On sunnuntai, jouluaaton aatonaatto 🙂 Polulla-pesueemme on vastikään kotiutunut lähes jo perinteiseltä viikonlopun polskimisreissulta, ja kevyttä iltaruokaa sulatellaan nyt porukalla kuusen kynttilöiden valaistessa pimenevää talvi-iltaa. On leppoinen tunnelma, kohta alkaa loma.
Vauvamme on 10kk!
Reilu viikko sitten vauvamme ylitti 10kk rajapyykin! Neuvolassa meillä on käynti vasta 1 vuotiaana, mutta ajattelin silti hieman päivittää mitä meille kuuluu! Jatka lukemista ”Vauvamme on 10kk!”
Vauvan eroahdistus ja unikoulu osa 2
Danielilla pyörähti 8 kuukautta mittariin tässä aivan hiljattain, ja niinpä ajattelimme, että nyt olisi jälleen hyvä hetki päivitellä ihan arkisia kuulumisiamme. Kuulumisia oksennustautien, matkailujen ja kaikkien muiden poikkeavien aktiviteettien ulkopuolelta 🙂
Olen puolivuotias!
Pieni poikamme, joka syntyi pari viikkoa etuajassa elokuussa vieden samalla vanhempien, suvun ja kavereiden sydämet, on nyt saavuttanut puolen vuoden rajapyykin. Nyyttimme ei ole enää ihan pienen pieni, vaan pienestä pötkylästä on kuoriutunut jo melkoinen mötkylä! Jakakaamme siis juhlapäivän kunniaksi puolivuotiaamme tämänhetkisiä kuulumisia 🙂 Jatka lukemista ”Olen puolivuotias!”
Vauvan kanssa Dubaihin osa 3
Tämä on kolmas osa tammikuun 2019 Dubain reissumme matkakertomusta. Tässä osassa käymme läpi miten reissu Dubaihin meni, mitä kaikkea teimme ja näimme ja mitä kaikkea suosittelisimme muille vastaavassa tilanteessa matkustaville. Kokemuksena tämä reissu oli meille varmastikin varmasti melko ainutlaatuinen – olihan mukana 5 kuukauden ikäinen vauva. Jatka lukemista ”Vauvan kanssa Dubaihin osa 3”
Ensimmäinen vauvakuukausi takana
Pieni bebemme ei ole enää aivan pieni 😥 Takana on nimittäin lapsemme ensimmäinen kuukausi. Niin se vaan aika vierähtää, ja nyt on tämäkin elämänvaihe liitettu kokemustemme, polkumme, värikkääseen kirjoon. Jatka lukemista ”Ensimmäinen vauvakuukausi takana”
Petite-Mama: Alle kuukausi laskettuun aikaan!
Äitiysloma on nyt virallisesti alkanut, ja Santeri on jäänyt ansaitulle kesälomalle!
Samalla viimeinen kuukausi ennen esikoisemme laskettua aikaa on pyörähtänyt käyntiin raskauden lähestyessä loppuaan. Nyt voisinkin hieman kertoa, mitä raskauteen – ja meille yleiseti – kuuluu näin viimeisillä viikoilla 🙂 Jatka lukemista ”Petite-Mama: Alle kuukausi laskettuun aikaan!”
Petite-Mama: Raskauden viimeinen kolmannes on täällä!
Raskauden viimeinen kolmannes on pyörähtänyt käyntiin. Pakko todeta, että sen kyllä huomaa ja tuntee! Jatka lukemista ”Petite-Mama: Raskauden viimeinen kolmannes on täällä!”
Kuulumisemme keskeltä kesälomia
Oikein hyvää juhannusaamua täältä sateisen sumuisista tunnelmista Rukan rinteiden kupeesta. Olikos onnistunut keskikesän juhla kera ystävien, saunomisen ja grillaamisen? Toivon mukaan oli! Ailahtelevista keleistä huolimatta.