Kooste koronakeväästä

Terve täältä koronakevään ja kesälomien toiselta puolen! Pitkästä pitkästä aikaa rustaamme kirjoitusta näin perinteisellä tavalla blogin puolella keväällä ja kesällä normiksi muodostuneen IG-bloggailun sijasta. 🙂

On sanomattakin selvää, pitkähkön hiljaiselon jälkeen, että koronaviruksen keväinen saapuminen on vaikuttanut blogiimme ja bloggailuumme suuresti. Keväällä, ihmisten siirtyessä etätöihin ja monen monien julkisten tilojen sulkeutuessa, olimme mekin uuden äärellä.

Arjestamme lähti kertaheitolla monta meille miellyttävää tekemistä. Emme nähneet juurikaan ketään tai tehneet muuta kuin kotoilimme. Arki ja vapaa-aika sekoittui, kun siirryimme molemmat 100 %:sti etätöihin Danskun vielä sinnitellessä päiväkodissa läpi kevään.

Näissä olosuhteissa blogin päivittäminen ja säännöllinen kirjoittaminen tuntui haastavalle, kun kaikki energia meni uuden arjen sisäistämiseen ja sen hyväksymiseen, ettemme yksinkertaisesti voineet tehdä yhdessä yhtään mitään. Autottomina ja harrastuksitta olimme täysin sidottuina lähiympäristöömme.

Kun kerran sitten totuimme tähän ”blogittomaan elämään”, huomasimme, kuinka yhtäkkiä aikaa oli mennyt jo viikkoja ja kirjoittamisen uudelleen aloittaminen kaihersi. Olisi outoa aloittaa blogin päivittäminen ilman, ettemme hieman pohjustaisi sitä, miten koronakevät meihin vaikutti.

Joten tässä se bloggaamisen uudelleenaloitus tulee, päivityksemme koronakeväästämme.

img_20200806_130149_8795139860647518291769.jpg

Miten meidän keväämme meni töiden ja päiväkodin osalta?

Maaliskuun puolivälistä alkaen siirryimme molemmat tekemään töitä kotoa käsin. Koronahysterian ensihetkillä kokeilimme viikon sitä, että myös taapero oli kanssamme kotona, poissa päiväkodista.

Tämä viikko oli todella rankka

Teimme vuorotellen töitä. Jonna aloitti työt aamuseitsemältä Santerin viettäessä aikaa taaperon kanssa. Kun sitten taapero saatiin päiväunille klo 11 aikoihin, aloitti Santeri työrupeamansa, joka kestikin sitten iltaan asti. Aamuvarhaisesta iltamyöhään töissä siis, ei hauskaa.

Välillä oli aivan mahdotonta osallistua tarvittaviin palavereihin koska niitä olisi ollut molemmilla samaan aikaan.

Totesimmekin viikon harjoittelun jälkeen, ettei tällainen järjestely toimisi lyhyellä eikä varsinkaan pitkällä aikavälillä. Jonna – joka vastikään oli tehnyt paluun työmaalle hoitovapaan päätteeksi – tuskaili moneen otteeseen, ettei töihin paluu olisi voinut osua yhtään huonompaan saumaan.

img_20200806_131016_7022884718676041634021.jpg

Taapero palasi siis päiväkotiin kotona vietetyn viikon jälkeen. Ratkaisu, jolle päiväkotimme pienryhmän opettaja näytti myös vihreää valoa.

Koronakevään ajan päiväkodissa oli paikalla noin 7 lasta kahdesta ryhmästä ja meno oli maltillisen taaperomme mieleen tarpeeksi rauhallista. Hän silminnähden nautti päiväkodissa olosta, ja me vanhemmat saimme työrauhan.

img_20200806_131202_6374113670392850096762.jpg

Tämä ratkaisumme päiväkodin jatkamisesta poiki luonnollisesti muutaman ihmettelevän kommentin siitä, olivatko meidän ammattimme niitä yhteiskunnan kannalta erityisen kriittisiä töitä, joiden mahdollistamana lapsemme olisi oikeutettu päiväkotiin myös tässä poikkeustilassa.

Lyhyenä vastauksena: eivät olleet. Päiväkotimme oli kuitenkin koko kevään auki, ja keskustelimmekin kehittyvästä tilanteesta viikoittain henkilökunnan kanssa. Seurasimme tiukasti päiväkodin ohjeistusta ja olimme valmiita muuttamaan toimintamallejamme, mikäli päiväkodista tällainen pyyntö tulisi. Päiväkodissa pysyminen oli lopulta meille se paras ratkaisu.

Huomasimme kevään aikana, että päiväkodeittain saaattoi olla isojakin aatteelisia tai ohjeistuksellisia eroja siitä, minkä ammattikunnan tai vanhemman elämäntilanteen mukaan olisi ok tuoda lapsi hoitoon. Joissain päiväkodeissa ohjeistusta spesifien ammattien kriittisyydestä noudatettiin tiukasti, toisissa taas suuntaa-antavasti.

Tämä tilanne ja poikkeavat käytännöt aiheuttivat selvästi ristiriitaisia tunteita ja me, joilla lapsi oli päiväkodissa, olimme tietyllä tavoin tabun kaltainen aihe. Kun leikkipuistosta löytyi sitten toinen ei-kriittinen-ammattiryhmä-perhe, jonka lapsi oli myös päiväkodissa, syntyi meidän vanhempien välille jännä helpotuksen tunne:

”Ai teilläkin ollaan päiväkodissa!”

”Joo…Ei mitenkään onnistu olla kummankin vanhemman kotona töissä ja viihdyttää alle kaksi vuotista!”

Huh. Ei oltu siis ainoita.

Helpotusta koronakevääseen: Viikonloput, pääsiäinen ja vappu

Kevään aikana viikonloput ja viikot sekoittuivat osittain toisiinsa ja ajankulu hämärtyi. Oli vaikea sanoa, mitä teimme minäkin viikonloppuna, koska…teimme aina vain samaa…

  1. Herätys
  2. Aamupala
  3. Ulkoilu
  4. Lounas
  5. Ulkoilu
  6. Illallinen
  7. Iltaleikki
  8. Puuro
  9. Nukkumaan

Ja – teletappien sanoin – uuuuudestaaaan….

Meillä kun ei keväällä ollut vielä autoa ja emme halunneet kulkea julkisilla. Ulkoilukin tapahtui siis pyöräiltävän matkan akselilla.

img_20200806_130259_0651531356492623452018.jpg

Kävimme toki siis kotipihaa pidemmällä, ja vierailimme monissa leikkipuistoissa. Pakkasimme reppuun pientä evästä ja termariin kahvia. Tämä toi mukavaa vaihtelua taloyhtiön pihaan. Kävimme esimerkiksi Alppiruusupuistossa, Munkkiniemen rannassa, Lammassaaressa sekä Lauttasaaren Kasinonrannassa.

img_20200806_141205_3914238230514593562919.jpg

Kevään suurimmat juhlat juhlittiin myös kolmistaan. Pääsiäisenä järjestimme kotona munajahdin ja kokkasimme hieman hienomman illallisen minne pukeuduimme kaikki vähän fiinimmin. Vappuna taas puhallettiin kotona ilmapalloja ja koristelimme kodin serpentiinillä. Teimme myös itse simaa sekä munkkeja!

img_20200806_141108_8364299677926201376726.jpg

Kevään ikävät peruutukset

Kevään ikävin peruutus oli Kyproksen loman peruuntuminen. Matkaan oli tarkoitus lähteä isovanhempien kanssa. Olimme ehtineet haaveilla siitä, kuinka me vanhemmatkin saisimme ihan kahdenkeskeisiä lomapäiviä samalla kun taaperomme saisi nauttia isovanhempien seurasta. Taapero olisi varmasti nauttinut pulikoidessaan lastenaltaassa, ja Jonnakin oli jo ehtinyt perehtyä hotellin kuntosalin ryhmäliikuntatuntien aikatauluihin. Vielä maaliskuussa ajattelimme, että tilanne rauhottuisi toukokuuhun mennessä, mutta oi voi…kuinka väärässä olimmekaan!

Pohjoisen isovanhempien osalta peruuntui myös useampi Helsingin matka, ja samalla peruuntui meidän lapsivapaat. Koronan myötä kaikki lapsivapaat peruuntuivat totaalisesti kyllä muutenkin, mutta olisihan se ollut kiva nähdä isovanhempia. 😦

img_20200806_130410_9394232008212155381545.jpg

Kevään koronarupeamalla oli vaikutuksia myös muihin menoihimme. Koronan takia nyt käynnissä olevalta syksyltä peruuntui ystävämme häät (tai siis, ne tiivistyivät pienemmiksi sukujuhliksi) ja erinäisiä tapahtumia – oopperailloista kaveritapaamisiin – jäi pois kalenterista. Muutaman kerran pidimme videokeskusteluita ystäviemme kanssa ja vaihtelimme kuulumisia, mutta eihän se ikinä ole täysin sama kuin livenä 🙂 Jonna oli Rovaniemeläisenä jo tottunut vanhempien kanssa käytäviin videopuheluihin, mutta Santerille tämä nousikin keväällä uudeksi tavaksi olla vuorovaikutuksessa omien vanhempiensa kanssa.

Kevään kuluessa kuluttavasti kotona ja pihapiirissä odotimme tulevaa kesää kuin kuuta nousevaa. Kiireisen ja samanaikaisesti tapahtumien valossa niin aution kevään jälkeen odotimme innolla kesälomaa, joka käynnistyi perheemme osalta jo heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Kesän aktiviteeteista voisimmekin kirjoitella sitten seuraavan blogitekstimme 🙂

Kiva olla jälleen täällä blogitekstinkin äärellä,

Jonna


 

Koronakevät on siis takanapäin. Kesä saatiin viettää melkoisen ”koronafree”, mutta nyt elokuun ensimmäisellä viikolla näyttää jälleen siltä, että muutosta tähän on jälleen tulossa. Nautitaan nyt kuitenkin vielä hetki! 

Minkäslaista koronakevättä siellä tuli vietettyä? Käyppä kertomassa omat kuulumisesi Polulla-instan puolella. Nähdään jälleen viikon päästä (kehtaakohan näin enää luvata ;)) täällä blogin puolella, sillä välin löydät meidät Instasta.


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: