Oli huhtikuinen torstaiaamu. Ei suinkaan vain yksi aamu muiden arkiaamujen joukossa, sillä tänä merkittävänä aamuna matkamme kävisi käsi kädessä talsien toistamiseen kohti Meilahdessa sijaitsevaa Naistenklinikkaa ja raskauden alkuhetkistä alkaen odottamaamme raskausajan toista ultraäänitutkimusta – rakenneultraa.
Odotuksemme ja jännityksemme oli korkealla, sillä olihan kyseessä käänteentekevä momentti esikoisemme odotuksessa. Ensinnäkin saisimme ammattilaisen näkemyksen siitä kaikista keskeisimmästä tiedosta: vauvamme kehityksen etenemisestä, rakenteesta ja terveydentilasta. Tämän lisäksi oli mahdollisuus, että saisimme ensimmäisen näkemyksen perheemme uuden ja varsin tervetulleen tulokkaan biologisesta sukupuolesta. Tunnelma keittiönpöydän ja aamiaisjogurtin ääressä oli samanaikaisesti jännittynyt, innostunut, pelokas, toiveikas ja varautunut, kun odotimme keittiön seinäkellon hidasta raksutusta kohti aamutuimaista ultra-aikaamme.
Kohti Naistenklinikkaa matkamme käy
Kulkeepa se sitten kokijan silmin nopeasti tai hitaasti, on varmaa, että aika kulkee. Siispä mekin piinaavan odotuksemme päätteeksi pääsimme vihdoinkin aloittamaan lyhyen kävelymaktamme kohti naapurustossa sijaitsevaa Naistenklinikkaa. Työkamppeet mukaan, ulko-ovi lukkoon ja ulos kevätaurinkoon.
Matkan aikana kävimme vielä kertaalleen läpi mahdolliset rakenneultran skenariot. Keskustelimme alkuraskaudesta ja siitä, kuinka molempien mielestä raskaus oli tähän mennessä sujunut suhteellisen ongelmitta. ”Olisihan se ehkä jossain näkynyt ja tuntunut, jos kaikki ei olisi kohdallaan”, tuntui olevan toisiamme rauhoitteleva mantra.
Siinä samassa jätimme vielä pöydälle viimeiset veikkaukset koskien tulokkaan sukupuolta. Kyllä tämä pojalta molempien mielestä nyt tuntui!
Odotussalista rakenneultraan
Ensimmäisen ultran kohdalla kirjoitin siitä, kuinka vasta odottaessani vuoroamme odotussalissa osasin alkaa jännittämään tulevaa käyntiä. Tällä kertaa tilanne oli hieman erilainen. Jännitykset ja tärinät olivat jo tovin olleet päällä, kun meidät kutsuttiin muiden odottavien pariskuntien lomasta pimennettyyn tutkimushuoneeseen. Hetken haastattelut ja tutut vointia kartoittavat kysymykset erikoislääkärin toimesta, ja sitten suunta kohti sermin takana olevaa tutkimuspöytää.
Tällä kertaa sulhon oma nökötystuoli löytyi kokeneen konkarin elkein välittömästi huoneen kulmasta tutkimuspöydän vierestä, ja oma monitorikin paikannettiin sen suuremmitta ongelmitta. Perusteellisemman tutkimuksen takia Jonnalta tällä kertaa housut kokonaan pois, laitteisto valmiiksi, valot pois *naps* ja tutka päälle.
”No niin…ja halusittekos tietää…”
Olin ennen rakenneultraa kuullut muutamia tarinoita siitä, miten rakenneultra etenee. Tutkimuksen tarkoitushan on – käsittääkseni – selvittää sananmukaisesti sikiön rakenteellinen edistyminen, tutkia mm. aivojen, selkärangan, elimien ja suurempien luiden kehittyminen. Olin kuullut, että rakenneultran sekundaarinen toimenpide, sikiön sukupuolen selvittäminen, ei suinkaan ole aina pakollinen osa tutkimusta. Kuulemma joskus sukupuolta ei välttämättä suostuta kertomaan.
Siispä yllätykseni oli suuri, kun jo minuutin sisällä erikoislääkärin tutkaan tarttui mitä ilmeisimmin jotain hyvinkin mielenkiintoista hänen siirtäessä näkymän nopeasti toisaalle todeten rauhallisesti, ”Ohops! No niin ja mites olikaan, halusittekos te tietää sukupuolta?”.
Katseiden vaihto ja myöntämisen äännähdykset.
”Hän tuossa vähän jo heti esitteli itteään. Teillä on siellä tulossa pieni poika.”
Olihan se herkistävä hetki. Ei nyt suoranaisen itkun arvoinen, mutta sellainen, että hieman silmät kostuivat kun nappasin hymyillen Jonnaa kädestä kiinni. Lääkärikin tämän huomasi ja tiedusteli, että oliko meillä tästä jonkinlainen veto käynnissä. Eihän meillä ollut, mutta kyllä se vaan tulevalle isälle oli merkitysrikas hetki, kun pienestä tulokkaasta tuli kertasysäyksellä my little buddy. Jälleen kerran yksi hetki, jonka toivon muistavani vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Viimeistä yksityiskohtaa myöten
Jälkikäteen ajateltuna oli erinomainen asia, että tieto tulokkaan (todennäköisestä) sukupuolesta saatiin ns. pois alta jo tässä aikaisessa vaiheessa. Se vapautti kapasiteettia siihen keskeisimpään rakennekartoitukseen.
Emme olisi voineet toivoa erikoislääkäriltämme enempää. Hän kartoitti kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja näytti meille, kuinka kaverimme kehitys noudatteli täysin ideaalia kasvukäyrää. Näimme sydämen toiminnan ja kuuntelimme sydänääniä. Mittasimme luuston pituutta ja kallon ympärysmittaa. Ihailimme pienoisen ponkaisuvoimaa ja pikkaisen jopa häntä härnäsimme saadaksemme ihailla jo kehittyvää lihaksistoa.
Saimme myös nauttia 3D-kuvista, joiden välityksellä pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan tulokkaamme kasvoihin. Oli nenä (kuulemma isukin näköinen – toivottavasti ei), sulkeutuneet silmät ja selkeästi muotoutuneet huulet. Tuleva jooga-gurumme esitteli myös voimistelutaitojaan pikkuruisten jalkojen käpertyessä vain millien päähän kasvoista. Ennen session päättymistä saimme vielä kotiin viemisiksi kaksi pitkää kuvanauhaa tulokkaasta 🙂
Tunnelmat tällä hetkellä korkealla
Odotamme perheeseemme siis esikoistamme, pienoista poikaa. Rakenneultran perusteella kaikki on kunnossa, kehitys on oikeilla raiteilla ja syytä huoleen ei ole. Nimivaihtoehtoja on tulokkaalle jo muutama, mutta todennäköisesti nimeäminen saa odottaa kattavampaa syntymän jälkeistä tutustumista tulokkaaseen.
Nyt kun rakenneulta on läpikäyty, on asennoituminen tulokkaaseen myös hivenen muuttunut ja syksyllä odottava todellisuus taas hivenen konkretisoitunut. Olemme aloittaneet suurten ja pienten hankintojen tekemisen ja pesän rakentamisen tulevalle veijarille. Samalla huomaan, kuinka ajatuksemme ovat alkaneet yhä kasvavissa määrin kääntymään tulevaan vanhemmuuteen. Huomaan etenkin itsestäni, kuinka pohdintani palaavat kerta toisensa jälkeen omiin vanhempiini. Olen alkanut korostuneemmin peilaamaan vanhempieni valintoja pähkäillen sitä, minkälainen vanhempi ja kasvattaja haluan olla. Tämä on kuitenkin aihe, jota pitää käsitellä kattavammin jossain tulevassa kirjoituksessa 🙂
– Santeri
P.S Huomasittehan, että järkkäsimme Instassa viime viikolla äänestyksen tulevan tulokkaan sukupuolesta. Aika hyvin ovat hoksottimet olleet kohdallaan, sillä suurin osa vastanneista arvasti tulokkaan sukupuolen aivan oikein! Poikahan siellä tosiaan on tuloillaan 😀
Polulla 
Jätä kommentti