Pasilan aseman laiturilla oli yllättävän paljon porukkaa kun odottelimme pohjoisen yöjunaa saapuvaksi. Taapero katseli molempiin suuntiin ja pohti, mistä juna tulisi. Itse pohdin, miten saisin taaperon ja kaksi kassia oikealle vaunulle ja vaunuun sisään.
Vihdoin kun veturi vieri ohitsemme huomasin, että vaunumme olisi junan etupäässä. Laiturin toisessa päässä. Santeri lähti juoksemaan ison matkalaukun kanssa ja itse hipsuttelin taaperon kanssa perässä. Santeri löysi vaunumme ja heitti matkalaukun sisään. Nopeat heipat ja kun nousimme portaita toiseen kerrokseen juna liikkui jo.
Olin varannut itselleni ja taaperolle yläkerrasta hytin. Taapero oli jo etukäteen pohtinut junan sänkyjä ja nukkuminen junassa hieman jännitti. Ei siinä. Kyllä äitiäikin jännitti, miten yö tulisi menemään. Itse olin matkustanut yöjunalla yli 10 vuotta sitten.
Kun olimme saaneet tavarat paikoilleen koputteli konduktööri jo ovella. Taapero oli mielissään omasta lipusta ja se olikin pitkään hänen oma pieni aarre. Matkahan ei ole myöskään mikään, jos mukana ei ole eväitä. Tiirailimme ikkunasta maisemia ja söimme marjoja. Kun viimeinen pensasmustikka oli kadonnut mahaan ja pysähdyimme samalla Tikkurilassa lensi ilmoille se klassinen kysymys:
”Milloin ollaan perillä mummolla ja pappalla?”
Iltatoimiin oli hetki aikaa joten ajattelin, että käymme ihmettelemässä ravintolavaunua. Taapero oli jo bongannut mainoksen ravintolavaunun eväskombosta ja ilmoitti että haluaisi kuvassa olevan (Tupla-)patukan. Suostuin mukaan tähän aarrejahtiin ja toivoin, ettei patukoita ole taaperon näköpiirissä tai se ehtisi unohtua jo matkalla.
Vaunujen käytävät olivat pitkiä ja väliovet vaunujen välissä vähän pelottavia. Matkustajia oli junassa todella vähän joten käytäväseikkailu korona-aikana meni ihan mukavasti. Nappasimme leivän jaettavaksi ja katsoimme ohikiitäviä peltoja ja asemia. Palatessamme omaan vaunuun taapero totesi, ettei ravintolavaunussa ollut sitä patukkaa.
Olin pakannut junassa tarvittavat vaatteet, peseytymistarvikkeet yms isoihin kestokasseihin. En halunnut avata matkalaukkua ja siirrellä sitä edes takas sängyn alle. Taapero vähän aristi junan suihkua mutta suostui pesulle lopulta. Varsinainen iltapala syötiin omassa hytissä ja ihailtiin taas maisemia. Olin ottanut mukaan myös tutun yövalon, minkä valossa luettiin iltasatu. Junan äänet jännittivät ja nukahtaminen ei ollut yhtä nopeaa kuin kotona. Tampereella juna seisoi pidempään ja taaperokin sai unen päästä kiinni.
Taapero nukkui heräämättä koko yön. Hän oli vallannut sängyn aika leveys- ja pituussuunnassa keskeltä. Itse heräsin parin tunnin välein. Jaettu sänky tuntui aika pienelle mutta kyllä siinä yhden yön torkkui. Aamulla taaperon ensimmäinen kysymys oli tietenkin, että joko nyt ollaan jo perillä. Innostus oli katossa, kun vihdoin sain sanoa että ihan pian, tunnin päästä. Eihän siinä sitten taapero meinannut malttaa syödä aamupalaa kun hän odotti milloin juna pysähtyisi. Kaupungin tullessa esiin metsän takaa taaperon kysyi, milloin juna lähtisi takaisin kotiin. Totesin, että nythän se kesäloman vietto vasta alkaa. Mutta varmasti vielä joskus matkustaisimme uudelleen yöjunalla. Taapero tuntui olevan vastaukseen tyytyväinen ja yhdessä lähdimme kohti ulko-ovea, missä pappa odotteli jo meitä vastassa.
Polulla 
Vastaa