Ensimmäinen kolmannes. Baby No. 2

Ensimmäinen kolmannes on täällä jo takana ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki summata ensimmäisiä raskauskuukausia. Ensimmäisestä raskaudesta poiketen koin, että raskausoireet alkoivat aikaisemmin ja ne olivat selvemmät. Pienellä googlettelulla tämä taitaa olla aika yleistä toisessa raskaudessa.

Ensimmäiset raskausoireet plussan jälkeen olivat; päänsärky, huono olo, turvotus, menkkamaiset kivut, hikoilu, väsymys ja hajuaistin terävöityminen. Loppuun pitää myös listata vielä muutamat raskaudenaikaiset mieliteot!

Kovaa pääsärkyä oli muutaman päivän ihan putkeen. Panadolia oli pakko ottaa, kun särky ei helpottanut ja vaikutti yöuniin. Aamuisin koin huonoa oloa ja se ajoittui erityisesti klo: 10-12.00 välille. Iltaan tultaessa huonoa olo teki myös paluuni. Koitin syödä parin tunnin välein myös öisin, ettei olo olisi aivan sietämätön.

Aika nopeasti myös mahaa alkoi turvottamaan ja housut tuntuivat epämukavalle. Jouduin hyvästelemään omat housuni taas hyvin alkumetreillä. Menkkamaiset kivut sekä yksittäisiä viiltäviä tuntemuksia tuli aika paljonkin. Kivun tuntuminen oli itselle hyvin uutta mutta mitenkään poikkeuksellinen oire tämäkään ei ole.

Hikoilu, joka tuntui tulevan aalloissa. Monesti aamulla ja syönnin yhteydessä. Tämä oire väistyi onneksi aika nopeasti. Väsymys tuli myös aalloissa mutta energiaa on kyllä vähemmän kuin yleensä. Huono olo varmasti verotti myös jaksamista. Hajuaisti terävöityi ja kaikki tuoksut iskivät vasten kasvoja todella voimakkaasti. Erityisesti ne mistä ei muutenkaan pidä.

Myöhemmin ensimmäisellä kolmanneksella minua myös huimasi ajoittain paljon. Eräänä päivänä minun piti ihan pysähtyä kontilleni kun olimme taaperon kanssa tulossa päiväkodista kotiin. Huimauksen lisäksi oli myös kovaa janoa, mutta tavallinen vesi ei meinannut upota alas ei millään! Todella outoa! En vain tykännyt enää veden mausta.

Pahin huono olo helpotti rv 9 mennessä. Iho on ollut aika huonossa kunnossa, mihin syksyn ilman kylmeneminen ja kuivempi ilma ei kyllä auttanut yhtään. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen iho onneksi alkoi näyttämään sekä tuntumaan jo vähän paremmalle. Ensimmäiseen raskauteen verraten aamuinen huono olo pienessä määrin kuitenkin on jatkunut yllättävän pitkälle raskauteen.

Raskaudenaikaset himot ovat olleet hyvin samat kuin ensimmäisessä raskaudessa. Voisin syödä tuhtia tomaattista ruokaa lautaskaupalla. Samoin kirpeät hedelmät maistuvat oikein hyvin. Kun tavallinen vesi ei meinaa maistua olen kuluttanut vishyä pullokaupalla. Makeat leivokset tai karkit eivät maistu. Samoin ei myöskään kahvi.

Siinä olisi yhteenvetoa ensimmäisestä kolmanneksesta! Paljon oli tuttua ja hieman myös uutta. Mielenkiinnolla jäin seuraamaan mitä toinen kolmannes tuo tullessaan.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑