Miten taapero osallistuu arjen askareisiin?

Taaperostamme on kuoriutunut varsinainen touhuaja ja hän nauttiikin jo pienien tehtävien suorittamisesta. Olemme pikkuhiljaa antaneet taaperolle asteittain vaikenevia tehtäviä, ja voi sitä ilon määrää, kun hän huomaa tehneensä jotain tärkeää. Ajattelin nyt hieman summata missä kaikessa taaperomme osaa jo auttaa.

Astianpesukoneen tyhjennys

Astianpesukone on jo itsessään taaperosta hyvin mielenkiintoinen ja jännä kapistus. Nappeja olisi kiva painaa, ja koneen ollessa päällä se hurisee hauskasti. Kun ohjelma on valmis, taapero on usein haukkana paikalla luukun auetessa. Tiskikoneen alaosasta taapero nostelee mielellään lautasia ja antaa ne kaappiin laitettavaksi. Olemme saaneet tästä pari kertaa kysymyksiä, että mitäs jos taapero pudottaa astioita. Tähän on kuitenkin varmaan loogisin vastaus, että sitten mennään kauppaan ostamaan lisää. Vielä ei ole astiasto kuitenkaan mennyt uusiksi, ja oikeastaan mieleen ei edes muistu yksittäistäkään astianpesukonetta tyhjentäessä tapahtunutta astiavauriota.

Pöydän kattaminen

Kun astiat alkoivat pysymään hyvin käsissä astianpesukoneen purun yhteydessä, päätin antaa taaperolle lisähaastetta. Kaapista annetaan käsiin sopiva pieni lautanen tai lasi, jonka taapero saa kantaa pöydän viereen. Matka on vain muutama metri, mutta astioiden kanniskelu näyttää myös olevan oikein hauskaa. Pöydän vieressä taapero sitten ojentaa astian takaisin ja se nostetaan pöydälle.

Samalla kun taapero auttelee kattamisessa, hän jo osaa ennakoida kohta alkavaa ruokailuhetkeä. Kun hetki sitten koittaa ja taaperoa pyydetään istumaan pöydän ääreen, hän on jo paremmin orientoitunut tulevaan istuuntumishetkeen, eikä – ainakaan nyt lähtökohtaisesti – lähde juoksentelemaan lelujen ja muiden askareiden äärelle.

Pyykkiapuri

Taaperon ihan ensimmäisiä askareita taisi olla märkien pyykkien ojentaminen lattialta. Kun vanhemmalta tippuu pyykkikoneesta kuivaustelineeseen matkalla oleva vaate vahingossa (tai ”vahingossa) lattialle, tilannetta seuraava taapero on valmiina auttamaan ja nostaa vaatekappaleen takaiskn vanhemman käteen. Siitä se sitten matkaa kuivaustelineeseen taaperolle kohdennettujen kiitosten saattelemana.

Nykyisin Ttaapero (o)saa myös kantaa pyykkiä pyykkikoriin ja viikatun puhtaan vaatteen omaan kaappiin. Valmista pyykkiä ei oikeastaan tule tällä hetkellä suorittua kaappeihin taaperon päiväuniaikaan, koska taaperon kanssa tämä käy mukavasta ohjelmanumerosta.

Iltasiivous

Kun taapero oppi kävelemään, tuli meille iltarutiiniksi omien lelujen siivoaminen. Illat ja iltatoimet lähtevät käyntiin noin iltaseitsemän aikoihin ensin taaperon kirjojen siistimisellä. Kirjat paikannetaan ja ne nostetaan tv-tason kirjahyllyille.

Tämän jälkeen olohuoneeseen päivän aikana päätyneet lelut kannetaan omaan huoneeseen ja oman huoneen lattialta omiin koreihin. Taapero kantaa leluja yhtä innoissaan kuin astioita. Tähän syy taitaa olla se, että siivouksen jälkeen on tiedossa paras rutiini eli iltakylpy!

Vaatteiden pukeminen ja riisuminen

Tätä olemme harjoitelleet vasta hiljattain taaperon kanssa. Taapero osaa jo osoittaa oikeita vaatteita, kun puhumme puserosta, housuista, sukista tai kengistä. Kun paita otetaan pois, osaa taapero pyynnöstä nostaa kädet ylös. Nyt harjoittelussa on pipon päästä ottaminen ja lapasten riisuminen. Jalkoja osataan nostaa myös jo kenkiin. Odotamme innolla sitä hetkeä, kun lapsi osaa pukea itse (jos sattuu sillä päällä olemaan…).

Ruoanlaitto

Taaperomme on aina seurannut ruoanlaittoa mielenkiinnolla ja nykyisin vaatii jo päästä mukaan kokkauksiin. Näin pienen kanssa ei vielä kummempia askareita voida yhdessä tehdä, mutta hän kyllä innoissaan sekoittaa kastikkeita kauhalla, nostelee pelille esim. jäiset kroisantit ja auttaa painamaan kahvinkeittimen napin päälle.

Olemme tosin jo muutamaan otteeseen valmistaneet ruokaa ns. yhdessä taaperon kanssa siten, että olemme näyttäneet taaperolle reseptistä kuvan kohta valmistuvasta ruoasta ja selittäneet (kokkausohjelman tyyliin) taaperolle valmistusvaiheet samalla kun olemme mahdollisuuksien mukaan osallistuttaneet taaperoa valmistusvaiheiskin. Näin on saatu yhdessä valmistettua niin pizzaa, makaronilaatikkoa kuin melanzane-pataakin. Pienet maistiaiset sitten taaperolle ruoasta palkkioksi apukokkina olemisesta 😊

Kauppaostosten purkaminen

Kauppakassit tulevat meille kerran viikossa eteiseen kannettuna ja monesti tämä osuu juuri päiväuniaikaan. Ne kerrat kun taapero sattuu olemaan hereillä, on pieni apulainen kärppänä paikalla. Ostokset tulevat pahvilaatikoissa ja sieltä taaperon on helppo hakea sopivan kokoisia ostoksia ja kantaa ne jääkaapin ovelle. Erityisesti pakasteet ovat todella jänniä kylmyyden takia eikä niitä raskisi pudottaa pakastimeen sitten ollenkaan!

Näiden lisäksi on varmasti myös muita pieniä asioita missä taapero auttaa tai on itsenäinen, mutta tässä nyt muutama isompi listattuna. Onko siellä ruudun toisella puolella auttavia/itsenäisiä taaperoita? Käy kertomassa Polulla-instan puolella, mitkä jutut ovat teillä kotona taaperon erikoisalaa!

– Jonna


Niin se viikko taas vierähti ja huomasin vasta nyt, että kirjoitus täällä odottelee julkaisua! Täällä on vuoden ensimmäinen työviikko saatu vieräytettyä, ja kenties keskeisimpänä uutena asiana arjessamme on taaperon päiväkodin ensimmäiset päivät, jotka ajoittuivat viime viikon torstaille ja perjantaille. Vielä taapero ei tosin ollut yksin, vaan hän äidin kanssa tutustui uusiin tiloihin, tuttavii ja leluihin. Saa nähdä missä vaiheessa on sitten ensimmäisen itsenäisen päiväkotipäivän aika. Lähitulevaisuudessa se on – se on varmaa.

Nähdään taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät – totuttuun tapaan – Polulla-instan puolelta. Erinomaista alkavaa viikkoa!

-Jonna

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: