Olemme elelleet vauva-arkea nyt piirun päälle kaksi kuukautta. Vaikka olemmekin lapsemme kanssa vasta yhteisen polkumme alkumetreillä, ovat tietyt asiat jo vakiintuneet käytännöiksi. Niin vaippojen vaihtaminen kuin syöttäminenkin soljuvat jo varsin vakiintuneella rutiinilla, ja uusimpana yhteisenä tekemisenämme on viimeisten viikkojen aikana muodostunut hyvinkin alkeellinen keskustelu.
Vaavelimme ottaa kontaktia ulkomaailmaan erinäisin AYUUU OUAAAA ABAAAUUU äännähtelyin, ja vanhempina pyrimme vastaamaan näihin kontaktin ottamisiin kannustavasti ja palkiten. Juttelemme pikkukaverin kanssa, vastaamme hänen antamiin viesteihin ja tuemme kielellistä kehitystä jutustellen ja ehkä jonkun kuulijan korvaan aika-ajoin jopa lässyttäen. Niin, ja tähtäimessä siintävää kaksikielisyyttä tukien – vuoroin suomeksi ja englanniksi.
Tausta kaksikielisyyden tavoittelulle
Tahtotila pienoisen pakettimme kaksikielisyydelle kumpuaa allekirjoittaneen omasta lapsuudesta. Elelimme nimittäin perheeni kanssa 90-luvun loppupuolella kolme vuotta Japanissa, minkä myötä olen suorittanut dominoivan osan ala-asteesta kansainvälisessä koulussa. Kun paluu Suomeen vuosituhannen vaihteen kynnyksellä toteutui, jatkoin opintojani paluumuuttajien luokalla, jolloin englanti säilyi pääsääntöisenä kanssakäymisen kielenä.
Englanti ei jäänyt pelkästään kouluympäristön dominoivaksi kieleksi, sillä siitä muodostui myös perheen sisällä veljesten yhteinen kieli. Suomeen siirtymisen jälkeen vanhemmat kannustivat nimittäin meitä veljeksiä keskustelemaan keskenämme englanniksi. Eipä jäänyt tämä pelkästään ajatuksen tasolle, sillä edelleenkin juttelemme luonnollisemmin pikkuveljeni kanssa tällä nimenomaisella kielellä. Toki suuremmassa porukassa olemme kykeneväisiä muuttamaan myös keskeisen kanssakäymisemme suuremman seurueen tahtotilaa palvelevaksi.
Jo ennen vauvamme syntymää tulimme pohtineeksi sitä, haluammeko hyödyntää tätä ”osaamista” lapsemme kasvatuksessa. Jonnalle kaikki kreditti siitä, etten missään kohtaan kokenut painetta suuntaan tai toiseen. Sain itse päättää keskusteluni kielen. Lopullinen päätös jäi kuitenkin odottelemaan vauva-arjen realisoitumista.
Alkukankeutta havaittavissa
Olin ennen lapsemme syntymää kyllä pohtinut kielivaihtoehtoja, mutten ollut tehnyt mitään päätöstä suomen ja englannin välillä. Kun kaveri sitten saapui luoksemme, muotoitui suomi kaiken hulinan ja hälinän keskellä luonnollisemmaksi vaihtoehdoksi. Tuntui jotenkin todella vaikealta puhua pikkuveijarille eri kielellä kuin Jonna. Toteamukset kuten, ”Pitäskö sut vaihtaa? Olikos sulla nälkä? Kaikki hyvin, ei hätää” tuntuivat luonnistuvat ensimetreillä paremmin yhdellä kielellä. Olin ensimmäisten viikkojen aikana jo hylkäämässä pyrkimystä englanninkieliselle diskurssille.
Kun sitten isyysvapaiden päättymisen kynnyksellä käväsin työpaikalla poikkeamassa, keskustelin lyhyesti esimieheni kanssa uudesta arjestamme. Siinä yhteydessä hän, kaksikielistä taloutta pyörittävänä henkilönä, vielä kertaalleen kannusti kokeilemaan kaksikielisyyttä. Muistelisin hänen painottaneen sitä, kuinka suuri lahja kaksikielisyys olisi pienoiselle.
Ajatus lahjasta, sekä siitä että kykenevyydestäni huolimatta jättäisin tällaisen lahjan antamatta, pakotti minut vielä yrittämään. En halunnut päätyä tilanteeseen, jossa vuosien päästä harmittelisin tapahtunutta todeten, ”Kyllähän mä olisin voinut, mutta ei se vaan jostain syystä luonnistunu”.
Uutta intoa puhkuen suuntasin siis sinä iltana kotiin ja selitin Jonnalle, että tästä päivästä alkaen käännän kielen englanniksi. Jonna hyväksyi ajatukseni, ja niinpä lähdin kohtaaminen kohtaamiselta ja päivä päivältä muuttamaan käytäntöjä kaksikielisyyttä tukevaksi.
Miten meillä tällä hetkellä keskustellaan?
Nyt tilanne on vakiintunut siten, että Jonna jutustelee pikkaraiselle suomeksi ja minä puolestani englanniksi. Tavoitteenamme on, että tämän kielikylvyn sekä horisontissa siintävän englanninkielisen päiväkodin turvin onnistumme iskostamaan pienokaiseen kaksikielisyyden siemenen. Olemme myös ohjeistaneet veljeäni, että myös hänen olisi hyvä muodostaa englanti luonnollisemmaksi kanssakäymisen kieleksi.
Vielä emme tiedä, kuinka pitkälle pyrkimyksemme kantavat. Toivoa saattaa, että eräänä päivänä kaverimme alkaa osoittamaan merkkejä molempien kielien ymmärtämisestä ja, tästä vielä hetken päästä, molempien kielien käyttämisestä.
Elämme jännittäviä aikoja. All we can do is wait and see 🙂
-Santeri
Polulla 
Vastaa