Tämä on kolmas osa tammikuun 2019 Dubain reissumme matkakertomusta. Tässä osassa käymme läpi miten reissu Dubaihin meni, mitä kaikkea teimme ja näimme ja mitä kaikkea suosittelisimme muille vastaavassa tilanteessa matkustaville. Kokemuksena tämä reissu oli meille varmastikin varmasti melko ainutlaatuinen – olihan mukana 5 kuukauden ikäinen vauva.
Kun matkamme Dubaihin oli suunniteltu ja matkan edellyttämät valmistelut tehty (näistä enemmän Dubain matkakertomuksen osassa 1 ja osassa 2), oli jäljellä enää matkan toteutus. Niinpä me – aivan liian aikaisin tammikuun 28. päivän aamuna – aloitimme koko konkkaronkka reissumme kohti lentokenttää ja noin kahdeksan kieppeillä lähtevää kuuden tunnin lentoamme.
Pit stop lentokentällä
Dubaihin on, kuten todettua, reilu kuuden tunnin lentoaika. Lentoa suunnitellessamme jäimme siihen käsitykseen, että Dubaihin lentää arkistin kahdentyylistä lentoa: joko tällä kertaa suosimamme aamulento tai iltasella lähtevä (ja aikaisin aamusta perillä oleva) ilta/yölento. Koska lennolle lähdettiin pienen vauvan kanssa, koimme, että aamulento olisi mukava pienoisen ollessa vastaheränneenä ja syöneenä virkeällä tuulella. Pohdimme, että yölennossa olisi aina se riski, että Dansku ei saisikaan yöllä unenpäästä kiinni, jolloin seuraava päivä menisi kaikella varmuudella sen kuuluisan penkin alapuolelle.
Niinpä siis rantauduimme Helsinki-Vantaalle jo kukonlaulun aikaan, haimme vaunuille suojakotelon, jätimme matkatavaramme baggage dropiin ja suuntasimme turvatarkastuksen läpi kohti Jonnan varaamaa Almost@Home Loungea. Loungessa meitä odotti valmiiksi katettu aamiaisbuffa kahveineen päivineen. Siinä me sitten Danskun kanssa syöpöttelimme ennen siirtymistä portille, missä Rovaniemeltä samaisena aamuna saapuneet isovanhemmat meitä jo odottelivat. Lento olis valmis alkamaan.
Itse lennosta – tai oikeastaan lennoista – todettakoon sen verran, että sekä meno- että paluumatkan lennot sujuivat olosuhteisiin nähden mielestämme hyvin. Menomatkalla Dansku leikki leluillaan, pyöri muiden matkalaisten syleissä, ihastutti kanssamatkustajia ja nukkui pieniä päikkyjä. Välillä turahti, minkä jälkeen Santeri viipotti pää kolmantena jalkana kohti vaihtopistettä. Iltapäivästä lähteneen paluulennon Dansku puolestaan nukkui lähes kokonaan! Vasta turvavyövalon syttyessä kaveri heräsi ja……tyhjensi koko lennon pantanneen pakettinsa äidin syliin. Eli ensimmäinen askare Helsinkiin sitten matkan jälkeen päästyämme olikin laajamittaisempi vaihto-operaatio + pesu. Eli semmoinen paluu ”arkeen”.
MUTTA EI SIITÄ ENEMPÄÄ! Hetkeksi vielä matkan tapahtumiin! 😀
Matkapäiväkirja – mitä teimme ja koimme Dubaissa?
Päiväkohtainen ja tuntitasoinen Dubain reissun käsittely ei liene tarpeen (ellei joku halua oikeasti lukea tätä kirjoitusta seuraavaa neljää tuntia). Tästäpä syystä olemme listanneet alle keskeisimmät tekemiset ja kokemukset Dubaista. Jos siis pähkäilet/suunnittelet reissua Dubaihin – etenkin jos matkaan lähtee alle 1 vuotias lapsi – vilkaise ainakin nämä tärppimme.
Mall Of The Emirates
Pari ensimmäistä lomapäivää meni isoja ostoskeskuksia ihmetellessä. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä nousimme hotellimme kupeesta metroon ja suuntasimme Mall of The Emirates -kauppakeskukseen.
Liikkeitä oli satoja, varmasti jokaiseen makuun. Oli kahviloita, ravintoloita ja vaate- ja elektroniikkakauppoja. Kauppakeskuksessa sijaitsee myös Dubain kuuluisa sisälaskettelukeskus, jota kävimme ihmettelemässä ja pällistelemässä ikkunan takaa. Sattumoisin käynnissä oli myös tammi-helmikuun vaihteen isot alennusmyynnit, joten suattaapi olla, että jotain lähti tältä reissulta myös mukaan.
The Dubai Mall & Burj Khalifa
Eipä riittänyt tälle seurueelle se Dubain toiseksi suurin kauppakeskus laskettelumahdollisuuksineen, sillä seuraavana päivänä suuntasimme samaisella metrolla muutamaa pysäkkiä pidemmälle matkaten tällä kertaa nk. Downtown alueelle, missä meitä odotti Dubai Mall sekä maailman korkein rakennus, itse Burj Khalifa.
Tuntuu tyngältä todeta, että ostoskeskus oli suuri. Tottakai se oli suuri. Ehkä havainnollistaisi enemmän todeta, että vietimme kauppakeskuksessa abouttiarallaa kahdeksan tuntia, jonka aikana kerkesimme nähdä varmaankin aivan korkeintaan puolet liikkeistä. Niin… ja tämä siis ottaen huomioon, että emme käyneet 80%:ssa näkemistämme liikkeistä. Jos siis olet kova shoppailemaan (ja lompakosta löytyy ylimääräistä) varaa Dubai Malliin päivä jos toinenkin.
Dubain tyyliin ostoskeskus ei ole ostoskeskus ilman erikoisuuksia. Dubai Mall sisältää nimittäin kauppojen ja ravintoloiden ohella täysmittaisen jääkiekkokaukalon (noh…luistelurata lienee parempi nimi) sekä akvaarion. Niin…ja olihan siellä myös maailman isoin karkkikauppa, josta Santeri saattoi hankkia tuliaisia hotellihuoneeseen.
Kauppakeskuksen kupeessa komeilee kenties kuitenkin se Dubain merkittävin nähtävyys, nimittäin yli 800 metriin kohoava Budj Khalifa -pilvenpiirtäjä. Nähtävyyteen saa ostettua paria eri lippukomboa, joilla pääsee joko 124 + 125 kerrokseen tai näiden ohella myös 148 kerrokseen. Me nappasimme – siis me muut kuin korkeita paikkoja välttelevä Santeri – tietenkin mahdollisimman korkealle vievät liput, joilla pääsimme myös hiljaisempaan ”odotusaulaan” odottelemaan omaa aikaslottia. Odotellessamme saimme nauttia kupin kahvia, minkä jälkeen oma oppaamme ohjasi meidät nopeasti hisseille ja korkeimpaan kerrokseen. 148. kerroksessa oli rauhallinen lounge, missä sai nauttia pieniä suupaloja, mehua, kahvia sekä teetä. Maisemia sai katsoa rauhalliselta sohva-alueelta tai pieniltä tuoleilta ikkunan vierestä. Ulkoterassi löytyi myös tottakai.
Olimme tyytyväisiä että ostimme himan kalliimmat liput, sillä 148. kerroksen tunnelma oli rauhallinen ja rento. Samaa ei voinut sano 124 ja 125 kerroksista, missä ihmismäärä oli isompi. Kerrokset tuntuivat ihmismäärästä ahtailta ja jopa hektisen ahdistavilta.
Aavikko Safari
Korkeudesta kohti karuutta ja aavikkoa. Olimme ennen reissuun lähtemistä ostaneet joululahjaksi isovanhemmille auringonlaskun jeeppisafarin Aurinkomatkojen kautta. Heillä pakettiin kuului autolla ajo aavikolla, kameliratsastus ja hiekkalautailu illallisineen sekä esityksineen. Safarin kesto oli noin 6 tuntia. Kun he saapuivat reissultaan myöhään torstai-iltana, olivat he ainutlaatuiseenkokemukseen oikein tyytyväisiä.
Niinpä mekin päädyimme varaamaan hotelliltamme vastaavanlaisen – vaikkakin lyhyyemmän – Aavikkomatkan, ja suuntasimme keskelle hiekkakenttää jo seuraavan päivän aamusta noin klo 8 aikaan.
Söimme hotellilla aamupalan ja Daniel jäi isovanhemmille hoitoon. Retkemme sisälsi myös dyyneillä huristelua, kamelilla ratsastelua (pienen nimellisen kierroksen verran) sekä dyynillä laskettelua/surffasta. Aamu versio on hyvä vaihtoehto jos maisemia haluaa ihastella rauhassa.
Olimme ainoana autona liikkeessä (oppaamme kertoi, että iltasafarilla autoja riittää ihan letkaksi asti) ja meidän kanssamme oli mukana ranskalainen pariskunta. Safari kesti noin kolme tuntia ja tässäkin ajassa aavikkoa ehti nähdä mukavasti. Toki auringonlaskun sijasta saimme nauttia hieman kuumasti porottavasta auringosta.
La Mer
Tämä rantabulevardia muistuttava alue ravintoloineen ja putiikkeineen sijaitsee lähellä Dubain keskustaa, mutta aivan rannassa. Etenkin Jonna ihastui alueeseen todella todella paljon, ja alueella olisi voinut viettää vaikka koko päivän rannalla köllien ja ravintoloissa syöden. Alue on jokseenkin hipahtava & hopahtava ja viba onkin rennon letkeä. Pienen vauvan kanssa tyydyimme tällä erää vaunulenkkiin ja kahvilakäyntiin. Hieman isommat lapset viihtyvät alueella varmasti leikkipuistossa leikkien ja meressä uiden. Ehdoton suositus rantapäivälle tällä alueella!
The Walk
Tämä rantabulevardi lähti käytännössä hotellistamme katsoen seuraavasta korttelista alaspäin rannansuuntaisesti. Alue muistuttaa La Meriä, mutta tunnelma on urbaanimpi. Alueelta löytyy ravintoloita, ostokeskuksia, hotelleita, vaateliikkeitä, elokuvateatteri ja tottakai rantaviiva palveluineen sekä aktiviteettineen. Rannan tuntumassa on myös lapsille leikkipaikkoja ja kuntoilupisteitä. Samoin kun La Merissä, aikaa voisi kuluttaa enemmänkin, mutta 5 kuukautisen kanssa auringon kanssa täytyi olla varovaisempi, jolloin päädyimme nauttimaan menosta vaunulenkin muodossa ja kahvilla käyden.
Marinan alue
Marinan alue on korkeiden rakennuksien keskellä oleva kanaali, jonka pituus on noin seutsemän kilometriä. Myös Marinan alueella on leikkipaikkoja, ravintoloita ja kauppakeskus. Hurjapäät voivat myös laskea ziplinella 1km matkan pää edellä vaijerin varassa. Rattaiden kanssa tämä oli myös oiva paikka kävellä esteettömästi…kunhan vain rattaiden kanssa pääsi rantakadulle.
Dubaista nimittäin huomasimme, että aluetta ei todellakaan ole suunniteltu jalankulkijoille. Saatoimmekin viikon aikana tetsata tiemme milloin mistäkin: moskeijan parkkipaikan läpi, vaunuja kantaen alas jyrkkiä portaita tai autotietä pitkin liikennettä väistäen. Tämä on ehdottoman hyvä ottaa huomioon reissua ja siirtymisiä suunnitellessa.
Synkkiä pilviä: Sairastuminen matkalla
Niinhän siinä sitten kävi…
Noh…Santeri sai flunssan oireita jo muutaman päivän jälkeen siitä, kun olimme saapuneet Dubaihin. Oireet viittasivat ”ilmastointiflunssaan”, ja nenä tuntuikin hänellä vuotavan vuolaasti tai tukkeutuvan tyystin vuorotellen. Viimeisenä iltana myös Daniel sitten vuorostaan alkoi köhimään ja itkeskeli hieman yskän yhteydessä. Siinä missä Santerin oireet olivat ulkopuolisen silmin varsin harmittomia, Danskua seuratessa oli selvää, että yskiminen teki kipeää :S
Olimme varautuneet matkaan korvakuumemittarilla ja panadolilla. Kuumetta ei löytynyt – ei Santerilta eikä Danieliltakaan. Silti Danielin itkuisuudesta johtuen päätimme antaa hänelle viimeisenä iltana hieman panadolia. Suomesta ostettu avaamaton pullo oli kuitenkin syystä tai toisesta päässyt vuotamaan, jolloin Santeri lähti vanha paketti kourassaan paikalliseen apteekkiin uuden pullon hankkimista varten. Panadoli ja höyryhengittely kylpyhuoneessa näytti auttavan ja Daniel nukahti.
Kymmenen aikaan samaisena iltana köhä kuullosti jo kuitenkin aika pahalle Danielin osalta, ja päädyimme tottakai googlettamaan erilaisia yskiä ja niiden merkitystä. Köhinän pahentuessa entisestään ja Jonnan valvoessa itkuisen ja yskivän lapsen vieressä, nappasimme koko porukan hereille, ja Santeri alkoi selvittämään asiaa Danskun vakuutusyhtiön chat-palvelun kautta. Tahtotilanamme oli, että pääsisimme vielä ennen paluuta Suomeen keskustelemaan lääkärin kanssa, joka osaisi antaa meille näkemystä Danskun oireiden laadusta.
Matkavakuutuksesta oli hyötyä, sillä noin puolen yön kieppeillä meille soitti yhdysvalloista Timo-lääkäri, joka kuulosteli puhelimen välityksellä juuri alkunsa saanutta Danskun itkuraivaria kröhimisineen päivineen ja teki diagnoosin. Pieni potilaamme sai kotihoito-ohjeet, ja Timo teki vielä seuraavana aamuna tarkistuspuhelun. Kun tarkistuspuhelun yhteydessä Dansku voi jo paremmin, saimme lentoluvan ja varmuuden sille, että kyse ei ollut mistään vakavammasta.
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI 😀 Mainittakoon, että Suomeen palattuamme on ensimmäinen viikkomme täällä mennyt varsin flunssaisissa merkeissä. Santerin olotila paheni vielä koneessa, ja nyt myös Jonna on saanut tuta kuumeisen olon ja flunssan. Daniel on onneksi säästynyt suuremmalta ja ollut pelkästään hieman limainen. Nyt tätä kirjoittaessamme – sunnuntai-iltana – olemme kuitenkin jo parempivointisia ja (todennäköisesti sekä toivottavasti) vain muutaman päivän päässä täydestä vireestä.
Mielenkiintoinen nosto: imettäminen Dubaissa
Sen verran paluuta vielä Dubain tunnelmiin, että on hyvä käsitellä erästä varmasti muita tuoreita vanhempia pohdituttavaa asiaa. Nimittäin imettämistä.
Imettäminen onnistuu Dubaissa helposti. Dubain kauppakeskuksissa oli useita nallelogolla varustettuha Baby roomeja naisten ja miesten vessojen yhteydessä. Baby roomeissa oli hyvät tilat vaipan vaihtoon ja monesta huoneesta löytyi myös kertakäyttöisiä vaihtoalustoja ja automaatti, mistä vaipan olisi voinut ostaa omien pamppersien jäädessä kotiin. Isoimissa huoneissa vaipanvaihto pisteen yhteydessä oli pieni aidattu alue taaperoille leikkiseinineen.
Baby roomissa oli monesti vielä erillinen huone sohvineen/nojatuolineen imetystä varten. Pienimmissäkin huoneissa oli monesti kompaktisti toteutettu vaipanvaihtopiste, nojatuoli imetykseen ja vaippa-automaatti. Imetin muutaman kerran myös ravintolan loossissa harsoa suojana käyttäen ja hotellin uima-altaalla pyyhkeen suojissa. Rantabulevardeilla näkyi myös ulkomaalaisia imettäjiä, joilla ei välttämättä rinta-aluetta ollut peitettynä ollenkaan, mitä itse henkilökohtaisesti vieroksun. Itse hieman ennakoin aina imetyksen kanssa ja hyödynsin lähellä olevan baby roomin jos arvioin vauvan nälän tulevan 45-30 minuutin sisällä. Imetyksestä ei näin ollen kannata ottaa stessiä.
Summa summarum: Dubaissa imetystä ei tarvitse stressata.
Lopuksi: Miten ensimmäinen matka vauvan kanssa erosi aikaisemmin tehdyistä matkoista?
Yksiselitteisesti: aika paljonkin.
Olimme luonnollisesti osanneet asennoitua tähän matkaan eri tavoin. Tiesimme kaipaavamme rennompaa otetta retkeilyyn, mikä näkyi punaisena lankana koko matkan ajan. Meillä oli hotellissa puolihoito, mikä mahdollisti ettei aamusta iltaan tarvisi miettiä missä syödään. Tämä vapautti suunnittelutasolla paljon aikaa ja päivä rytmi aikatauluttuikin jokseenkin aamupalan ja illalisen mukaan. Kävimme syömässä hotellin aamupalan aina ennen 10. Päivällä kävimme kaupungilla kahvilla tai kevyellä lounaalla. Illalla kävimme taas syömässä lounasta 18:30 paikkeilla, jotta saimme vauvan nukkumaan 19-20:00 paikkeilla. Halusimme pitää nukkumaanmenoajan niin samoissa ajoissa kuin oli mahdollista. Näin vauva sai tarpeeksi unta ja pysyi hyvän tuulisena. Parina iltana nimittäin ilta venyi ja seuraavana päivänä Daniel oli heti vähän väsyneempi ja itkuisempi.
Aikataulutus olikin ehkä suurin ero aikaisempaa. Vauvan kanssa oli parasta ennakoida koskipa se imetystä, vaipanvaihtoa tai päikkäreitä, sekä pitää mahdollisimman samat rutiinit kuin Suomessa. Varsinkin illat pyrittiin pitämään rutiineiltaan samoina kuin kotona eli illallisen jälkeen suuntasimme hotellihuoneeseen iltasuihkuun/-kylpyyn, jonka jälkeen oli vauvan iltatankkaus ja nukkumaan meno. Illat olivatkin tätä myötä aktiivivapaata viimeistään kahdeksasta eteen päin. Olimme miettineet että voimme katsoa sarjoja Netfilxin, HBO:n ja muiden suorapalveluiden kautta. Nämähän eivät kuitenkaan toimineet ulkomailla joten mekin menimme aikaisin nukkumaan.
Aikataulutukseen liittyen tuli vielä yksi seikka mieleen Dubaista. Nimittäin liikkumiseen menee Dubaissa PALJON aikaa. Yhdelle päivälle ei siis kannata aikatauluttaa useampaa aktiviteettia olipa vauvan kanssa liikkeessä tai ilman. Taksilla aikaa saa säästettyä hieman sillä pääset luultavimmin aina ”ovelta ovelle”. Metrolla liikkuen aikaa kuluu asemalle kävellen ja asemalta itse kohteeseen. Yleensä kävellen matka myös mutkittelee jonkin verran. Rattaiden kanssa myös reittivalintaan sääntelee hissien sijainnit ja esteettömien reittien suosiminen. Kartalla matkat eivät näytä monesti pitkiltä mutta käytännössä matkan taittaminen saattaa kestääkin helposti 30 minuutista tuntiin suuntaansa.
HUH! Että sellainen reissu.
Tykkäsimme Dubaista. Vielä enemmän tykkäsimme matkaseurasta. Ensimmäinen matka vauvan kanssa ulkomaille olisi meistä saattanut tuntua enemmän stressaavalle, jos isovanhemmat eivät olisi olleet mukana. Oli kiva tietää että mukana olisi useampi käsipari jonka avulla vauvanhoito, tavaroiden roudaus, lentomatka ja yleisesti lepääminen olisi meille vanhemmille kevyempää. Samalla tiesimme, että saisimme myös matalalla kynnyksellä kahdenkeskistä aikaa vaikka päivittäin. Sanomattakin on varmaa selvää, että mummo ja pappa nauttivat Danielin seurasta enemmän kuin mielellään.
Jos isovanhemmat eivät olisi olleet mukana, emme olisi voineet tehdä kauheasti mitään samaan aikaan ( esim. syöminen, salilla käynti tai uiminen olisi luonnollisesti täytynyt tehdä vuorotellen). Onneksemme – ja isovanhempien onneksi – Daniel viihtyi hyvin myös isovanhempien seurassa 🙂
Tällainen reissu siis tällä kertaa. Toivottavasti sait napattua matkan suunnittelusta, valmistelusta sekä toteutuksesta sopivat vinkit omalle reissullesi. Nyt totuttelemme jälleen normaaliin vauva-arkeen ja odottelemme jo kuumeisesti kevään saapumista. Kuten totuttua, seuraava kirjoituksemme saapuu taas noin viikon päästä. Sillä välin löydät meidät – as always – Polulla-instan puolelta.
– Jonna & Santeri
Vastaa