On aika paljastaa paljon pantattu ”salaisuus”. Olemme nimittäin tänään ostaneet ensimmäisen oman asunnon, kodin perheellemme!
Viime viikot olemme eläneet jännittäviä ja aika ajoin jopa kuumottavia hetkiä. Tarjouksia on vaihdeltu, pankin kanssa keskusteltu ja kauppaa hierottu. Hamuamaamme huoneistoa on tutkailtu, siitä on tiedusteltu ja sen sopivuutta on puntaroitu. Lopulta tämä muutaman viikon prosessi kulminoitui sitten tähän päivään, kun kauppakirjat allekirjoitettiin sekä myyjän että ostajan toimesta asuntokauppojen merkiksi. Kättä päälle ja homma pihvi.
Nyt se on – vihdoin – siis tapahtunut. Meillä on koti. Ihka. Oma. Koti. Tovin saamme vielä muuttoa varttoa, muttei onneksi liian pitkään. Kohta jo muutamme.
Asunnon löytäminen ei ollut meillä helppo prosessi. Kyse oli usean vuoden kartoituksesta, jonka varrella tuli etsittyä niin kaksiota kuin kolmiotakin – perheen vaihtuvasta koosta riippuen. Miten lopulta saavutimme asuntokaupat, se onkin sitten pidempi ja vaihderikkaampi tarina…
Asunnon etsintä
Oman kodin ostaminen on ollut meillä aina selkeä tavoite. Vuokrat Helsingissä ovat korkeat, ja mitä isommassa asunnossa asustelee vuokralaisena, sitä suuremmat ovat sen tuottamat kuukausittaiset menoerät. Siinä missä yksiön vielä jakaessamme asumisen kulut olivat vielä varsin maltilliset, viime vuosien isohkon ja hyvällä sijainnilla sijaitsevan kaksion vuokra on ollut jo sitä luokkaa, että se on kirvoittanut ajatukset yhä kasvavissa määrin kohti omaa asuntoa.
”Tälläkin summalla lyhentäisimme nyt lainaamme”, on iskostunut ainakin ajatuksen tasolla osaksi vuokra-arkeamme. Mielellään vastaavaa summaa kun maksaisi pankille lainan merkeissä ja kerryttäisi itselle samalla varallisuutta.
Ensimmäinen yritys: ASP-lainat?
Kun totesimme noin 7 vuotta takaperin vuokra-yksiön jäävän tarpeisiimme liian pieneksi, lähdimme kohti ensimmäisiä lainaneuvotteluja. Tarkoitus tällöin oli, että muuttaisimme 18 vuotiaina avaamamme erilliset asp-tilit asp-lainoiksi.
Tuolloisissa lainaneuvotteluissa meille kuitenkin jäi (valitettavasti näin jälkikäteen ajateltuna) mielikuva, että kaksion rahoittaminen edellyttäisi kohdallamme vielä runsaita ponnisteluja lainasumman jäädessä vääjäämättä alle tavoittelemamme tason. Tuolloin päädyimme jatkamaan polkuamme vuokralaisina siirtyen samalla silloisella asuinpaikallamme vain vuokrayksiöstä vuokrakaksioon. Vaikutti siltä, että edessä olisi pitkä polku säästäjinä, jos haluaisimme pysytellä pääkaupunkiseudun sisäpuolella.
Vaihe 2: Vuokrakaksiosta omistuskaksioon?
Kaksiossa asuimme muutaman vuoden tyytyväisinä, kunnes vuokraisäntämme ilmoitti taloyhtiöön tulevasta putkiremontista. Taas vuokralla asuminen pisti ahdistamaan ja kävimme taas lainaneuvottelussa. Tällä erää opimme, ettei meidän kannattaisi ottaa asp-lainaa, koska tämä järjestely ei olisi meille otollinen (ylläri) Helsingin korkean hintatason takia. Meillä oli kuitenkin kiire muuttaa pois putkiremontin alta, eikä nopealla aikataululla löytynyt sopivaa asuntoa. Väliaikaisratkaisuna muutimme taas vähän isompaan vuokrakaksioon.
Vaihte 3: Vauvan syntymä ja kolmio?
Vauvan syntymän myötä kaksio alkoi olla taas elämäntilanteeseen haastava ratkaisu. Pallottelu vanhempien makuuhuoneen ja olohuoneen välillä kun kaipasi rinnalle sitä kolmatta huonetta, Danielin omaa huonetta. Siispä jo raskausuutisten jälkeen aloitimme aggressiivisen kartoituksen ja etsinnän. Etsinnän, joka nyt noin vuoden kartoitusten päätteeksi on saavuttanut otollisen lopputuloksen. Vihdoin löysimme tilanteeseemme sopivan ratkaisun!
Kaupat uudesta kodista!
Mistä kaikki sitten lähti liikenteeseen tämän nyt ostamamme huoneiston osalta? Noh…kaikki käynnistyi – kuten tapoihin kuuluu – näytöstä, johon saavuimme muutama viikko takaperin rennoin ottein. Olimmehan jo käyneet useammassa näytössä, ja tämä näyttäytyi yhdeltä näytöltä muiden lomassa. Olimme kuitenkin jo sen verran asuntoja kierrelleet, että olimme oppineet tunnistamaan tarpeemme. Asunnon piti täyttää tietty kriteeristö ja sen piti olla taloudellisesti fiksu ja kestävä ratkaisu.
Näyttö tuli ja meni. Vajaa viikko näytön jälkeen jätimme tarjouksemme, jota sitten puntaroitiin yhdessä myyjien kanssa viikonlopun yli. Sunnuntaina – saapuessamme Danskun kanssa HopLopin hulinasta, kännykkään saapui viesti.
”Myyjät ovat hyväksyneet tarjouksenne. Soitatko minulle, terveisin….”
Reaktiomme oli jokseenkin verrattavissa raskausuutiseen. Ilon täyteinen, ja samalla tietoinen siitä, että kohta asiat muuttuisivat.
Asunto on tarpeisiimme lähes napakymppi. Hieman jouduimme joustamaan sijainnin sekä sen suhteen, että taloyhtiössä ei ole hissiä. Suurta liikettä paikkakunnalta toiselle ei tule, sillä siirrymme nykyisestä sijainnistamme vain muutaman kilometrin päähän meille jo varsin tutulle asuinalueelle.
Viimeistään loppukesästä pääsemme muuttamaan, ja niinpä kesä hurahtaakin varmasti uuden kodin laiton suunnitelmissa. Isompaa remonttia asuntoon ei onneksi tarvitse tehdä. Hieman pohdimme seinien maalausta, mutta Daniel alkaa olla siinä iässä, että seiniin ilmestyy takuuvarmasti lisää vauhtiviivoja. Nyt täytyykin punnita, mitkä fiksaukset järkevää tehdä nyt ja mitkä esim. tämän asunnon myymisen kynnyksellä. Olemme näillä näkymin kaavailleet asuvamme tässä asunnossa 2-5 vuotta, minkä jälkeen pyrimme hivuttautumaan jälleen lähemmäs keskustaa. Tästä johtuen voimmekin keskittyä pääsääntöisesti lastenhuoneen sisustamiseen sekä uusiin verhoihin. Näistä otamme myös vinkkejä mielellään vastaan!
Tässä kaikessa lyhykäisyydessään tämä suuri uutisemme. Yksi tämän vuoden tavoitteemme on tämänpäiväisten kauppojen myötä plakkarissa. Jos kiinnostusta löytyy, voimme varmasti muutaman asuntoaiheisen kirjoituksen myös syssymmällä kirjoittaa 🙂
– Jonna
Polulla 
Vastaa