Pienoinen pakettimme kasvaa päivä päivältä, ja ensi viikolla horisontissa häämöttää jo kahden kuukauden iän rajapyykki. Pikkuruinen ”rääpäleemme” onkin jo kasvanut melkoiseksi mötkyläksi, jonka kannatteleminen pesujen yhteydessä yhdellä kädellä muodostuu hetki hetkeltä…no jos ei nyt haastavammaksi niin ainakin painavammaksi puuhaksi. Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Kannattiko isyysvapaa?”
Avun pyytäminen vauva-arjen pyörittämiseen
Viime viikko oli meillä poikkeuksellisen kiireinen ja tapahtumarikas. Näin vauva-arjen tiimellyksessä puolison kiireistä aikataulua on haastavampi paikata ja tekemättömät asiat pakkaantuvat nopeammin kuin aikaisemmin. Tämä konkretisoitui meille viime viikolla, kun tekemistä tuntui olevan taas enemmän kuin käytettävissä olevia vuorokauden tunteja. Jatka lukemista ”Avun pyytäminen vauva-arjen pyörittämiseen”
Vanhemmat vapaalla
Nyt se sitten tapahtui! Lauantaina jätimme pienoisen vaavelimme ensimmäistä kertaa koko päiväksi hoidettavaksi mummalle ja vaarille. Tämän merkkipäivän osuessa kohdalle bebemme oli suurin piirtein vasta puolitoista kuukautta vanha. Tiedostimmekin, että hoitoon jättäminen tapahtuu ehkä poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa. Kuinkas siinä sitten kävikään….?
Ensimmäinen vauvakuukausi takana
Pieni bebemme ei ole enää aivan pieni 😥 Takana on nimittäin lapsemme ensimmäinen kuukausi. Niin se vaan aika vierähtää, ja nyt on tämäkin elämänvaihe liitettu kokemustemme, polkumme, värikkääseen kirjoon. Jatka lukemista ”Ensimmäinen vauvakuukausi takana”