Kirjoitin vajaa kuukausi ennen esikoisemme syntymää pohdiskelevan tekstin siitä, kuinka kohta kaikki on jälleen uutta. Kirjoituksessä pähkäilin sitä, miten vauva-arki toisi perheeseemme uuden aikakauden. Aikakauden, jolloin kaikki olisi hetkellisesti aivan uutta ei pelkästään meille vanhemmille, vaan myös tulevalle pienoiselle.
Kokovartalo-narsismissa rypien siteeraan nyt tätä vauva-arkea enteilevää kirjoistustani.
Esikoisemme ottaessaan ensimmäisiä kontaktejaan ympäröivään todellisuuteen, tulee kaikki jälleen olemaan uutta ja mielenkiintoista. Niin abstraktit asiat kuten sadut, tarinat, kieli, puhe, nauru ja suru kuin konkreettisemmatkin kuten olohuoneessamme sijaitseva muodokas jalkalamppu, hauskoja hapsuja sisältävä matto ja pirtsakkaa mekkalaa pitävä värikäs sekä pehmeä leikkipallo.
Nämä kaikki ovat kohta hyvinkin uutta ja mielenkiintoista. Haluan elää tämän toisen kokeman uutuuden äärellä, ja ennen kaikkea toivon itseltäni heittäytymistä mukaan mielenkiintoon.
Daniel on nyt yhdeksän kuukautta. Hän ei ole enää se kokoa 44 oleva rusinanaama, joka ensimmäiset kuukaudet vain nukkui ja söi. Hän ei ole myöskään se ihkaensimmäisiä kontaktejaan maailmaan ottava nyytti, jota piti jopa vähän kannustaa kääntymään vatsalleen ainaisesta makuuasennosta tai ottamaan ensimmäisiä varovaisia äidinmaidosta poikkeavia piltti-lusikallisia.
Hän on uusia oivalluksia valtavalla vauhdilla keräävä ja niitä välittömästi omaan arkeensa implementoiva hiffaus-hirmu!
Hiffaus-hirmu vauhdissa
Kaltaiseni aikusien ihmisen ”oppipolku” on – näin tohtisin väittää – monivaiheinen. Kohdataan jokin uusi asia, se suhteutetaan jo opittuihin ja omaksuttuihin asioihin, se kyseenalaistetaan, sitä mutustellaan, se unohdetaan, tuodaan viikkojen jälkeen jälleen ns. top of mindiin ja ehkä – jos tähdet ovat kohdallaan ja keskittymiskyky säilyy – se opitaan. Uudet asiat eivät automaattisesti sulaudu osaksi olemassa olevia käytäntöjä. Asiat kestää. Ne pendaa. Niitä ei vaan *NAPS* opita.
Toista on Hiffaus-hirmun vauhti.
Kuluvan kuun aikana olen esim. omin silmin nähnyt ja todistanut, kuinka Dansku on ensimmäisen kerran hiffannut, kuinka hänen jalkansa kantavatkin hänen seisoessa ensimmäistä kertaa omin voimin käsillään olohuoneen pöytään samalla nojaten. Mitä tekee Hiffaus-hirmu tässä tilanteessa? Jääkö maltillisesti mutustelemaan juuri kokemaansa tai sumplimaan seisomisen merkittävyyttä?
Mitä vielä! Kun Hiffaus-hirmu kerran jonkin asian hiffaa, se onkin sitten paras asia ikinä!
”Ai että oletatte mun nyt ton kokemuksen jälkeen vai leikkivän jollain palikoilla. HÖPÖN LÖPÖN! Tänne sitä olkkarin pöytää! NOSTA ISI!”
Hiffaus-hirmu ei jää turhia tuleen makaamaan!
Hiffaus-hirmun historiikki
Meillä opitaan ja sisäistetään uusia asioita tällä hetkellä kuin liukuhihnalta. Ei ole kerta tai toinenkaan, kun tulen töistä kotiin ja Jonna näyttää jonkin uuden asian, mitä Daniel on alkanut juuri sen päivän aikana tekemään. Monta ns. ”ensimmäistä oivallusta” olen tällä tavoin missannut, mutta monessa päässyt olemaan myös läsnä.
Alla vähän esimerkkejä nyt välittömästi mieleeni nousevista Hiffaus-hirmumme ensimmäisistä hiffauksista:
”Daddy and Dansku, shower time!”: Opittu jo tovi sitten. Daddy kun tämän jinglen laulaa, Daniel hymyilee/nauraa. Onhan kohta iltasuihkun vuoro.
”Dansku, daddy hands!”: Isä kun tämän toteaa ja laskee kätensä Danskun tasolle, kaveri nappaa molemmilla käsillä kiinni, ja nostaa itsensä polvien kautta seisomaan.
”Daniel sukeltaa!”: Vauva-uinnissa muutama viikko takaperin todistimme Jonnan kanssa, kuinka Daniel ensimmäistä kertaa itse (käsiään hieman jännityksestä heiluttaen) pulahti istumisasennosta altaaseen. Onnistunutta sukellusta seurasi – tietenkin- seuraavalla uintikerralla toteutetut monen monen monen monen monta vastaavaa sukellusta. Hauskaahan se oli 🙂
”Daniel walk walk walk!”: Äidin käsivarsiin tukeutuen Daniel tepasteli erään työpäivän päätteeksi olohuoneesta vastaan suuri hymy kasvoillaan. Tällä hetkellä tämä on suurinta hupia mitä löytyy. Kävelemään pitää päästä, ja jos väsy tulee, pyllyä vaan alas levähdystauon merkiksi.
”Bye bye, Dansku”: Bye bye on merkki vilkuttamiselle, ja tämänhän tietää myös jo Danskukin. Kun kävelylenkillä kivalle koiralle pitää sanoa bye bye, silloin sille myös vilkutetaan vauhdikkaasti.
Nämä nyt tällaisina yksittäisinä nostoina. On ollut ilo seurata, kuinka Daniel on intoa puhkuen omaksunut etenkin nyt lähiaikoina litanjan uusia taitoja. Vanhempaahan tämä tietenkin kannustaa. Danielin kanssa ollaan nyt jo melkoisen hyvässä vuorovaikutuksessa.
Häntä voi opettaa – niin hyvässä kuin pahassa. Daniel jo mm. tunnistaa, että daddyn toteama ”Dansku no no” tarkoittaa, että piuhoja ei saisi lähteä kiskomaan. Kyllä niitä silti lähetään käskystä huolimatta vielä testaamaan, mutta kun ”no no” kuuluu uudestaan, testaus päättyy ja kääntyy pieneksi mielenilmaukseksi.
Vanhempina voimme nyt entistä voimakkaammin kannustaa ja tukea. Antaa positiivista ja negatiivista palautetta, ihailla uusia oivalluksia ja kannustaa oivallusten etsimiseen. Hiffaus-hirmu on nyt vauhdissa, häntä ei pysäytä mikään.
– Santeri
Viimeinen viikko ennen lomia pyörähtää käyntiin N-Y-T, NYT! Mitäs ootte ollu mieltä helteistä? Ikinähän ei saisi valittaa hellivistä helteistä, mutta kyllä on ollut kuuma. Tätäkin kirjoittaessani (noin kymmeneltä illalla) tunnen, kuinka otsalle kertyy hikikarpaloita. MUTTA EI SAA VALITTAA. Kivaa tämä vaan on! Ensi viikko on muuten iso viikko, sillä Jonna täyttää 30 vuotta ja saapuu näin samalle vuosikymmenelle allekirjoittaneen kanssa. Torstaina siis onnitteluja instassa Jonnalle 😉
Oikein hyvää viikkoa sille suunnalle! Nähdään jälleen viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät – totuttuun tapaan – Polulla-instan puolelta. Tsemppiä viikkoon!
Polulla 
Vastaa