Petite-Mama: Raskauteni ensimmäiset oireet

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä Petite Mama -postaustani! Löydät kaikki raskautta näin tulevan äidin näkökulmasta käsittelevät kirjoitukseni juuri tämän kategorian ja nimimerkin alta!

Kun sain tietää olevani raskaana, oli seuraava odottamani ja jännittämäni iso muutos luonnollisesti ne alkuraskauden kuuluisat ensimmäiset oireet. Etsinkin nimenomaan raskauteni alkuvaiheessa raskausoireisiin liittyviä kirjoituksia verkosta ja huomasin, että suuri osa odottavista äideistä olivat jo ennen positiivisen raskaustestin tekemistä huomanneet oireita, joiden perusteella he osasivat sanoa olevansa raskaana – vaikka jo alkanut odotusaika ei vielä testeissä näkynytkään.

En voi väittää, että omalta osaltani olisi käynyt näin. Oma kroppani oli ollut ennen raskautta jo hyvän aikaa hieman sekaisin hormonaalisesta toiminnasta, ja minulla oli valmiiksi jo poikkeavia oireita verrattaessa niin sanottuun normaalitilaan.

Ennen raskaustestiä olin esimerkiksi kokenut normaalia voimakkaampaa kuukautiskipumaista epämukavuutta. Heräsin tähän kipuun pahimmillaan jopa keskellä yötä, mutta oireiden kuitenkin perimmiltään tutun luonteen takia uskoin, että kuukautiseni olisivat vain tulossa.

Ensimmäiset oireeni…

Positiivisen raskaustestin jälkeen koin turvotusta, väsymystä, jatkuvaa nälkää ja yksittäisenä alkutalven viikkona korostuneen huonoa/kuvottavaa oloa. Näiden oireiden ohella palelin ja olin hieman normaalia ärtyneempi; asia, mikä toki saattoi johtua myös väsymyksestäni. Aluksi vaikutti myös siltä, että hiuksia tuntui lähtevän normaalia enemmän ja ihooni ilmestyi korostuneen paljon epäpuhtauksia. Aika alkuvaiheessa sain myös tilata ensimmäiset raskaushousuni, hankkia mukavammat liivit ja panostaa ihonhoitotuotteisiin. Kun mama-housut saapuivat, oli kuitenkin pahin turvotus jo helpottanut ja ihokin jo paranemassa normaalimpaan suuntaan.

Vointi parantunut 🙂

Nyt, ensimmäisen kolmanneksen olessa lopussa, on oloni jo paljon parempi. Väsymys vaivaa edelleen, mutta muuten olotila on suhteellisen normaali. Nälän tunne on tosin pysynyt voimakkaana, ja huomaan odottamalla odottavani arjessa aina ruoka-aikaa. En koe, että minulla olisi mitään erityisiä mielitekoja, mutta kahvi, makeiset tai yleisesti makea eivät enää tunnu maistuvan samaan tapaan kuin ennen. Kaipaan vain kunnon ruokaa ja välillä minun tekee mieli kirpeitä hedelmiä, kuten appelsiinia tai tuoretta ananasta! Alkuraskauden kasvanut ruokahalu säikäytti itseni saadessani pari kiloa painoa jo välittömästi raskausajan lähtöruudussa. Painonnousu tosin tasaantui tämän jälkeen, mutta täytyy myöntää, että omaa syöntiä piti ajoittain ”rajoittaa” ja pohtia, paljon yleensä söisin tähän aikaan ja tässä tilanteessa.

Energiaa on myös löytynyt ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella taas paremmin kuntosalille ja lenkkeilyyn, ja erityisesti jooga on auttanut turvotukseen sekä yleisesti jaksamiseen. Mielenkiinnolla seuraan, missä vaiheessa minun täytyy vaihtaa liikuntatottumuksia ja milloin jaksamiseen tulee seuraavia merkittäviä muutoksia. Aika ajoin tunnen pientä ”muljuntaa” ja kuplintaa mahassani, mutta toki en osaa varmuudella sanoa, ovatko nämä 100-varmasti juuri raskaudesta aiheutuvia tuntemuksia – ja tulokkaan ensimmäisiä pieniä liikkeitä.

Olisi kiva kuulla, millaisia oireita teillä oli raskauden alussa ja miten saitte helpotettua oireita! 🙂

Palataan taas myöhemmin Petite Mama -aiheisin postauksin!

-Jonna

4 thoughts on “Petite-Mama: Raskauteni ensimmäiset oireet

Add yours

  1. Hei! Löysin juuri blogin instan ja pakkohan tänne oli lukemaan asti päästä, sillä blogit perhearjesta ja odotusajasta ovat parasta luettavaa näin äitinä 7kk tytölle! Ihan ensimmäiseksi, onnea! Ensimmäiset liikkeet tunsin selkeästi rv18+ kun osasin liittää elohiirimäisen tunteen masussa sikiön liikehdinnäksi ❤️ raskauden alussa jouduin jo aloittaamaan lisäraudan syönnin, sillä hemoglobiini laski matalaksi ja väsymys painoi kovasti. Rv20+ alkoi pahoinvointi ja loppui siinä 22+ viikolla. Saikulle jäin 33+ sillä kroppa alkoi temppuilemaan kesäkuumalla. Lähes kaikkiin raskauden oireisiin auttoi lepo, säännöllinen syöminen ja liikkuminen. Tsemppiä odotukseen! ❤️❤️

    Tykkää

    1. Hei ja mahtavaa, että löysit blogimme! Onnea vielä tytön johdosta 😊 Olii todella kiva päästä kuulemaan raskautesi kulusta ja vertailemaan näitä omia raskausajan tuntemuksia. Tuo hemoglobiini on itselläni ollut myös hieman matalalla, mutta ainakaan vielä siihen ei ole kummemmin puututtu. Tuo huonovointisuuden alkaminen myöhemmillä raskausviikoilla oli todella mielenkiintoinen detaili. Itse olin tyytyväisenä jo ollut huojentunut siitä, ettei pahempaa pahoinvointia alkuviikkojen olotilaa huomioimatta nyt raskausaikana ole ollut, ja sen myötä olenkin toivonut, ettei sitä myöskään enää tule. Mutta kokemuksesi perusteella pitänee vielä henkisesti valmistautua olotilan mahdolliseen muutokseen lähiviikkoina! Kiitos vielä kommentistasi ja toivottavasti pysyt kuulolla ja kommentoimassa/fiilistelemässä jatkossakin 🙂

      Tykkää

  2. Alkuraskauden oireilusi muistuttaa paljon omiani! Odottelin menkkoja noin viikon verran alkaviksi, sillä alavatsa oli ollut kipeä ja pitihän niiden alkaakin. Viikon odottelun jälkeen tein testin ja positiivinenhan se oli. Aika pian testin tekemisestä alkoi sitten ilmaantua etovaa oloa sekä armotonta väsymystä. Etovaa oloa ei tosin onneksi kestänyt kuin muutama viikko, väsymys vaivasi ensimmäisen kolmanneksen loppuun. Kahvia en voinut edes ajatella tai jauhelihaa. 😀 Tuntui, että heti alusta asti on vaivannut järkky turvotus ja painoakin tuli muutama kilo tosta noin vaan heti alkuun, mutta nyt rv 22+3 aikoihin painon lisääntyminen on hieman tasoittunut. Ekan kolmanneksen aikoihin liikunta jäi tosi vähäiseksi.. Nyt turvotus on hävinnyt sen ihan oikean vauvamahan tieltä, vaikka toki aamu- ja iltamahassa onkin vielä näkyvää eroa. 🙂
    Iloista odotusta! 🙂

    Tykkää

    1. Hei Juuli! Etova olo ja väsymys olivat kyllä alkuajan ne ikävämmät asiat alkuraskaudessa. Kahvin kuvottaminen oli myös hieman hämmentävää, koska arkena se oli ollut itselläni aamun pakollinen juttu 😄. Tällä hetkellä kahvi kyllä onneksi maistuu, eikä muutkaan juomat tai ruoat tunnu onneksi vastenmieliseltä. Itse nappasin alkuun myös heti pari kiloa ja ikävän turvotuksen, mutta onneksi painon nousu on myös tasaantunut sekä turvotus laskenut 😊 Tsemppiä sinulle odotukseen! Kuulen mielelläni jatkossakin, miten raskautesi on sujunut sekä hyviä vinkkejä saa aina jakaa 😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: