Kesäkuun ensimmäinen päivä, ensimmäinen lomapäivä. Koronakevään eristäytymisen ja tiiviin kotihengailun jälkeen olimme sitä mieltä, että Helsingin maisemia emme jäisi tänä kesänä katselemaan. Siispä jo hyvissä ajoin ennen loman alkua tiesimme, että tulisimme lähtemään junalla Rovaniemelle isovanhempien luokse.
Kooste koronakeväästä
Terve täältä koronakevään ja kesälomien toiselta puolen! Pitkästä pitkästä aikaa rustaamme kirjoitusta näin perinteisellä tavalla blogin puolella keväällä ja kesällä normiksi muodostuneen IG-bloggailun sijasta. 🙂