Näitä asioita inhoan vauva-arjessa

Vauva-arki ei ole pelkkää sateenkaarta ja auringonpaistetta. Ei, vaikka glitterloiston ja filttereiden sävyttämät Instagram-fiidit tällaista mielikuvaa kuinka rakentaisivatkin. Vauva-arki (ja taaperoarki for that matter) koostuu ihanien hetkien ohessa myös asioista ja tuntemuksista, joita isänä olen oppinut reilun vuoden aikana inhoamaan. Paneudutaanpa hetkeksi oikein huolella näiden aihioiden äärelle ja puntaroidaan, mitä asioita inhoan vauva-arjessa.

Yöt ja aikaiset herätykset

En ole ikinä ollut mikään varsinainen unikeko. Jo ennen vauva-arjen käynnistymistä ihmettelin, kuinka jotkut ihmiset pystyvät nukkumaan viikonloppuisin yli kello yhdentoista omien heräämisieni ajoittuessa myöhäisintäänkin noin kahdeksan/yhdeksän tietämille.

Danielin myötä olen oppinut ensimmäistä kertaa oikein kunnolla kaipaamaan pitkiä ja katkeamattomia yöunia. Olisi mahtavaa nukkua yö putkeen ja herätä vasta vaikkapa yhdeksän tietämillä. Tänäänkin – herättyäni pari kolme kertaa ensin yön aikana, noustuani kuuden jälkeen aamupalaa valmistamaan ja käytyäni vielä Danielin kanssa uimassa Mäkelänrinteessä – naapurit vasta toivottelivat huomenia meidän kurvatessa uimahallilta kotipihalle noin yhdentoista kieppeillä.

”Eihän nyt enää aamu ole. Ollaanhan tässä jo useampi tunti temmelletty!”, teki mieleni sanoman.

Syömistä opetteleva sottapytty

You can’t make an omelet without braking some eggs…

Tai jotain sinne päin. Niinhän se on, veijarimme opettelee tällä hetkellä syömään, mikä tarkoittaa treenikertoja oman haarukan ja lusikan avustamana. Eihän se lusikka oikein vielä pysy oikein päin ja haarukallakin on kiva lingota munakasta ympäri seiniä.

En ole mikään takakireä siivo-nipottaja, mutta kyllähän se oman väsymyksen keskellä on aika ”nihkeää” seurata tätä ruokailun alkeiden opettelua, kun tietää itse olevansa se, joka noukkii ruoantähteet lattialta, suorii pöydän ja pesee pikkuveijarin suun ja kädet. Tietenkin – siis tietenkin – tiedän että tämä kuuluu opetteluun. Ei siitä sotkusta silti tarvitse järin paljoa pitää 😀

Oma tai taaperon sairastaminen

Tämä ei varmaankaan yllätä. Niin kauan kun kaikki ovat terveenä, rullaa taaperoarki oikeastaan melkoisen rutinoidulla järjestyksellä. Mutta kuinka käy sitten kun joku sairastuu? Eipäs etene arki enää niin helposti.

Taaperon sairastaessa päällimmäisenä tunnetilana on tietenkin toive siitä, että kaveri saataisiin takaisin terveeksi mahdollisimman pikaisesti. Ei ole kiva katsoa, kun toisella on huono olla 😦 Vielä emme ole joutuneet siihen ikävään tilanteeseen, jossa joutuisimme epätietoisuuden keskellä arvuuttelemaan taaperon huonoa oloa aiheuttavaa tekijää pidemmän aikaa. Yleensä sairastumisen syy ja hoitamistavat ovat aika nopeasti ollut tiedossa. Onneksi näin.

Noh, oma sairastuminenkin tuuppaa taaperoarjessa olemaan melko inhottavaa. Kun eihän sitä oikein pysty sairastamaan. Tämän saimme Jonnan kanssa tuntea nahoissamme keväällä, kun olimme molemmat oksennusripulikuumetaudissa vauvamme vaellellessa ympäri asuntoamme terveenä. Pysyppä siinä sitten perässä kun sielu vetää päätä tai persettä pyttyyn 10 minuutin välein.

Mitäs me sitten tehtäisiin?

Jonnahan on meillä se, joka viettää suurimman osan arjen tunneista Danielin seurassa. Olen kuitenkin itsekin huomannut, että kaikista kuluttavimmalta arki taaperon kanssa tuntuu, jos ei ole suunnitellut oikein mitään tekemistä. Nämä ovat juurikin niitä hetkiä, jolloin kelloa tulee katseltua 5 minuutin välein ihmetellen, kuinka aika ei vaan tunnu kuluvan. Sitten sitä vaan juoksee (lue: laahautuu) taaperon perässä yrittäen jollain tavalla saada itseään aktivoiduttua jonkin aktiviteetin pariin.

Tästä syystä onkin hyvä, että olemme saaneet arkeemme niin vauvauintia, mäkelänrinteen reissuja, pyöräilyä kuin puistossa käyntiäkin aikaa siivittämään.

Ei sinne – ei tänne – ei tuonne

Aivan kuin olisin kuullut jostakin (muistaakseni alunperin jenkkiläisestä) kasvatuksen ideologiasta, jonka mukaan lapselle ei tulisi sanoa ”ei”. No jaa’a, good luck with that.

Vaikka ”ei” (tai Danskun tapauksessa no) kuuluukin tällä hetkellä tiiviisti hyödyntämäämme sanavarastoon – onhan sentään kyseessä jo varsin menevä pikkumies – en juurikaan pidä niistä hetkistä, jolloin tuntuu siltä, ettei juurikaan mutta tee kuin viljelee tätä terminologiaa. ”Älä kisko sitä. Älä heitä sitä. Ei saa syödä johtoja. Ei vedetä piuhoja.” Kyllä se elämä taaperon kanssa tuppaa olemaan sen helpompaa, mitä vähemmän kanssakäyminen muodostuu näistä ei sitä, ei tätä hetkistä.

Kolme asiaa vielä muistan, mutta neljä…

Kun kahden ihmisen asioita hoitaa yhdessä toisen aikuisen kanssa, paletti pysyy lähes aina vaivattomasti kasassa. Kun soppaan heittää yhden taaperon, entistä rajallisemman määrän aikaa ja väsymyksen, homma muuttuu vähän haastavaksi.

Olenkin oppinut inhoamaan hektisyyttä. Tuntuu siltä, että arjessa on yhä enemmän päällekkäistä hoidettavaa. Työn ja taaperon hoitamisen ohella pitäisi jaksaa hoitaa viikoittaiset kaupparulianssit, suunnitella kodin hankintoja, sumplia tapaamisia ystävien kanssa ja huoltaa/siivota kotia. Niin, ja jostain pitäisi vielä löytää ihan kahdenkeskeistä aikaa Jonnankin kanssa. On siinä melkoisen monta palloa ilmassa, joiden jonglööraus tuntuukin aika-ajoin melko haastavalta….ja inhottavalta.

Inhottavia asioita on monenltaisia, mutta kyllä ne kaikki tuntuvat piirun verran inhottavimmalta huonosti nukutun yön jälkeen. Oikeastaan – nyt kun tätä mietin – yöunet ovat se kriittisin elementti inhottavien asioiden välttelemisessä. Kun yö on nukuttu hyvin, ohjelmaa on helpompi suunnitella, sottaaminen ei vaivaa niin paljoa (kun energiaa riittää siivoamiseen), keho ja mieli pysyy helpommin terveenä ja pallot ketterämmin ilmassa. Jos mitään vinkkiä siis omista kokemuksistani antaisin, niin kannustaisin haalimaan mahdollisimman hyviä yöunia vauva- ja taaperoarjen keskellä. Se jos mikä on väylä inhotuksen välttämiseen.

-Santeri


Ensi viikko onkin sitten arjesta poikkeavia asioita täynnä. Jonna ja Daniel lähtevät tiistaina Rovaniemelle ja viettävät pohjoisessa kokonaisen viikon. Sillä välin Santeri hoitelee kodin pieniä askareita ja – myönnettäkööt – viettää pienimuotoista vapaa-aikaa vauva-arjesta.

Seuraa siis ihmeessä Jonnan ja Danielin reissua pohjoiseen Polulla-Instan puolelta. Nähdään jälleen viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät – totuttuun tapaan – Polulla-Instasta. Oikein reilusti tsemppiä tulevaan viikkoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: