Pienoisen synnytyskertomus

❤ Hän on täällä ❤

Polullemme on tupsahtanut kolmas kulkija. Hän saapui maailmaan elokuun viimeisenä päivänä, perjantaina, virkeänä, terveenä ja painaen 3,042 kiloa. Pituutta pienoisella tulokkaalla oli 48 senttimetriä. Äiti, isä ja lapsi voivat hyvin.

❤ Hän on täällä ❤

Synnytyskertomuksemme

Olimme jo raskauden alkupuolella uumoilleet, että bebemme saattaisi syntyä hieman etuajassa. Tätä puolsivat raskauden loppupuolella oma vointini (tiivistyvät supistelut, vauvavatsan laskeutuminen ja vauvan asettuminen lähtökuoppiin) sekä meidän vanhempien oma synnytyskertomus, minkä mukaan olemme kumpikin pullahtaneet maailmaan juurikin pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Uumoilumme piti kutinsa, kun elokuun viimeisenä päivänä, kello 13.48, tämä pieni kaveri päätti ilmestyä maailmaamme.

Synnytyksen käynnistyminen

Synnytys alkoi säännöllisillä supistuksilla torstain ja perjantain välisenä yönä. Seurasimme supistusten ajoituksia, ja välittömästi kävi selväksi, että tällä kertaa kyse ei olisi vain hetkellisesti yöunia häiriköivistä tuntemuksista. Kun supistuksia oli jatkunut toistuvana vajaat 2 tuntia, Santeri soitti Naistenklinikalle, mistä saimme ohjeistuksen lähteä tarkistettavaksi. Niinpä me noin puoli neljän paikkeilla aamuyöstä suuntasimme kävellen Naistenklinikalle supisteluiden säestäessä kulkuamme. Klinikalla meidät ohjattiin tarkistettavaksi, jonka aikana supistuksien toistuvuutta ja suuruutta mittailtiin hetken.

Olin jo muutaman sentin auki, joten saimme päättää, kävisimmmekö vielä kotona pyörähtämässä vai jäisimmekö seuraamaan tilanteen kehittymistä Naistenklinikalle. Tässä vaiheessa ei ollut vielä täysin varmaa, meneekö supistelu kuitenkin vielä ohi, joten päätimme käydä kotona. Kävelyä tauottaen suuntasimme siis takaisin kotioloihin.

Kotona supistukset vahvistuivat ja tihenivät. Siinä missä yöllä supistusten väli oli ollut noin kymmenen minuuttia, tiivistyi tämä aamun aikana korkeintaan seitsemään minuuttiin. Minun oli vaikea makailla sängyssä, sillä aina supistuksen käynnistyessä jouduin kiipeämään ylös ja nojailemaan sängyn laitaan. Niinpä laitoimme minulle supistelun välissä patjan lattialle, josta nousin tiheään tahtiin nojaamaan sängyn laitaan. Supistelut eivät menneet ohi ja nukkumisesta ei tullut mitään. Perjantaiaamun jo valjetessa olo oli jo kovinkin tukala, joten soitimme sairaalaan vielä kertaalleen, viimeistelimme sairaalakassin pakkauksen ja suuntasimme kera työktarpeiden takaisin äitiyspoliklinikalle.

img-20180902-wa00025709782768690019773.jpg

Niin, kävihän Santeri vielä sovitusti ruokkimassa vanhempien kissan siinä ennen synnyttämään lähtemistä 😉 Niinpä me jälleen kipusimme Topeliuksenkadun ylämäen, ja klinikalle pääsimme tällä kertaa noin yhdeksän jälkeen. Saavuimme vastaanottoon, virkailija kyseli, ”Synnyttämään tulossa?”, ja meidät ohjattiin tällä kertaa synnytysosastolle muutama kerros ylöspäin.

Valmistautuminen synnyttämiseen

Oloni oli tässä vaiheessa jo hyvinkin kipeä, ja nojailin sekä hississä että synnytysosaston käytävällä milloin mihinkin – kaiteeseen, penkkeihin…mihin lie. Emme tosin odottaneet hetkeä enempää, kun meidät jo ohjattiin kätilömme toimesta synnytyshuoneeseen numero 18. Kätilömme teki pikaisen status tarkistuksen ja tsekkauksen, jonka jälkeen hän alkoi heti järjestämään minulle kivunlievitystä. ”Huolehditaan sinulle ensin apua kipuihin”, hän totesi. Hetken perästä hän vielä virkkoi, ”Te lähdette täältä tänään muuten yhdessä vauvanne kanssa.”

Välitön apu oli saatavilla ilokaasun merkeissä. Makoilin synnytysvuoteessa kyljelläni, ja aina supisteluksen alkumetreillä naukkasin kaasusta apua kipuihin. Tämän akuuteimman avun tiimellyksessä kätilö järjesteli jo spinaalipuudutusta, jonka anestesialääkäri tuli hoitamaan, ja sain ensimmäistä kertaa tunteihin hetken hengähdystauon ja mahdollisuuden kerätä voimiani. Siinä me sitten tovin vartoimme, minä sängyssä ja Santeri huoneen kiikustuolissa ja seurasimme synnytyksen edistymistä. Tunnin seurannan jälkeen kätilö tuli tarkistamaan tilanteeni ja uutinen oli varsin positiivinen: aukeamisvaihe eteni suunnitellusti, sillä nyt auki oltiin jo 6 cm. Mainittakon siis vielä, että saapuessamme synnyttämään vastaava status oli vielä 4 cm kohdalla.

Kun puudutus alkoi lieventyä, sain vielä epiduraalin. Lääke ei välttämättä ehtinyt vielä parhaansa mukaan vaikuttaa, kun koin jo pystyväni ponnistaa. Kutsuimme kätilön paikalle, ja hän teki todentavan arvion. Mentiin jo 9 senttimetrissä, joten synnytys oli kuin olikin kohta toteutumassa. ”Hän on kuule jo tässä. Hän on jo aivan tässä. Kohta pääset ponnistamaan”. Odotimme vielä hetken ja sain vähän supistuksia edistävää lääkitystä. Kätilö valmisti samalla saliin kaikki synnytyksen jälkeen tarvittavat laitteet ja vempeleet. Tunnelma oli valmis ja odottava – kohta tapahtuu.

Hän saapuu maailmaan

Ensimmäiset ponnistukset aloitettiin noin 13.30 ja reilun vartin päästä kaikki olikin jo ohi. Ponnistaminen oli raskasta työtä, mutta kätilön tsempatessa ja valaessa uskoa synnytyksen hienosta etenemisestä, jaksoin mielestäni melko hyvin. Ensimmäiset parkaisut toivat huojennusta pinnistykseen ja kipuihin; pienoinen poikamme oli syntynyt. Nopean pesun jälkeen hän pääsi jo syliini, missä, hetken pontevasti huudettuaan, hän syventyi vällyjen alle ensimmäisen ruokinnan pariin. Siellä hän oleskeli reilun tunnin, minkä jälkeen hänestä otettiin mitat ja hän pääsi isän rintakehälle lämmittelemään.

IMG_2968

Ensisynnyttäjäksi synnytys oli käsittääkseni varsin nopea. Säännöllisten ja tiheiden supistusten alkamisesta laskettuna esikoisemme synnytys oli ohi jo noin 12 tunnissa. Ja kun laskee puolestaan sairaalaan saapumisesta ja ensimmäisten kivunlievitysten vastaanottamisesta, ei synnytyksessä vierähtänyt kuin nelisen tuntia. Synnytyksen edistymisestä ja nopeudesta kertoo varmasti sekin, että toivelistat jäi sairaalakasssiin enkä ehtinyt pahemmin edistämään synnytystä jumppapallolla tai kokeilemaan synnytystuolia, mitä olin etukäteen ajatellut. Myös Tens-laitteen suurimmat hyödyt jäivät kokematta, sillä aamutuimaisiin supisteluun siitä ei ollut enää mitään apua. Koin laitteen tuossa vaiheessa vain epämiellyttäväksi.

Meille sattui aivan ihana vanhempi nainen kätilöksi, joka piti meistä huolta koko synnytyksen ajan. Hän ”selosti” kanssamme omaa tekemistään, minkä kautta saimme jatkuvaa tietoa edistymisestämme ja synnytyksen tilanteesta. Mikä tärkeintä, hän kehui, osoitti välittämistä, kannusti ja myös tätä kautta auttoi esikoisemme maailmaan. Hän myös selkeästi välitti synnytyksestämme ja halusi olla läsnä, kun vauvamme syntyi. Synnytyksen jälkeen hän kertoi ilahtuneensa siitä, että kerkesi vielä olemaan synnytyksessä mukana – ennen kolmelta päättyvää työvuoroaan. 🙂

Täällä me nyt olemme, Naistenklinikan viereisessä synnyttäjille osittain varatussa hotellissa, ja tutustumme uuteen tulokkaaseemme. Tällä hetkellä vauva on syvässä unessa ja palautuu aamuisesta lääkärintarkastuksesta sekä ruokakoomasta. Kotiudumme näillä näkymin vielä sunnuntain aikana, ja huomenna, maanantaina, käynnistelemme sitten uutta arkeamme kolmen polkulaisen voimin. Yhtä pitää vielä hieman tukea, mutta kyllä hän tuosta vahvistuu ja kasvaa. Hän on meidän oma pienoinen paketti, joka vielä hetki sitten pöksytteli tyytyväisenä äidin massussa odottaen aikaansa. Se aika tuli.

31.8.18, synnytyshuoneessa 18

Tervetuloa polulle pienoinen,

Vanhempasi

One thought on “Pienoisen synnytyskertomus

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: