Kaupallinen yhteistyö: Vaunu-aitta
Kevääseemme on sisältynyt litanja lyhyitä matkoja. On ollut laskettelureissua hennossa lumipeitteessä vielä kylpevään Lappiin ja paattimatkailua pienoisessa auringonpaisteessa jo paistattelevaan Tallinnaan. Kun matkalle lähdettiin, mukaan lähtivät luonnollisesti myös Silver Cross Jet -matkarattaamme, jotka hankimme jo alkukeväästä Silver Cross Wave -yhdistelmävaunujemme rinnalle.
Kuten moni saattaa muistaa, olemme olleet yhdistelmävaunuihimme todella tyytyväisiä. Tyylikkäät ja ennen kaikkea helppokäyttöiset vaunut (huom! yhdellä kädellä säädettävä työntöaisa: valttikortti vailla vertaa!) ovat olleet läpi ensimmäisen vauvavuoden todella kovalla käytöllä, ja vaunut ovat osoittautuneet erinomaiseksi hankinnaksi. Siispä suuntasimme alkukeväästä Ruoholahden Vaunu-aittaan matkarattaita kartoittamaan, ja lopulta päädyimmekin saman merkkisiin Silver Cross Jet -matkarattaisiin. Matkarattaiden vertailua ja kartoittamista käsittelevään kirjoitukseemme pääset kätsysti tästä.
Pyyhälletään muutama kuukausi matkarattaiden hankinnasta etiäppäin. Matkarattaat ovat vakiintuneet osaksi arjen askareitamme, ja varsinaisten laivalla tai lentokoneella tehtävien reissujen lisäksi, ne ovat vakiinnuttaneet asemansa myös pienempien vaunulenkkien vaunuvalintana. Matkarattaissa on nimittäin – ei varmastikaan ketään yllättäen – piirteitä, jotka tekevät niistä myös ihan arkikäytössä preferoidumman vaihtoehdon suhteessa yhdistelmävaunuihin.
Onko mietinnässä siis matkarattaat? Haetko kenties kokemuksia hyvistä matkarattaista? Vai etsitkö jo kenties arvosteluita Silver Cross Jet -matkarattaista? No ei muuta kuin read on, sillä alta löydät meidän arviomme kovaa käyttöä jo nähneistä Silver Cross Jet -matkarattaistamme! 🙂
Matkarattaat käyttökokemuksia: Lentomatkat
Palataan aivan lyhyesti viime talveen ja yhdistelmävaunujen kanssa suorittamaamme Dubain reissuun. Yhdistelmävaunut matkasivat tällöi taksissa monessa osassa kokoon taitettuna kentälle, kentällä vaunut tetsailtiin uudestaan ruumaan mentävään suojapussiin ja suojapussissa ne sitten reissasivat lentokenttäbussissa hotellille, missä hotellin henkilökunta raahasi koko helahoidon huoneeseemme nurkkaan kyyhöttämään koko reissun ajaksi.
Ei välttämättä sitä ketterintä touhua siis. Koska lentelemme suht tiuhaan tahtiin, toivoimmekin, että matkarattaat helpottaisivat ja keventäisivät pesueemme tavarapaljoutta. Pienikin helpotus kun on helpotus tilanteessa, jossa matkaan lähtee mukaan niin vaunua, kaukaloa kuin varsinaista matkalaukkuakin.
Miten matkarattaat helpottavat lentämistä?
Merkittävästi. Todella todella merkittävästi. Valitsimme matkarattaat, jotka kokoon taittuessaan mahtuvat kätevästi käsimatkatavaraan – jopa siis lentokoneen ns. hattuhyllylle tarvittaessa. Älkää. Aliarvioiko. Tämän. Merkittävyyttä! 😀
Kokoon taitettavat matkarattaat helpottavat taakkaa jo kentälle matkatessa. Suit-sait-sukkelaan kokoon taitettavat rattaat vähentävät tilantarvetta, eikä pesue välttämättä enää vaadi tilataksia/minibussia matkustaakseen. Lentokentälle päästessä matkarattaat säästävät myös aikaa kentän vilinässä ja vilskeessä. Eipä tarvitse enää vuokrata vaunuille ruumaan heitettävää suojapussia, eikä kuluttaa aikaa suojapussin ja erikoismatkatavaralinjan kanssa säätämisen (siis ei nyt mikään merkittävä säätäminen, mutta mallia 15 min kuitenkin) kanssa.
Huomasimme myös, että matkarattaiden ansiosta vauvalla on lentokentällä myös ns. oma tuttu paikka, mistä lentokentän vilskettä on mukava seurata. Toki rattaat täytyy taittaa turvatarkastuksessa kasaan, mutta portille asti niillä saa kuitenkin rullailla.
Silver Cross Jet -matkarattaiden ehdoton myyntivaltti on niiden pieni koko kokoontaitettaessa. Matkarattaat nimittäin taittuvat kasaan niiiiiin pieneen pakettiin, että niitä on mahdollista vetää perässä kentän vilinässä. Pienimmillään rattaat ovat paketissa kun vetokahvan sujauttaa sille varattuun taskuun suojapussukan ulkokyljessä. Alla mielestämme erinomainen havainnollistus siitä, kuinka kätsysti matkarattaat kulkevat kentällä mukana. Ei säätöä tai mukana roudattavia isoja paketteja 🙂
Valitsemamme matkarattaat ovat myös erityisen kätevät, jos lentää yksin vauvan kanssa. Kun vauva pääsee istumaan matkarattaissa (eikä siis toljottamaan sylissä), onnistuu muiden laukkujen käsitteleminen ja vaikkapa esimerkiksi vessassa käyminen kätsymmin ilman sen suurempaa huseerausta. Matkarattaat vapauttavat kädet ja tarjoavat turvallisen istumapaikan kun sitä tarvitaan.
Summa summarum: Kun valitset matkarattaita, mieti niiden käyttötarkoitusta. Mikä on matkarattaiden funktio? Mielipiteemme on, että matkarattaissa kannattaa suosia juurikin malleja, jotka taittuvat mahdollisimman pieneen kasaan, vaikkapa sitten matkarattaiden tavaratilan kustannuksella. Kyse on kuitenkin reissaamista helpottavista matkarattaista, eikä niinkään kaupparatsuna toimivista yhdistelmävaunuista. Tähän tarkoitukseen Silver Cross Jet -vaunut ovat erinomaiset!
Matkarattaat käyttökokemuksia: Risteilyt
Baby on board!
Meidän hieman epäonninen Tallinnan matka toteutettiin myös Silver Cross Jet -matkarattaiden ollessa menossa mukana. Tallinnan laivat ovat usein ahtaita ja ihmispaljous tulee vasten kasvoja jo terminaalissa. Mites matkarattaat pärjäisivät tässä tulikokeessa?
Jet-matkarattaat mahtuivat kivasti ahtaimmistakin paikoista, ja laivalla vauva nukkui rattaissaan oikein mielellään, kun matkarattaiden selkänojan laski makuuasentoon. Vaikka olimme etukäteen lukeneet, kuinka netissä liputetaan normaalien rattaiden puolesta Tallinnan mukulakivikatujen takia, en itse kokenut Jeteillä mitään ongelmia vähän epätasaisella tielläkään. Vatsapöpöstä kärsinyt Daniel nimittäin nukkui läpi koko Vanhan Kaupungin vaelluksemme.
Vaikka paattimatkalla matkarattaita ei tarvinnut oikeastaan missään vaiheessa taitella kokoon, myös tälle reissulle ne olivat mielestämme oikea valinta. Itse paattimatkan rajallinen tila yhdistettynä hotellihuoneen kokoon muodostivat erinomaisen perusteen sille, etteivät yhdistelmävaunut lähteneet mukaan tälle risteilylle. Silver Cross Jet -matkarattaat läpäisivät tämänkin tulikokeen erinomaisin arvosanoin.
Matkarattaat käyttökokemuksia: Automatkat
Isommat vaunumme eivät tosiaan mahdu ihan joka auton takakonttiin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että vaunujen koppa on pitänyt irrottaa, ja usein myös renkaat ovat lähteneet erilliseen pakettiin tilan maksimoimiseksi.
Eipä liene yllättävää, että matkarattaat eivät vie juuri yhtään tilaa, jolloin ne on helppo pakata auton perään matkalaukkujen ja kauppakassien kaveriksi. Kun vetokahvan irroittaa ja laittaa suojapussukan taskuun menevät matkarattaat tilanpuutteessa takapenkilläkin.
Matkarattaat käyttökokemuksia: Arkikäytössä
Olemme tykänneet matkarattaista sen verran, että ovat ne olleet myös oikein hyvät kakkosvaunut arjessa. Olemme napanneet matkarattaat aina mukaan, jos tiedämme menevämme ahtaisiin tiloihin – esimerkiksi kaveriporukalla ravintolaan tai ruuhka-aikaan raitiovaunuun. Jetit lähtevät myös mukaan, jos lähdemme kyläilemään kavereille, missä vaunuille ei ole hyvää parkkitilaa tai Santerin vanhemmille naapuritaloon.
Silver Cross Jet -arvostelu
Silver Cross Jet -matkarattaat: Plussat
+ Matkarattaat taittuvat pieneen kokoon
+ Mukana suojapussi, joka tekee rattaista entistä pienemmän paketin
+ Matkarattaat ovat todella kevyet
+ Matkarattaiden jarrut toimivat painamalla jalalla napista (joissakin nappia pitää nostaa, jolloin kengät kärsivät)
+ Matkarattaiden kankaassa uv-suoja
+ Matkarattaisiin tulee oma sadesuoja mukana
+ Matkarattaissa on oma ilmastointiluukku
+ Matkarattaiden päällä on oma kurkistusikkuna (kaverin toilailuja pääsee seuraaman)
+ Taittuva jalkatuki
+ Viispistevyöt
Silver Cross Jet -matkarattaat: Miinukset
– Matkarattaiden alle mahtuu noin kahden liberolaukun verran tavaraa. Joissakin matkarattaissa tilaa on enemmän.
– Matkarattaiden istuinosaa ei voi kääntää työntäjään päin.
– Matkarattaiden kokoon taittaminen ei onnistu yhdellä kädellä. Tämä olisi kätevää varsinkin yksin matkustaessa (onnistuuko millään matkarattailla, emme tiedä)
Olemme olleet matkarattaisiimme todella tyytyväisiä. Mielestämme teimme todella hyvän valinnan siinä, että teimme selkeän pesäeron yhdistelmävaunujemme ja matkarattaidemme välille. Yhdistelmävaunumme ovat jykevät ja tilaa löytyy paljon. Matkarattaamme ovat taas selkeästi kevyemmät, pienemmät ja samalla ketterämmät. Koska vaunujen välillä on näin merkittävä ero, pystymme tarpeen mukaan määrittelemään, kummat vaunut kannattaa ottaa matkaan mukaan.
Jos matkarattaiden hankinta tuntuu ajankohtaiselta tai matkarattaiden vertailu kiinnostaa, suosittelemme, että käyt kurkkaamassa Vaunu-aitan laajan matkarattaiden valikoiman Ruoholahdessa. Vaunu-aitasta löydät muiden vaunumerkkien lisäksi myös kattavan Silver Cross -valikoiman (niin siis sekä yhdistelmävaunujen että matkarattaiden osalta) sekä kattavan kirjon muuta vauva-arkeen liittyvää hankittavaa. On kehtoa, turvaistuinta, lelua, tuttipulloa ynnä muuta. Kannattaa käydä tutustumassa!
Emme varmastikaan tässä kirjoituksessa osanneet ottaa kantaa kaikkiin niihin asioihin, mitkä matkarattaissa (tai tarkemmin Silver Cross Jet -matkarattaissa) kiinnostaa. Niinpä laitamme täksi päiväksi vielä Polulla-Instaan kyselyn pystyyn: Mitä haluaisit tietää matkarattaista? Eli suuntaappa Instan puolelle jos aihe kiinnostaa!
Huh hellettä! Viime viikon perjantaina korkattiin terassit. On se kyllä ihme mitä tuo aurinko tekee ihmismielelle. Eilen Santeri kulki jo shortseissa ja flipflopeissa (sukkineen päivineen). Saisivat nyt nuo lämmöt jatkua, niin tekee gutaa myös jaksamiselle. Niin…ja jaksamisesta puheen ollen pääsimme eilen myös grillailemaan Danskun kummien kanssa. Ei sitä ihmismieli vaadi näin vauva-arjen keskellä mitään pitkää matkaa maailman toiselle puolelle. Muutama tunti hyvässä seurassa kun jo virkistää kummasti. Tekipä siis gutaa!
Tsemppiä tulevalle viikolla. Nähdään taas täällä blogin puolella viikon päästä. Viikon aikana löydät meidät tuttuun tapaan Polulla-Instan puolelta!
– Jonna ja Santeri
Muut vaunuaiheiset kirjoituksemme:
Vaunut vauvalle (yhdistelmävaunuja etsimässä)