Kello löi kaksi. Elettiin sateista perjantai-iltapäivää elokuun viimeisenä päivänä kuluvaa vuotta.
Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Isänä roolini on muuttunut”
Kello löi kaksi. Elettiin sateista perjantai-iltapäivää elokuun viimeisenä päivänä kuluvaa vuotta.
Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Isänä roolini on muuttunut”
Olemme elelleet vauva-arkea nyt piirun päälle kaksi kuukautta. Vaikka olemmekin lapsemme kanssa vasta yhteisen polkumme alkumetreillä, ovat tietyt asiat jo vakiintuneet käytännöiksi. Niin vaippojen vaihtaminen kuin syöttäminenkin soljuvat jo varsin vakiintuneella rutiinilla, ja uusimpana yhteisenä tekemisenämme on viimeisten viikkojen aikana muodostunut hyvinkin alkeellinen keskustelu.
Pienoinen pakettimme kasvaa päivä päivältä, ja ensi viikolla horisontissa häämöttää jo kahden kuukauden iän rajapyykki. Pikkuruinen ”rääpäleemme” onkin jo kasvanut melkoiseksi mötkyläksi, jonka kannatteleminen pesujen yhteydessä yhdellä kädellä muodostuu hetki hetkeltä…no jos ei nyt haastavammaksi niin ainakin painavammaksi puuhaksi. Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Kannattiko isyysvapaa?”
Pieni bebemme ei ole enää aivan pieni 😥 Takana on nimittäin lapsemme ensimmäinen kuukausi. Niin se vaan aika vierähtää, ja nyt on tämäkin elämänvaihe liitettu kokemustemme, polkumme, värikkääseen kirjoon. Jatka lukemista ”Ensimmäinen vauvakuukausi takana”
Meillä kaikilla lienee murtumispiste. Tai tarkemmin todettuna, kaksi murtumispistettä. Antakaapas kun selkeytän…
Viime kirjoituksessa kerroimme esikoisemme syntymätarinan tapahtumasta tunteillen ja onnistuneesta synnytyksestä iloiten. Tämän kirjoituksen löydät täältä. Tänään hyppäämme yhdessä hetkeksi syvään päätyyn ja tutustumme tovin ensimmäisiin muutamiinn päiviimme uuden tulokkaan kanssa. Minne suuntasimme synnytyksen jälkeen, minkälaista täysin uusi arki oli ja miten vauva pärjäsi ensimmäiset päivänsä? Jatka lukemista ”Hyppy tuntemattomaan: ensimmäiset päivät esikoisemme kanssa”
❤ Hän on täällä ❤
Polullemme on tupsahtanut kolmas kulkija. Hän saapui maailmaan elokuun viimeisenä päivänä, perjantaina, virkeänä, terveenä ja painaen 3,042 kiloa. Pituutta pienoisella tulokkaalla oli 48 senttimetriä. Äiti, isä ja lapsi voivat hyvin.
❤ Hän on täällä ❤
Raskaana ollessani olemme kuulleet yhdessä tai erikseen monia letkautuksia perheenjäseniltä, ystäviltä, työkavereilta, tutuilta ja tuntemattomilta. Välillä ohimennen sanotut heitot ovat olleet huvittavia, ihmetystä herättäviä, positiivisia, negatiivisia…. lista voisi olla loputon. Ajattelinkin, että voisi olla hauska nostaa näistä kaikista sellaiset, jotka ovat jääneet mieleeni! Jatka lukemista ”Petite-Mama: Raskaudestani kuultua”