Meillä alkaa Danielin kanssa olla jo rutkasti kokemusta kahdestaan matkustamisesta. Moni lukijamme ja seuraajamme onkin joko kasvotusten tai Polulla-Instan puolella vihjannut, että olisi kiva kuulla lisää reissaamisesta vauvan kanssa – miten valmistautua matkustamiseen, mitä mukaan kannattaisi pakata ja mitä vinkkejä osaisin antaa reissuun lähtevälle.
Useista kyselyistä inspiroituneena ajattelinkin nyt jakaa omat top 10 vinkkiäni vauvan kanssa matkustamiseen. Ei muuta kuin vinkit haltuun ja matkaan!
1. Varaa paljon paljon paljon aikaa!
Vauvan kanssa matkustaessa yllättäviä mutkia saattaa tulla matkaan. Jos sinun täytyy olla tietyssä paikassa – kuten lentokentän portilla – ajankohtaan X, varaa itsellesi ja vauvalle reilusti pelivaraa. Esimerkiksi näin pk-seutulaiselle lisähaastetta ajanhallintaan tuovat Helsinki-Vantaan pysäköintijärjestelyt, jotka ovat tällä hetkellä yksi iso pommi ja muuttuvat jatkuvasti. Pelkästään lähtöaulaan pääsyssä menee jo luvattoman paljon aikaa – varaudu siis siihen.
Itse varaan vauvan kanssa reissatessa meille reissulaisille noin yhden tunnin ylimääräistä aikaa. Jos on ruuhka-aika, otan lisäminuutteja vielä enemmän.
Lentokentällä ainakin Finnair on varannut lapsiperheille oman tiskin ja Finavia puolestaan lapsiperheille turvatarkastukseen oman linjan, mikä voi helpottaa kiireessä. Näitä ei kuitenkaan kannata välttämättä suosia kiireessä. Vaikka jonoa olisi vähän, esim. 3 x 4 henkisen perheen asioinnissa menee yllättävän pitkään. Kannattaa siis katsoa aina lyhin mahdollinen jono ja tarkistaa Helsinki-Vantaan lentokenttäsovelluksesta turvatarkastuksien jonotilanteet.
Juna- ja bussireissuihin olen niihinkin yleensä 5-15 minuuttia aikaisemmin liikkeellä. Tallinnaan puolestaan mennessämme laivaannousu on sujunut aina aika mukavasti.
Niin ja vielä viimeisenä ylimääräisen ajan varaamiseen liittyen. Yksin liikenteessä vauvan ja tavaroiden roudaus kiireessä on ikävää, mutta mahdollinen ylijäävä luppoaika menee mukavasti kahvikupin kanssa leikkipaikan vieressä tai kahviossa. Mielummin siis liikaa aikaa kuin liian vähän.
2. Ota mukaan mahdollisimman vähän tavaraa
Kun käytössä on tasan kaksi kättä, rintakehällä tuhisee vauva kantorepussa ja selässä on reppu, ei kapasiteettia jää enää monen monelle matkalaukulle. Suosi siis niin isoa matkalaukkua kun vain mahdollista ja pakkaa sinne mahdollisuuksien mukaan kaikkien matkalaisten tarpeet. Kun vedät perässä vain yhtä matkalaukkua jää toinen käsi vapaaksi kaikkeen muuhun (ovien aukaisemiseen, tutin korjaamiseen…). Talvella lentokentällä kannattaa laukkuun sujauttaa vielä talvitakit. Ne saa sitten päälle kohteessa laukkuhihnalla.
3. Hyödynnä kantoreppu/-liina tai matkarattaat!
Apuvälineitä kannattaa ehdottomasti olla! Vauvan ikä ja omat mieltymykset vaikuttavat siihen, mitä apuvälineitä kannattaa suosia. Jos vauva ei pysty vielä itse istumaan, on kantoreppu takuuvalinta siirtymiin. Jos vauva ei viihdy kantorepussa/-liinassa niin valitse mahdollisimman pienet, kevyet ja koneen sisälle menevät matkarattaat. Kun rattaat saa täysin makuuasentoon, saa pienen nyytin turvallisesti myös niihin ja samalla esim hoitolaukun saa myös rattaiden kyytiin. Itselläni on yleensä molemmat mukana.
4. Harrasta mielikuvaharjoittelua
Mieti mielessäsi jo kaikki matkan vaiheet – kotoa lähtemisestä kohteeseen saapumiseen. Samalla tulet suht luonnollisesti kerranneeksi kaikki sujuvan reissun kannalta relevantit seikat: miten saat tavarat konkreettisesti kotoa kohteeseen, mitkä reissun vaiheet aiheuttavat etukäteen stressiä, missä kohdissa saatat tarvita apua. Selvitä valmiiksi hissien sijainnit sekä hoitohuoneiden paikat. Jos jostain syystä kiire yllättää, niin tällä tavoin tiedät etukäteen mistä, minne ja millä tavalla pääset kulkemaan.
5. Pyydä, tarjoa ja ota vastaan apua!
Vauvan kanssa matkustavalle tarjotaan kyllä apua. Äidin ei tarvitse olla hikipisarat otsalla, piltti-vellit sylissä, kyyneleet poskilla ja suoritusmoodi päällä ennen kuin joku tarjoaa auttavaa kättä. Vaikket kokisikaan tilannetta sellaiseksi että olisit 100 %:sti apua tarvitsevassa moodissa, kannattaa apu ottaa vastaan, jos ulkopuolinen sitä tarjoaa.
Itse olen saanut apua pyytämättä esimerkiksi turvatarkastuksessa. Henkilökunnan jäsen piti vauvaa samalla kun itse taistelin kantoreppua päälle. Myös lentokoneessa on monesti ollut samalla rivillä mukavia tätejä, jotka ovat viihdyttäneet vauvaa sen aikaa kun itse hörppään kahvini loppuun.
Jos kuitenkin vaikuttaa siltä ettei mukavia kanssamatkustajia ole sattunut samaa matkaa liikkeelle, voi esim lentoemännältä kysyä apua lentokoneessa siksi aikaa kun itse käy vessassa.
Monesti reissulle mahtuu mukaan myös yksi jos toinenkin yksin matkustava äiti, ja äitien kanssa olemmekin pitäneet reissuillamme pitäneet yhtä. Monesti jo pelkästään oven pitäminen auki tiukassa tilanteessa voi tuntua suurelta avulta! Yhdesti lentokoneessa sylissäni oli edessä istuvan naisen vauva sen aikaa, että hän sai laskeutumisen jälkeen kerättyä omat tavarat ja takin päälle. Pienet asiat tuntuvat tässä kohtaa isolle avulle oikeasti!
6. Huomioi vauvan päivärytmi!
Ihan pienen kanssa päivärytmiä ei vielä ole, ja tässä vaiheessa matkustaminen onnistuukin suht vaivatta ajasta riippumatta. Kun rytmiä alkaa kuitenkin arjessa muodostumaan, ota muodostunut rytmi huomioon matkustusajoissa. Suosi liikkeelläoloa päiväuniaikoihin…jos siis vain mahdollista. Jos liian aikaista tai liian myöhään täytyy olla liikkeellä, meillä ainakin kannattaa valita kahdesta pahasta liian aikainen ja varmistaa normaalit iltarutiinit sekä rauhallinen yöunille käynti.
Vauvan ruokailut on myös hyvä ottaa huomioon. Rintaruokinnassa vauvalla on eväät aina mukana, mutta esimerkiksi pullon ja ruoan lämmittäminen kannattaa miettiä etukäteen. Meillä on monesti mukana korkeampi pakasterasia, minne voi kaataa kuumaa vettä ja upottaa tuttipullon tai ruokapurkin lämpiämään. Kuumaa vettä löytyy nimittäin aina helpommin kuin mikro!
7. Nappaa ruoat ja vaipat mukaan.. tai hanki ne paikan päältä?
Tämä riippuu ihan mieltymyksistä. Jos haluat varmistaa, että nyt käytössä olevaa ruokamerkkiä on matkalla mukana, niin kyllä ne sitten kannattaa ottaa mukaan. Kohteessa on mälsää tuhlata ensimmäistä lomapäivää siihen, että etsii kissojen ja koirien kanssa tiettyä vaippalaatua tai nirsolle vauvalle juuri hyväksi todettua makua. Jos taas kotona on huomattu ettei merkillä ole niin väliä, niin säästä matkalaukussa tilaa ja suuntaa lähimpään kauppaan kohteessa. Toki pientä pelivaraa kannattaa varata ja varautua esim niin, että ensimmäiselle päivälle on vaipat ja ruoat valmiina. Ympäri maailmaa on vauvoja, joten kyllä niitä tarvikkeitakin löytyy!
8. Älä unohda: Kuumemittari ja panadolia aina mukaan!
Korvakuumemittari on ollut korvaamaton! Sillä on helppo tarkistaa onko vauvalla mahdollisesti lämpöä jos kaveri käyttäytyy epänormaalisti. Panadolilla saa myös moneen vaivaan helpotusta jos pikku pöpö tulee matkalla. Tämän lisäksi meillä on ollut aina mukana hampaiden kutiamiseen geeliä, nenäfriida, suolatippoja/suihke ja kynsisakset.
9. Huolehdi rokotukset kuntoon
Ota huomioon, että tuhkarokkorokotteen saa 6kk iässä. Tämä meni meillä ohi ja kävimme Dubaissa ilman tämän rokotteen suojaa. Tosin lensimme myös Rovaniemelle vauvan ollessa 4kk ikäinen. Kannattaa siis puntaroida riskejä ja miettiä millaisiin kohteisiin matkustaa jos matkustaa ollenkaan ennen kuin rokotteet on kunnossa.
10. Turvaa reissu matkavakuutuksella
Matkavakuutus kannattaa olla aina kunnossa, jopa Suomessa matkatessa. Matkavakuutuksesta – vakuutuksen sisällöstä toki riippuen – on apua jos vauva sairastuu tai satuttaa itsensä reissussa. Vakuutuksesta saat myös turvaa reissuun lähteville kallisarvoisille tavaroille, kuten vaikkapa matkavaunuille. Tarkista ennen matkaa mitä ja kenelle matkavakuutus korvaa. Kaikki vanhempien matkavakuutukset eivät automaattisesti kata mukana matkustavia lapsia, joten tarkista, tarvitseeko vauva oman vakuutuksen.
Bonusvinkit!
- Lataa äänikirjoja offline-tilaan. Lentokoneessa vauvan nukkuessa sylissä on helppo kuunnella äänikirjoja kun lehden selaus ei onnistu
- Kaada matkakokoiseen pulloon pyykinpesuainetta. Vahinkojen sattuessa on vauvan vaatteita helppo nyrkkipyykätä. Tahrat lähtevät helposti pois kun ne pesee samana päivänä eikä matkan jälkeen.
Loppuun vielä täytyy mainita se tärkein vinkki eli oma asenne! Koita itse pysyä hyvällä mielellä niin suuremmalla todennäköisyydellä matka taittuu myös helpommin 🙂
Tsemppiä vauvan kanssa matkustamiseen 🙂
– Jonna
Satu elää! Eläköön! Viime viikonloppu vierähti Naantalin auringon (tai noh…osittain kyllä sadepilvien) alla muumeista ja Muumimaailmasta nauttien. Dansku tykkäsi, vaikka ensimmäinen Muumipappa-kohtaaminen aiheuttikin hetkellisesti itkuisen tunnelman. Siitä kun selvittiin, jo mentiin tekemään lähempää tuttavuutta.
Eilen kun juhlittiin Santeria niin tämä viikkohan kerkesi jo käynnistymään. Meillä tämä viikko mennään aika normaaleissa merkeissä. Ehkä nyt ainut mainitsemisen arvoinen poikkeuksellinen tekeminen on tulevan viikonlopun ”poikien ilta”, kun Jonna lähtee huilahtamaan kaupungille hetkeksi Santerin jäädessa Danielin kanssa kotioloihin.
Normaaliin viikkoon normaali toteamus -> Nähdään jälleen viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät – totuttuun tapaan – Polulla-Instan puolelta. Tsemppiä alkaneeseen viikkoon!!
Kiitos näistä vinkeistä! Tuttavapariskunta vauvan kanssa matkusti hiljattain ulkomaille. Auton joutui jättämään parkkiin mutta palveluun liittyi myös ilmainen bussikuljetus parkista kentälle. Vaikuttaa kätevältä palvelulta mikäli joutuu auton jättämään parkkiin koko reissun ajaksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Helsinki-Vantaalla on tosiaan monta parkkipaikkaa. Nykyisillä taksien hinnoilla ei myöskään oman auton jättäminen parkkiin ole yhtään huono idea. Parkkipaikalta pääsee lähemmäs terminaalia bussilla. Olen myös kuullut että toinen vanhempi jättää porukan terminaaliin, ajaa auton parkkiin ja hoitaa auton kauemmaksi. Tällöin osa porukasta voi hoitaa sillä aikaa esim laukut ruumaan.
TykkääTykkää