Vihdoin se on ohi! Meillä nukutaan yöt, ja ruokailu on onnistuneesti siirretty yksinoikeudella osaksi päiväsajan rutiineja. Miten tähän päädyttiin, mistä lähdimme liikkeelle ja mitä karikkoja jouduimme väistelemään matkan varrella? Tämä kirjoitus olkoon dokumentointi siitä, miten meillä päästiin lopulta eroon yösyötöistä.
Historian havinaa: Mistä aloitimme?
Daniel on tätä kirjoittaessani päivälleen 9 kuukauden ikäinen. Iso, jalkojen kantavuutta jo koetteleva poika.
Sanoisin, että suurin piirtein ensimmäiset kuusi kuukautta elimme yösyöttöjen osalta sitä kaikkein aktiivisinta ajanjaksoa. Pienokainen nukahti itse omaan sänkyynsä, mutta siitä alkoikin sitten yöllinen rumba. Noin kahden tunnin päästä nukahtamisesta oli ensimmäinen ruokinta. Seuraava taas kahden tunnin päästä. Ja taas kahden tunnin. Ja taas kahden.
Ensimmäinen puoli vuotta hyväksyimme siis sen, että vauvelimme heräsi noin kahden tunnin välein syömään. Tai no hyväksyimme ja hyväksyimme. Elimme asian kanssa. Pidimme tärkeänä ja jo sinäänsä hienona saavutuksena sitä, että Daniel nukahti yksin omaan sänkyyn, sillä tämä toi meille omaa aikaa iltoihin. Yöt olivat sitten mitä olivat. Heräämistä heräämisen perään ja usein aamuyöstä Danskun siirtymistä vanhempien väliin nukkumaan
Alkukeväästä olikin sitten aika rytmin muuttamiselle, ja siispä käynnistimme noin 7 kk ikäiselle esikoisellemme unikoulun.
Unikoulu vol. 1: Yösyötöt minimiin
Polulla-Instassa meitä seuranneet huomasivatkin, että maaliskuussa läpikävimme viikon intensiivijakson, jonka aikana koulutimme Danielia pois kuormittavista yösyötöistä.
Yön kaava oli huolella suunniteltu, ja tavoitteeksi olimme asettaneet syöttökertojen selkeän vähentymisen. Keinona -> tassuttelu. Olimme päättäneet, että Daniel siirrettäisiin nukkumaan pois meidän vanhempien makuuhuoneesta olohuoneeseen, ja isä lähtisi seuraksi sohvalle koisimaan. Kun Daniel heräisi, isä olisi ensimmäinen muuri yösyöttöjen poisherkistämiseksi. Tassuttelu, jos termi ei ole entuudestaan tuttu, tarkoitti siis käytännössä seuraavaa kaavaa vauvan herätessä:
- Laitetaan käsi heräävän vauvan päälle (vatsa, selkä, reisi tms.) ja odotetaan vauvan rauhoittumista. Jos ei rauhoitu….
- Aloitetaan tassuttelu eli rytmikäs vaikkakin rauhallinen silittely. Vauvaa rauhoitellaan silittämällä, mutta jos veitikka ei rauhoitu…
- Nostetaan vauva syliin. Samalla vauvan selkää paijataan edelleen rauhoittumisen saavuttamiseksi. Kun vauva alkaa rauhoittua, siirrytään vaiheeseen 2. ja siitä edelleen vaiheeseen 1. kunnes vesseli nukahtaa.
Tassuttelulla syöttöjä sitten vähennettäisiin, kun ensimmäinen ratkaisu ei olisi hätäpäinen rintaruokinta yöllisen älähdyksen äärellä..
Jos tämän Unikoulu vol. 1 eri käänteet tarkemmin kiinnostavat, ne löytyy dokumentoituna myös instastamme. Todettakoon kuitenkin, että saavutimme tällä unikoululla jo todella hyvän tilanteen: Daniel oppi uuteen rytmiin, jossa hän heräsi vain kertaalleen yöllä noin 2-3 paikkeilla syömään, minkä jälkeen nukuttiinkin sitten taas pidemmät unet aina sinne 5-6 saakka.
Tällä pääsimme siis jo vanhempina hieman parempiin yöuniin käsiksi. Etenkin siis äiti pääsi. Tämä oli kuitenkin vaan ensimmäinen (vaikkakin suuri) askel kohti yösyötöttömiä öitä, ja siispä me nyt toukokuussa käynnistimme unikoulun toisen vaiheen. Vaiheen, jonka tavoitteena oli täysin yösyötötön yö.
Unikoulu vol. 2: Yösyötöt kokonaan pois
Jännitys oli suuri, kun toissa viikolla teimme päätöksen, että NYT, NYT pakottaisimme Danielin viettämään yön ilman ruokailua. Olimme tuntemattomilla vesillä. Miten vauva reagoisi? Kuinka kauan uuden rytmin opettelu kestäisi? Pelkokuvat useamman tunnin itkukohtauksista pyörivät ajatuksissamme, kun me vanhemmat painoimme päämme tyynyyn. Kukin siis sarallaan – äiti jälleen makkarissa, isä sohvalla Danielin seurana. Yö oli alkanut…
Kahdeltatoista se alkoi. Ähinä ja puhina pinnojen välistä. Isä kärppänä ylös seuraamaan tilannetta. Vesseli pyöri puolelta toiselle unta etsien ja ähkien.
”Juu..ei tuo tuosta kyllä varmaan rauhoitu”. Danielille tuttia suuhun ja varovaiset askeleet taaksepäin.
—Ähinä pysähtyi—
—–
—…ja käynnistyi….—-
Isä takaisin pinnojen viereen ja Danielia rauhoittelemaan. Ei auttanut tassuttelu, joten poika syliin. Ähinä äityy itkuksi. Hyssyttelyä sylissä, se auttoi. Hieman tuntuu puhti jo hellittävän. No niin…nyt tuntuu rauhoittuvan jo kunnolla. Takaisin siis varovasti pinnasänkyyn…
WAAAAAAAA!!!!
Okei ei ei ei… Ei sitten. Takaisin syliin.
Pyörimme Danielin kanssa ensimmäisenä yönä noin 2,5 tuntia hereillä toistaen samaa rauhoittelun kaavaa. Mitä pidemmälle yöllinen valvominen eteni, sitä varmempi olin kuitenkin siitä, että tänään en tulisi antamaan periksi. Tänään tulisin voittamaan tämän tahtojen taiston.
Kun yön kolmas tunti oli alkamassa, päätin kokeilla vähän toisenlaista kikkaa: siirryin Danielin kanssa sohvalle makoilemaan. Välittömästi kuulin Danielin päästävän muutaman ”höhö…höhö…” äännähtelyn, joiden olin isänä oppinut tunnistamaan ilon/tyytyväisyyden merkeiksi. Tällöin tajusin – suureksi iloksi ja onnekseni – että tämä, tämä olisi se kikka jota en osannut aiemmin hyödyntää.
Odotin, että Daniel kunnolla rauhoittui (ei siis vielä nukahtanut), minkä jälkeen nappasin pojan kantoon ja laitoin hänet takaisin omaan sänkyyn. Merkit olivat hyvät, kun Daniel käänsi kylkeä nukkumisasentoon ja lähti silmät simmussa hakemaan unta tuttia työstäen. Isä takaisin sohvalle ja nukkumaan.
Daniel heräsi vielä samaisena yönä kertaalleen, mutta tällä kertaa rauhoitteluun riitti tutin asennon korjaus. Ensimmäinen yösyötötön yö oli takana.
Yösyötöt ovat nyt kokonaan pois
Tämän ensimmäisen yön jälkeen asiat ovat yö toisensa jälkeen helpottuneet ja helpottuneet. Toisena yönä emme tarvinneet enää sohvan tuomaa rauhoitusta, sillä Jonnan vinkkaamana rauhoittelin Danielia sylissäni makuuasennossa, jolloin poika rauhoittui nukkumismoodiin ilman vieressä makoilua. Ihan hyvä näin, sillä tällöin vältimme sen, että Daniel olisi oppinut nukahtamaan vanhemman viereen.
Kolmantena ja neljäntenä yönä rauhoittelun määrä puolestaan väheni. Danielille riitti se, että annoin hänelle tutin, paijasin ja korjasin peiton asentoa.
Tällä hetkellä meillä mennäänkin jo yhdellä yöheräämisellä. Yöstä riippuen Danielille saattaa riittää pelkkä tutin korjaus tai sitten ”pahimmillaan” hetken rauhoittelu sylissä. Äiti nukkuu jo siis merkittävästi paremmin, ja eivät ne isänkään unet suurta kolhua ota muutamista yöllisistä heräilyistä. Niin, isä siis hoitaa tällä hetkellä edelleen yöt, sillä siten varmistamme, ettei Dansku saa maidon tuoksusta mitään ei-toivottuja ajatuksia 😀
Yölliset ruokailuepisodimme ovat siis ohi, ja seuraava askel lienee täysmittaisten, heräämisvapaden öiden saavuttaminen. Tässä meitä auttanee sitten aika. Kun Daniel tuosta hieman kasvaa, hän varmaankin oppii nukkumaan yöt ilman heräilyjä. Asiaa auttaa myös varmaan se, että päivä päivältä hän tottuu yhä paremmin siihen, ettei yöllä ole ruokaa edes saatavilla.
Tästä me vanhemmat olemme todella tyytyväisiä 🙂
– Santeri
Kyllä yöunet ovat tärkeitä – oikeasti! Jonnastakin huomaa jo nyt noin 1,5 viikon parempien yöunien jälkeen merkittäviä muutoksia. Hymy on palannut kasvoille (no ei se sieltä nyt kokonaisuudessaan ollut häipynytkään), ja muutenkin olemus on pirtsakkaampi ja…noh…Jonnamaisempi. Itse olen tietenkin tyytyväinen, että olen onnistunut jotenkin auttamaan ja helpottamaan arkea.
Huomasittekos muuten, että meillä on Instan puolella arvonta käynnissä. Arvontaan voit tutustua täältä ja osallistua voit sitten puolestaan Polulla-instan puolella. Arvonta päättyy 9.6., joten vielä viikko olisi aikaa käydä osallistumassa.
Nähdään taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät totutusti Polulla-instan puolelta.
Tsemppiä viikkoon!
Polulla 