Elettiin alkusyksyä 2017. Yhteinen polkumme oli edennyt siihen pisteeseen, että häävalssit oli tanssahdeltu ja kahden viikon (hemmetin ihanalta) häämatkaltakin oli kotiuduttu. Kesäloman rippeet oli lusittu ja arki – sellaisena kuin sen jätimme ennen hääpäiväämme – teki paluutaan.
Olimme edenneet läpi parisuhteemme suhteellisen normaaleissa merkeissä. Oltiin menty yhteen ja alettu styylaamaan, erottu, palattu yhteen, erottu, takaisin yhteen, kihlauduttu ja nyt viimeisimpänä tanssahdeltu uusien sormustemme ja lupaustemme kera yhteisen taipaleemme 10-vuotisjuhlavuotena.
Kysymys kuuluikin: mitä seuraavaksi? Mikä olisi looginen next step häähuuman taannuttua. Vastaushan oli selvä, ainakin jos nk. ”vanhaa kansaa” on uskominen.
”No nyttenhän te alatte sitten tehtailemaan niitä lapsia!”
Niinpä niin. Niitäpä niitä…
Suomessa on puhuttu kansan vanhentumisesta ja tähän todennettuun ilmiöön liittyvistä synnytystalkoista. On muodostunut kuva, että kaltaisiamme nuoria aikuisia (tai siis taannoisen nuoruutemme kaltaisia nuoria aikuisia) kannustetaan muuhunkin kuin lapsen hankintaan liittyvään kuivaharjoitteluun. On muodostunut käsitys, että ”iso paha yhteiskunta” kannustaa nyt todenteolla kansalaisia hankkimaan lapsia.
Joko alkaa kirjoituksen otsikko kirkastumaan 😉
Meitä ei nimittäin kannustettu hankkimaan lasta!
Uuden äärellä lapsen hankintaa pohtimassa
Kävelimme Jonnan kanssa toissaviikolla perjantaina Bulevardilla kohti Roobertin Herkkua (must go irtokarkkikauppa muuten), ja keskustelimme tästä aiheesta. Yritimme muistella aikaa ennen Danielia ja sitä, miten mielsimme lapsen hankkimisen silloisissa, lasta edeltävissä keskusteluissamme.
Keskustelumme perusteella oli selvää, että lapsen hankkiminen näyttäytyi pääosin tietoisten riskien ottamisena. Oli helppoa ladella pitkää luetteloa niistä hyvinkin konkreettisista ja helposti ymmärrettävistä asioista, mitkä saattoivat uuden arjen asettuessa kohdilleen näyttäytyä todella negatiivisessa valossa:
- Tulojen pieneneminen
- Vanhempainvapaat keskeyttämässä urakehitystä
- Vapaa-ajan vähentyminen
- Kavereiden kanssa vietetyn ajan vähentyminen
- Matkustamisen vähentyminen
- Ravintolakäyntien vähentyminen
- Sponttaaniuden vähentyminen
- Unien vähentyminen
- Yhteisen, kahdenkeskeisen ajan vähentyminen
- Vauva-arjen, lapsen ja nuoren hankinnat + harrastukset
- Asunnon koon riittämättömyys = uusi koti
- Liikkumisen vaikeutuminen = uusi auto
- Raskauden riskit ja syntyvän lapsen terveys
- Lapsen sairastuminen, terveys ja turvallisuus = vakuutukset lapselle + vanhemmille?
- Vastuu, vastuu ja vastuu. Pitkäaikainen sitoutuminen.
Lapsiprojektiin liittyviä huolenaiheita ja riskejä oli siis todella helppo löytää. Oikein kunnon lista, joka jutskailuissamme paisui, paisui ja paisui. No entäs sitten ne positiiviset? Entäs sitten ne lapsiarkeen siirymiseen kannustavat asiat?
- No onhan se kuitenkin niin ihana…
- Jälkikasvu ja – vanhoillisella terminologialla – suvun jatkuvuus
- Uusi projekti, oma perhe, oma lapsi
- Uudet kokemukset
Kuten listoista huomaa, ensimmäinen on helposti ymmärrettävää ja hyvin konkreettista. On lukuja, selkeitä budjettilistauksia, palkan vähentymistä X prosentilla ynnä muuta. Jälkimmäinen on puolestaan hyvin hähmäistä:
”Kyllä sen tunteen tietää kun katsoo omaa lasta silmiin.”
”Se on elämän suurin seikkailu.”
”Muu on pientä. Siinä prioriteetit muuttuu kertaheitolla.”
Kaikki varmastikin hyvin totta. Kuvitellaanpa kuitenkin se nuori pari puntaroimassa perheenlisäystä ja sen kannattavuutta. Toisessa vaakakupissa absoluuttinen varmuus negatiivisiksi arvotetuista asioista, toisessa puolestaan lupaus jostain suuremmasta merkityksestä. Mistä suuremmasta merkityksestä? No jostain…semmosesta… juu nou…
Mitä tämä nuori pari tekisi? Kuinka todennäköisenä itse pitäisit sitä, että he kallistuisivat status quo tilanteen ylläpitämiseen. Mitä tekisit itse?
Kannustaa, kannustin, kannustaminen
Jubailujemme jatkuessa aloimme pohtimaan, mitä me sitten pitäisimme aitoina kannustimina. Jälleen kuvittelimme tilanteen, jossa istuisimme vielä vauvanhankinta-napin äärellä empien napin painamista. Mikä yhteiskunnan tuottama kannustin saisi meidät laukaisemaan rakkauden raketin?
Kyllä se on raha mikä puhuu. Raha ja turvallisuus. Rahaa eli toimeentuloa uuden arjen pyörittämiseen, ja turvallisuutta siitä, että tämä toimeentulo ei ole vaarassa. Menimme varsin konkreettisellekin tasolla ja pähkäilimme, että asiat kuten 1) saavutetun palkkatason pysyvyys 12 kk ajan ja/tai 2) molempien vanhempien yhtäaikainen pitkäjaksoinen vanhempainvapaa edustaisivat meille niitä asioita, jotka toimisivat autenttisina kannustimina uuden äärellä.
Tai siis korjauksena edelliseen, yllä olevat olivat juurikin minun, Santerin, näkemyksiä vanhemmuuteen aidosti kannustavista askeleista. Jonna olisi omissa mielenmaisemisssaan tyytynyt vähempään, nimittäin 12 kk ajanjaksoon, jolloin äitiysraha pysyisi 70 % palkasta -tasolla. Jonna on jälkikäteen maininnut, kuinka oli mielenkiintoista nähdä miehen lähtevän vaatimaan kaikkea maan ja taivaan väliltä naisen tyytyessä jo vähäisempään. Näkyyköhän tässä tämä kuuluista naisen euro on 70 senttiä -kuvio 😉
In any case, tällaiset näimme toimivan aitoina kannustuksina, jotka tukisivat ajatusta siitä, että vauva-arkeen siirtyminen ei ole pelkkää riskiä ja luopumista. Voisi turvallisin tuntein aloittaa uuden äärellä ilman huolta ajan riittävyydestä tai yksin jäämisestä. Vanhemmat voisivat aidosti aloittaa vauvaprojektin yhdessä toisiaan tukien ja vanhemmuuteen yhdessä astellen ilman huolta siitä, että perhe ei pärjäisi. Tosin tiedostimme – tietenkin – että tällaisen systeemin rakentaminen oli pelkkää ajatusleikkiä.
Meillä oli joka tapauksessa hyvä keskustelu. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka vähän koimme käynnissä olevien synnytystalkoiden aidosti tukevan lapsen hankkimista. Emme aidosti pitäneet realistisena sitä tilannetta, että jokin perheenlisäystä empivä talous aidosti kokisi, että yhteiskunta kannustaa heitä lapsen hankintaan. Toki tätä kirjoittaessani tiedostan, että Suomessa elämme melkoisen etuoikeutettua elämää, jolloin monet lapsen hankkimista tukevat toimenpiteet saattavat jäädä pahasti katvealueeseen.
Summa summarum. Emme siis koe, että hankimme lapsen siitä syystä, että yhteiskunta olisi tähän merkittävin määrin kannustanut tai lapsen hankintaa tukenut. Lähdimme perheenlisäykseen niistä hyvinkin primitiivisistä ja itsekkäistä syistä, jotka liittyvät oman suvun jatkuvuuteen sekä oman perheen perustamiseen. Kaukana tulevaisuudessa ovat varmastikin ne ajat, jolloin perheenlisäystä lähdetään harkitsemaan juurikin yhteiskunnan pystyttämien tukitoimenpiteiden mahdollistamana.
UGH! OLEMME PUHUNEET! 😀 Koska aihe on himskatin mielenkiintoinen, kuulisimme mielellämme myös teidän näkemyksiä tähän liityen. Siispä pystytimme täksi päiväksi Polulla-Instan puolelle Story-kyselyn tähän liittyen. Sinne siis vaan mielipidettä jakamaan ja keskustelua jatkamaan! Jos kysely ehtii vanhentua ja mielipidettä löytyy, ei muuta kuin yksityisviestiä IG:n kautta tulemaan 🙂
– Santeri ja Jonna
Tänäänpä siirryttiin kesäaikaan. Jihuu! Ja huomenna mennään jo huhtikuulle. Jipii! Meillä on Danskun kanssa siirrytty pakkaspuvuista jo kevyempiin kevätgledjuihin. Kyllä sitä osaa vanhempi odottaa innolla tätä Danskun ensimmäistä kesää. Shortsikelejä, leikkipuistokäyntejä, kävelylenkkejä. Niin! Ja ensi viikolla me mennään koko kööri katsomaan, kun HJK aloittaa Veikkausliiga-taipaleen FC Interiä vastaan Sonera Stadionilla. Pääsee Danskukin haistelemaan vähän vehreää nurtsia näin kesän kynnyksellä. Mahtavaa ja upeaa.
Nähdään taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin, löydät meidät totuttuun tapaan Polulla-Instan puolelta. See ya soon!
Polulla 
Jätä kommentti