Vanhemmuuden irtopisteet

Viime viikolla Jonna kirjoitti blogiimme tekstin, jossa hän ihmetteli omaa mahdollista leimautumistaan ”hankalaksi äityliksi”. Kirjoitus käsitteli mm. sitä, kuinka helposti äiti leimataan vaikkapa ylisuojelevaksi tämän huolehtiessa lapsensa pärjäämisestä. Kuinka helposti äiti on liian hands-on, liian holhoava, liian herkkä.

Kaikki tunnistamme varmastikin tällaisen äityli-meemin. Äidit nyt vaan ovat tuollaisia. ”Kyllä se pärjää”, ”Ei se nyt tuohon kuole” ja ”On sitä ennenkin osattu”, saattavat olla lausahduksia, jotka tyynnyttelevät tällaisen ylisuojelevan äidin ylireaktioita.

Jonnan kirjoitus kumpusi keskustelustamme, jossa olin – asiallisesti painotan 😁 – kysynyt Jonnalta, näkisikö hän itsessään – taaperomme pärjäämistä päiväkodissa murehtiessaan – näitä tunnistettuja äiti-meemien negatiivisia piirteitä. Ylisuojelevuutta, ylihuolestuneisuutta, yli….äitiyttä. Kysyin, josko hänen pitäisi vain luottaa päiväkodin henkilökunnan asiantuntijuuteen. Juu, ehkä vähän triggeroiva kysymyksenasetetelu…

Vaikka keskustelumme – voitteko kuvitella – poukkoili jo kiivaissakin sfääreissä, lopulta tunnelma laskeutui hyvinkin mielenkiintoisen aihion äärelle. Nimittäin isäpisteisiin ja äitipisteisiin.

img_20200126_130355_4628142878962417730070.jpg

Jäimme nimittäin pohtimaan sitä, mistä asioista stereotypisesti isä ja äiti saavat sivustakatsojilta irtopisteitä. Minkälainen isän tai äidin käyttäytyminen ja asennoituminen herättää ympäröivissä ihmisissä positiivisia tuntemuksia, jotka laukaisevat ”tuo on kyllä hyvä isä!” tai ”tuo äiti kyllä osaa hommansa” kaltaisia toteamuksia.

Tulimme lyhyessä pähkäilyssämme siihen lopputulokseen, että isän ja äidin asteikot ovat varsin erilaiset.

Hieman monimutkainen alustus, mutta tällä mennään 😀

img_20200126_130126_3779007983393136307529.jpg

Näin vaikeasti äiti kerryttää pisteitä

Äiti on lähtökohtaisesti aina läsnäoleva ja huolehtiva. Äiti on se, joka hoitaa taaperolle merinovillasukat jalkaan kun on liian kylmä. Se, joka pitää kirjaa ja on kartalla taaperon syömisistä, päiväunista, ruokamieltymyksistä ja -inhokeista. Se, joka käy viimeisenä silittelemässä taaperon päätä tämän mennessä nukkumaan. Se, joka herkistyy taaperon talsiessa ensimmäistä kertaa vilkuttamatta päiväkodin pihan poikki.

Kaikki tämä huolehtiminen ja – negatiivisuutta pursuavaa termiä hyödyntäen – paapominen ovat osana äidin ”työnkuvaa”. Ne kuuluvat pakettiin ja – mikä keskeisintä – niistä ei saa irtopisteitä.

Äidin. Kuuluukin. Huolehtia.

No mitenkä äiti sitten saavuttaa irtopisteitä, kun kerta rima on näin korkealle asetettu?

Noh, JOS äiti haluaa osoittaa sivustakatsojalle irtopisteitä irrottavaa käyttäytymistä, väylä tähän on irtaantuminen ja luottamuksen osoitus. Äidin pitää lisätä kaikkeen huolehtimiseen ja hoivaamiseen myös sopivassa mittasuhteessa ripaus pyrkimystä taaperon itsenäisyyden kasvattamiseen. Hänen pitää kaikota äiti-meemien ylisuojelevaisuuden varjon alta ja osoittaa rohkeutta etäännyttää itseään taaperostaan.


”Näytä Daniel äidille kuinka hienosti osaat itse.”

”Tule vaan, äiti on nähnyt kuinka hienosti osaat itse kävellä.”

”Heei, ei nyt osoiteta mieltä. Pipo pois. Osaat kyllä.”

”No niin, sano hei hei äidille! Pärjäät hyvin, Eeva pitää susta hyvän huolen.”


Lausahduksia, jotka herättävät – tai ainakin näin otaksuisimme – sivustakatsojissa juurikin näitä positiivisia tuntemuksia äidistä. Kyllä on vahva äiti, kun sanoittaa tällä tavoin lapselle tapahtumia luottaen samalla siihen, että myös muut osaavat lasta hoitaa.

Summa summarum

Äiti saa pisteitä, kun hän antaa taaperon tehdä asioita itse ja kannustaa itsenäistymiseen. Äiti saa pisteitä, kun hän ei ole jatkuvasti taaperossa kiinni räkää poskelta pyyhkimässä. Äiti saa pisteitä, kun hän osaa harkitusti etäännyttää itseään taaperon tekemisistä.

Näin helposti isä kerryttää pisteitä

No miten mennään sitten isä-meemien maailmassa. Isähän on – jälleen kerran stereotypioihin nojaten – äitiä huomattavasti etäisempi hahmo. Isä on se, joka on pitkää ilta töissä vauva- ja taaperoarjen keskellä. Se, jonka pitäisi viettää enemmän aikaa perheen kanssa mutta kun ei vain pysty. Se, jolta jäi little-Timin baseball-ottelu näkemättä, kun oli olevinaan jotain tärkeämpää tekemistä. Firman pippaloissa riettaasti tanssien ja äijien kanssa viihteellä viipattaen, isä ei ole läsnä, ei ole paikalla, ei ole arjessa mukana.

img_20200126_130053_0038492235092858354591.jpg

Näiden meemien tukemana isä kerryttääkin irtopisteitä varsin helposti. Oikeasti, melkoisen helposti. Tuntuu siltä, että jo lapsen kanssa käsikädessä kadulla kävelemine kerää positiivisia katseita. HopLopissa isä kerryttää jo sillä pisteitä, kun hän ei reporankana makaile sohvalla kännykkä kourassa ja sormi nenässä, vaan laskee lapsen kanssa liukumäkeä, rakentaa palikoista tornia tai muuten vain osallistuu lapsen tekemisiin. Ylipäätään se, että isä on paikalla ja juttelee lapsen kanssa – ylipäätänsä tällainen on asia, mistä tuntuu saavat pisteitä.

img_20200126_130457_8376662104046428553388.jpg

Mistä tämä sitten johtuu? No niistä meemeistä tietenkin! Isään kun ei niin herkästi assosioidu läsnäolevuuden ja huolehtivuuden tunnusmerkkejä, on isän rima huomattavasti äitiä alempana. Isältä ei oleteta niin paljon kuin äidiltä, jolloin jo vähäinenkin mukana oleminen ja empaattisuus on omiaan palkitsemaan isää Vuoden Isä -tittelillä.

Ei ole kerta eikä toinenkaan, kun olen itse saanut kehuja juurikin näihin ns. helposti ansaittavien isäpisteiden muodossa. Olipa kyseessä sitten kaksistaan Mäkelänrinteen Uintikeskukseen tehty uimareissu Danielin kanssa, yhteiset leikit ja pelit lähitienoon leikkipuistossa tai vaikkapa duplo-tornin rakentaminen ja lego-palikoiden kanssa väsääminen sateisena sunnuntai-iltana, on tällainen jo marginaalinenkin Danielin kanssa yhdessä tekeminen poikinut, jos ei nyt aivan ihmetystä ja äimistelyä, niin vähintäänkin pienoisia kehuja roolistani isänä.


”Voi kun te niin suloisesti teette asioita yhdessä”

”Ai te menitte siis KAKSISTAAN uimaan. Siis ihan vaan te pojat?

”Mitäs isäpoika-puuhaa te tälle viikonlopulle keksitte?


Miltäs tämä korvaasi kuulostaa? Saako isä mielestäsi näitä ”pisteitä” helpommin kuin äiti? Onko isän rooli stereotypisesti etäisempi ja täten rima matalampi? Olisi mukava kuulla näkemyksiäsi. Käy kertomassa meille mielipiteesi Polulla-Instan puolella 🙂

-Santeri


Huh, olipahan viikko. Taaperon ensimmäinen päiväkotiviikko on nyt pyöräytetty, ja tällä hetkellä totuttelemmekin monessa asioissa uuteen rutiiniin. Arkeemme on tullut pysyviksi elementeiksi päiväkotiin vieminen ja päiväkodista hakeminen, ja ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen kotimme on arkena myös tyhjä. Jonnakin kun on palannut takaisin työelämään.

Näin se arki vaan rullaa ja mukautuu. Ensi viikolla edessä on monin paikoin peruskauraa, vaikkakin perjantaille onkin sitten luvassa ihan kahdenkeskeistä vanhempien laatuaikaa. Sitä odottaen 🙂

Oikein erinomaista alkavaa tammikuun viimeistä viikkoa! Nähdään taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät – totuttuun tapaan – Polulla-instan puolelta 🙂

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: