Herättääkö sana rutiini sinussa enemmän positiivisia vai negatiivisia mielikuvia? Sykkiikö sydämesi sponttaaniudelle, innovatiivisuudelle, uutuudelle, thinking outside the box -mentaliteetille, repäisemiselle ja arjen järjestyksen rikkomiselle, vai onko ennustettavuus, pysyvyys, toistuvuus, toistettavuus ja järjestelmällisyys kenties enemmän sinun sielunmaailmaasi lähellä? Jatka lukemista ”Rutiinit rikki ryminällä!”
Santsa funtsii: Isänä roolini on muuttunut
Kello löi kaksi. Elettiin sateista perjantai-iltapäivää elokuun viimeisenä päivänä kuluvaa vuotta.
Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Isänä roolini on muuttunut”
Ensimmäinen isänpäivä
Tänään sunnuntaina 11.11.2018 vietetään isänpäivää ja tästä syystä haluamme aivan ensimmäiseksi toivottaa hyvää isänpäivää kaikille isille!
Santsa funtsii: Kannattiko isyysvapaa?
Pienoinen pakettimme kasvaa päivä päivältä, ja ensi viikolla horisontissa häämöttää jo kahden kuukauden iän rajapyykki. Pikkuruinen ”rääpäleemme” onkin jo kasvanut melkoiseksi mötkyläksi, jonka kannatteleminen pesujen yhteydessä yhdellä kädellä muodostuu hetki hetkeltä…no jos ei nyt haastavammaksi niin ainakin painavammaksi puuhaksi. Jatka lukemista ”Santsa funtsii: Kannattiko isyysvapaa?”
Mietteitä lapsuudesta, isyydestä ja vanhemmuudesta
Toukokuisena torstaina, reilu viikko sitten, istuin isäni kanssa Kansallisoopperan kolmannella parvella kuulemassa ensikertaa Wagnerin noin neljän tunnin mestariteosta, Parsifalia. Siinä me, isä ja isyyden kynnykselle astuva poika, seurasimme silmät ja korvat kovana paatoksellista oopperamaailman merkkiteosta, jonka pääaines ja teemat pyörivät uskonnollisten reliikkien, traditioiden, patriarkan ja velvollisuudentunnon ympärillä. Jatka lukemista ”Mietteitä lapsuudesta, isyydestä ja vanhemmuudesta”