Ennen vauvan syntymää olin henkisesti valmistautunut siihen, että imettäminen joko onnistuisi tai ei onnistuisi. Tiedostin, että imettämisessä saattaisi olla ongelmia, joita joutuisin vauvan syntymän jälkeen ratkomaan. Tiedostin myös, että saattaisin joutua treenaamaan erilaisia imettämisen tekniikoita matkan varrella. Oli tottakai myös se mahdollisuus, ettei imettäminen aiheuttaisi mitään sen kummempia ongelmia.
Positiivisia kokemuksia
Vauvan syntyessä kätilö ohjasi itkua tuhertavan vauvan lähes välittömästi rinnalle. Hymy levisi tuoreen äidin kasvoille, kun Daniel alkoi kuin alkoikin syömään kunnon imuotteella ja suurella ruokahalulla. Sama meno onkin jatkunut pieniä hetkittäisiä rintaraivareita lukuunottamatta aina tähän päivään asti. Maitoa tuntuu riittävän ja vauva kasvaa komeasti – jopa liian nopeasti ainakin omasta mielestäni 😉 Äidin pikkuinen on päivä päivältä vähemmän pikkuinen ja sekös äitiä herkistää.
Positiivisista imettämisen kokemuksista huolimatta totuus kuitenkin on, että imettäminen on aiheuttanut itselleni myös päänvaivaa…
Imettämisen koukeroita
Ensimmäisestä imettämiseen liittyvästä kommervenkista olenkin jo aiemmin puhunut. Kyse on vauva-arjen ensimmäisestä viikosta, kun jouduin palaamaan Naistenklinikalle synnytyksen jälkeisellä viikolla. Tällöin Santeri päätyi olemaan kaksin vauvan kanssa kotona äidin ollessa leikkaussalissa. Imettämisen suhteen tämä ennalta arvaamaton tilanne vaati tottakai hieman nk. ”hätävaramaitoa”, ja ensimmäisen kerran – jo siis tässä vaiheessa – jouduimme pohtimaan vauvan ruokintaa ilman minua. Ennen leikkaustani kätilö toimitti minulle rintapumpun, jolla koitin kivuissani pikaisesti pumpata maitoa ennen kärräämistä leikkaussaliin. Aikaa ei ollut paljon, ja vaikka pumppasin molemmat rinnat, ei maitoa herunut kuin pienen välipalan verran. Onneksi kuitenkin sen verran, että pieni käärö pysyisi muutaman tunnin tyytyväisenä.
Kotiutumisen jälkeen imetys sujui jälleen hyvin, mutta muutamaan seikkaan minulla oli todella vaikea tottua. Ensimmäiseksi tulee mieleen kipu. Ensimmäiset viikot ja oikeastaan koko ensimmäisen kuukauden ajan imetys sattui todella paljon! Lasoniinista huolimatta purin aina hammasta kun vauva asettui rinnalle. Kipu oli pahinta heti alkuun ja ensimmäisinä viikkoina se ei helpottunut koko imetyksen aikana. Ajan kuluessa ja parin kuukauden jälkeen kipu rajautui vain ihan imetyksen alkuun, ja nyt, näin kolmen kuukauden jälkeen, kipua ei onneksi ole oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan silloin jos imetyskertojen väli on ollut liian pitkä – silloin – AUTS.
Toisena mieleen tulee aika! Imetykseen kului parina ensimmäisenä kuukautena todella paljon aikaa. Luonnollisesti vauva syö tällöin tiuhaan tahtiin, ja monesti minusta tuntui siltä, että en muuta teekkään kuin olen makuuhuoneessa kyljelläni ja imetän. Etenkin vauva-arjen alussa meillä kävi paljon vieraita ja omat pullakahvini ehtivät aina jäähtyä, kun Daniel halusi sattumalta syödä juuri silloin, kun kahvi oli kaadettu mukiin. Kuuntelin sitten makuuhuoneesta, kuinka Santeri kertoi vieraille miten meillä oli mennyt. Itse jäin kuulumisien vaihdosta paitsioon, kun pienellä syömien saattoi kestää 20-50 minuuttiin. Tottakai vauvan kasvamisen myötä myös ruokailu on muuttunut tehokkaammaksi, eikä ruokailu kestä nykyisin kuin 10-20 minuuttia hieman nälän määrästä riippuen. Alussa tämä kuitenkin tuntui lähes ylitsepäättömältä vähien unien vuoksi ja taisinkin jo pähkäillä imetyksen lopettamista. Siihen ahdistykseen ei paljon ”tämä on väliaikaista” toteamukset auta, kun koko homma sattuu niin paljon ja vie vuorokaudesta suurimman osan tunneista.
Miten sitten helpottamaan tätä imetykseen kuluvaa aikaa? Noh…tervetuloa lavalle seuraava imetykseen liittyvä päänvaiva – pumppaaminen. Olin jo ennen Danielin syntymää ostanut sähköisen rintapumpun ja pulloja valmiiksi. Olin suunnitellut, että voisin päivän aikana pumpata ainakin yhden, ehkä jopa kaksi pulloa maitoa jääkaappiin/pakastimeen säilöön. Tämän ”varaston” avulla Santeri voisi sitten auttaa yösyötöissä ja pääsisin itse myös viettämään omaa aikaa. Kuulostaa ideaalilta – eikö? 😉
Innokkaana viritin pumpun valmiiksi syöttämisen jälkeen ja kuvittelin maidon vain virtaavan pullon pohjalle. Kone käynnistyi. TSÄRK TSÄRK TSÄRK TSÄRK sanoi laite, kun se alkoi heruttamaan maitoa talteen. Kovasta äänestä huolimatta tulos oli kuitenkin varsin vähäinen – vaivalloisesti pullon pohjan peittävä. Kokeilin pumpulla vähän kaikenlaista tekniikkaa:
- Pumppasin samaa rintaa imetyksen jälkeen
- Pumppasin toista rintaa imetyksen jälkeen
- Pumppasin yhtä rintaa ja imetin toisesta samalla
- Pumppasin suihkussa seisten
- Pumppasin ”yllätyksellisesti” pidemmän tauon jälkeen
- Pumppasin lämmitettyäni rintoja ensin geelityynyillä
- Pumppasin istualleen, kyljelleen, etukenossa, takakenossa…..
Mikään ei tuntunut kuitenkaan auttavan. Parhaimmillaan 30 minuutin yrittämisen jälkeen olin saanut kerättyä yhteensä molemmista rinnoista noin 60 ml. Kun toiseen rintaan tuli tukkeuma ja molempiin rintoihin ilmestyi juovia päätin, etten ottaisi asiasta enempää stressiä ja marssin kauppaan ostamaan luomukorviketta.
Kaupassa ihmettelin, miten jokaisen korvikepakkauksen kyljessä hehkutettiin, kuinka imetys olisi se ensisijainen ja ideaalein vaihtoehto. Voin vai kuvitella, millaisia tunteita nämä punaisella huutavat tekstit aiheuttavat niille äideille, joilla imetys ei onnistu ollenkaan syystä tai toisesta. Tuhahdin purkin punaisille ohjeteksteille itsekseni ja tiputin korvikkeet ostoskorin pohjalle.
Daniel syö siis aika-ajoin korviketta. Korvike onkin oiva vaihtoehto etenkin, jos Santeri auttaa yösyöttöjen kanssa (jolloin saan itse nukuttua hieman pidemmän pätkän), jos olen omilla asioillani kaupungissa tai jos Daniel on hoidossa. Pumppaamista olen toki aika-ajoin yrittänyt, mutta eipä tuo ole miksikään muuttunut. Kovaa melua vain muutaman pisaran tähden 🙂
Julkinen imettäminen?
Miten sitten suhtaudun julkisella paikalla imettämiseen? Jos vauva on täysi-imetyksessä niin faktahan on, että ruokaa tulisi kanssaseurueen korvien pelastamiseksi saada heti silloin, kun vauvalla iskee nälkä. Olen imettänyt puistonpenkillä, kylässä, kahvilassa, vauvauinissa saunassa, kauppakeskuksessa, hoitohuoneissa ja keskellä Kampin kauppakeskusta seisten. En kuitenkaan koe luontevaksi vetää paitaa korviin ja esitellä kaikille omaa rintavarustustani (paitsi siellä saunassa mennään ihan Eevana). Minulla on liikkeellä ollessani aina imetykseen soveltuva paita tai paidan alla imetystoppi. Hoitolaukussani kulkee myös pieni kevyt viltti jonka heitän olkani yli ja Danielin päälle. Näin saan itselleni mukavan peitetyn olon ja Daniel saa ruokailla rauhassa. Toki myös hätätilanteessa peittoa saa harsosta tai taittamalla paidan nätisti niin, ettei rintaa näy. Tämä onkin näin ollen enimmäkseen itseäni varten eikä muiden katseiden takia.
Koen, että olen päässyt imettämiseen liittyvissä pulmissa varsin vähällä. Tiedän, että imetys voi olla hyvinkin ongelmallista ja on varmasti äitejä, jotka tekisivät mitä vain imetyksen onnistumiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Tästä sysytä olisi mielenkiintoista kuulla, miten imetys on kohdallasi onnistunut.
LISÄKSI!
Jaa ihmeessä vinkkisi siitä, miten maidon pumppaus voisi vielä onnistua! Tulikin tässä juuri mieleen, että päälläseisontaa pumppauksen aikana en olekaan vielä kokeillut…. 😉
-Jonna
Polulla 
Vastaa