HILJAISELO SEIS, nimittäin olemme nyt vihdoin muuttaneet! Töölöläinen kaksio vaihtui yhden päivän mittaisella uurastuksella (ja seitsemän päivän mittaisella säätämisellä) Haagalaiseen kolmioon, missä nyt aloittelemme elämäämme ensimmäisessä omistamassamme kodissa. Miten muutto siis sujui ja mitä se piti sisällään, siitäpä aihiota tälle kirjoitukselle 🙂
Pitkä matka kaupoista kotiin
Niin, olihan muutto jo tovin tiedossa. Teimme nimittäin kaupat asunnosta jo kesäkuun puolella, mutta jouduimme lopulta odottamaan ihan viimeiseen mahdolliseen päivään saakka varsinaista muuttoa. Ei siinä mitään, ainakin pääsimme asennoitumaan maisemanvaihdokseen ihan ajan kanssa.
Omaan kotiin muuttaminen oli muutenkin odotuttanut itseään. Olimme nimittäin ennen tämän ”ensikotimme” löytämistä etsineet (välillä passiivisemmin, välillä aktiivisemmin) kotia jo lähemmäs seitsemän vuotta. Tänä aikana tarpeet olivat ehtineet muuttua kerran jos toisenkin. Ensin etsimme kaksiota, sitten mikro-kolmiota, lopulta ihan kunnollista kolmiota. Kun sitten alkukesästä saimme Tarjouksenne on hyväksytty -viestin, voitte kuvitella, että fiiliksemme oli sanalla sanoen epäuskoinen. Epäuskoisen onnellinen.
Odotus päättyy, muutto alkaa
Muuttopäiväksemme oli määritelty sunnuntai, syyskuun 15. päivä. Muuttoa edeltävänä perjantaina – pahaenteisesti siis perjantai 13. päivänä – saimme paljon kaivattuja apuja muuttoomme monelta eri suunnalta. Ensin vastaanotimme tilaamamme 20 muuttolaatikkoa Niemeltä ja sitten muuttoapua Rovaniemeltä, Jonnan porukoiden muodossa.
Perjantaina ja lauantaina pakkailimme sitten vajaat 3 vuotta kodiksi kutsumamme huoneiston sisältöä laatikoihin. Ensin lähti kirjahyllyt, sitten keittiö, lopuksi astiasto. Helpoksi pakkaamisen teki se, ettei meillä ollut varastoa käytössä -> kaikki omistamamme oli siis jo valmiiksi huoneistossa kaapeissa…ja kaappien päällä. Niin, ja olihan Danskua hoivanneista apukäsistäkin suuri apu.
Lauantai-illan saapuessa kamppeet olivat kasassa ja koti valmiina seuraavan päivän työmaata varten. Mikäpä parempi tapa siis valmistautua koitokseen kuin Pieni Merenneito -musikaalilla, minne suuntasimme ystäviemme kanssa illallisen päätteeksi hermoja lepuuttamaan.
Esityksen jälkeen pehkuihin ja kauhulla odottamaan koitosta.
Muuttopäivä
Muuttopäivä saapui. Taaperon suorittaman herätyksen jälkeen porukka ylös ja ulos. Puolet hakemaan pakua, puolet katsastamaan tulevaa asuntoa. Pakettiauton kurvatessa muutettavan asunnon pihaan ja sunnuntaisen rankkasateen rummuttaessa auton kattoa, oli tunnelma odottava -> Mitenköhän tämä hoituisi..?
Sen enempää muuton jokaista yksityiskohtaa puimatta, totean, että mallikkaasti meni. Kuten aiempienkin muuttojen yhteydessä, saimme jälleen ystäviltämme ja perheiltämme valtaisasti apukäsiä muuton suorittamiseen. Oli roudaaja-tiimiä ja siivous-tiimiä, oli kantajaa ja asettelijaa, johtajaa ja johdettavaa. Päivä menikin tämän myötä todella mallikkaasti, kun jo alkuiltapäivästä olimme käytännössä saaneet muuton suoritettua ja muuttopizzatkin syötyä. Pakettiautosta vielä kaikki hyöty irti Prisma-reissun myötä, ja kipin kapin vuokra-auto takaisin sovittuun paikkaan…2 minuuttia ennen sovittua aikaa.
Ei olisi päivä ollut aivan näin helppo ilman apuvoimia. Kiitokset siis osallistuneille!
Muuttoloma = paras ratkaisu ikinä
Olin alkukesästä siirtänyt yhden viikon kesälomistani syksyyn tulevaa muuttoani enteillen. Kun muuttopäivämme sitten vahvistui, päädyin anomaan muuttopäivän jälkeistä viikkoa vapaaksi. Tämän loman hakeminen (ja sen saaminen) oli tämän muuton ehdoton kohokohta.
Muutto kun harvoin rajoittuu vain muuttopäivään. Vaikka saimme 99 % kamppeistamme muutettua jo sunnuntaina, jäi meille rutkasti hoidettavia asioita nimittäin vielä tätä muuttopäivää seuraavalle viikolle. Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi listaa muuttoviikkomme tekemisistä ja hankinnoista 😀
- Muuttolaatikoiden nouto (maanantai)
- Edellisen asunnon loppusiivous (maanantai)
- Uuden sohvan vastaanottaminen (maanantai)
- Uusi reititin ja laajakaista-sopimus (tiistai)
- Uusia hankintoja kylpyhuoneeseen (tiistai)
- Jonnan Day-spa (ehdottoman pakollinen, keskiviikko)
- Danielin huoneen tapetointi (torstai)
- Uudet valaisimet olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja eteiseen (perjantai)
Kaiken tämän rinnalle nousi vielä Danielin syntymäpäiviin valmistautuminen leipomisineen ja hankintoineen.
Voin sanoa, että ilman molempien vanhempien vapaita olisimme varmastikin olleet melkoisessa lirissä näiden järjestelyiden kanssa. Onneksi siis osasimme jollain tavalla ennakoida tekemisen määrän 🙂
Oma koti, paras koti
Näin se on, istumme nyt oman kotimme olohuoneen sohvalla Danielin nukkuessa rauhallisesti omassa huoneessaan, omassa sängyssään. Onhan täällä kodissa hyvä olla. Naapurustohan onkin meille entuudestaan tuttu, joten siinä mielessä emme varsinaisesti ole uuden äärellä.
Toisessa mielessä puolestaan olemme. Emme nimittäin kumpikaan ole varmastikaan asuneet omillamme näin uudessa/uusitussa kodissa. Ajattelimme, että voisimme esitellä lyhyesti uutta kotiamme ensi viikon kirjoituksessamme. Tokihan kotimme näkyy aktiivisesti Polulla-instan puolella, mutta kyllä haluamme kodillemme dedikoida myös ihan oman kirjoituksen.
Täältä meidän siis vastaisuudessa löytää. Uudesta, omasta kodistamme.
– Santeri
Oletko käynyt ulkona tänään? Kenties aamusta? Jos olet, huomasitko että talvi on kohta täällä. Piru että osaa olla kylmä, huomenna on pakko laittaa jo hanskat käteen töihin lähtiessä. Noh, ei voi mitään. Kuopataan kesä -19 ja kaivetaan joululevyt naftaliinista. Niin…ja tuikut. Niin….punaviiniä voisi myös hankkia. Noh. Ehkä näissä pimenevissä ja kylmenevissä päivissä (ja illoissa) on myös jotain positiivista 😉
Ei muuta kuin tsemppiä kylmeneviin ja pimeneviin päiviin. Nähdään taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät totuttuun tapaan Polulla-Instan puolelta.
Vastaa