tutulle tuoksuvaa vilttiä/peittoa. Olin pumpannut vauvalle maitoa etukäteen, minkä lisäksi laukkuun lähti muutama purkki korviketta, ihan kaiken varalta. Näillä eväillä ja varusteilla lähdimme rattaiden kanssa juhla-asuihin sonnustautuneina kohti isovanhempia…jotka siis asuvat samalla kadulla yhden numeron päässä meistä.
No joo, eihän tämä nyt logistisesti mikään rankin projekti ollut. Matka hoitopaikkaan oli todella lyhyt, muutama sata metriä. Myös häät olivat Helsingissä lyhyehkön ratikkamatkan päässä. Pienet välietäisyydet olivatkin avainasemassa, koska matkustamiseen ei mennyt aikaa juuri ollenkaan ja tarpeen vaatiessa pääsisimme nopesti beben luo. Siinä kaikista akuutimmassakin hätätapauksessa olisimme päässeet pikkuisen luokse alle puolessa tunnissa.
Miten vauva, isovanhemmat ja vanhemmat pärjäsivät?
Tähän lyhyesti ja ytimekkäästi -> erittäin hyvin!
Bebe oli päässyt isovanhempien kanssa vaunulenkille, ottanut kaikessa rauhassa päiväunia ja nostanut volumetasoa ainoastaan ruokaa vaatiessaan. Kukapa ei 😀 Itse pulloruokailu oli onnistunut mallikkaasti jo kotonakin Santeri auttaessa yösyötöissä, joten sitäkään meidän ei tarvinnut jännittää ollenkaan.
Isovanhemmat pääsivät viettämään pienoisen kanssa hieman pidemmän kaavan mukaan laatuaikaa ja muodostamaan omia suhteitaan lapsenlapseensa. Me vanhemmat taas saimme ensimmäisen vapaapäivän/-illan ja pääsimme nauttimaan häähuumasta. Saimme pienen hengähdyshetken arjesta ja illalla olikin mukavaa hakea pieni poikamme kotiin pienen ikävän jo ehtiessä iskeä meihin molempiin.
Pienen lisämausteen tähän ensimmäiseen eron hetkeen toi se, ettei häissä haluttu käyttää turhaa aikaa kännykkä kourassa hengailuun, minkä myötä kännykät kerättiin karkeloiden alkaessa talteen kussakin pöytäkunnassa sijaitsevaan pieneen koriin. Eipä haitannut! Pienillä tauoilla kuikuilimme kotiväeltä vuorollamme kännyköistämme viestiä, mutta eipä siellä hätää vaikuttanut olevan, jolloin pääsimme naatiskelemaan juhlallisuuksista ilman turhia häiriötekijöitä.
Ilta vierähti varsin mukavissa merkeissä, ja kun teimme paluumme isovanhemmille, oli bebe ottamassa rennosti mumman olalla. Kaverimme ei ilmeisesti ollut moksiskaan meidän poissaolosta. Päästessään kuitenkin taas äidin syliin, tipahti tutti pois suusta hyvässä hengessä, ja suu meni jo tutuksi tulleeseen o-asentoon.
Kaverimme tuntuikin toivottavan meidät tervetulleeksi eleellä:”Kiva kun tulit, kyllä rinta aina kelpaa!”
– Jonna
Polulla 
Vastaa