Vauvavuoden hyödyllisimmät ja hyödyttömimmät hankinnat

Lukijan toivepostaus 😉

Saimme hiljattain pyynnön jakaa vinkkimme vauvavuoden parhaista ja ei-niin-parhaista hankinnoista. Puntaroimme vauvavuoden hankintojamme Santerin kanssa. Sparrailun ja keskustelun lomassa huomasimme, kuinka hankinta toisensa perään vaikutti kuitenkin tavalla tai toisella hyödylliseltä. Toki, vauvavuosi sisälsi useampia vain hetken käytössä -hankintaa, mutta eivät ne silti turhia olleet. Niinpä niin, emme nyt ihan kamalan monta ”hukkahankintaa” tehneet.

Mistä sitten perusteet sille, että onnistuimme pääosin välttämään hyödyttömät hankinnat? No varmasti suurin vaikuttaja oli, että ostimme tarvikkeita sen mukaan kun koimme ne ajankohtaisiksi. Etukäteen ei siis tullut varustautua valtavilla vauva-arsenaaleilla 😀

Listaa kuitenkin saimme keskusteluissamme aikaiseksi, ja tässä se tulee -> Vauvavuotemme hyödyllisimmät ja hyödyttömimmät hankinnat:

Hyödyllisimmät hankinnat:

1.Vaunut vauvalle

Yhdistelmävaunut ovat ehdottomasti ansainneet listan ensimmäisen sijan. Vauvavuonna vaunuilla on kulutettu päivittäin useita kilometrejä kävellen ja juosten. Ne ovat matkanneet myös mukanamme Lapin pakkasiin ja Dubain aurinkoon.

Valitsimme omat rattaamme täysin sen mukaan, millaiseen käyttöön ne meillä tulivat (vastaus: kovaan). Omiin Silver Crossin rattaisiin olemme olleet erittäin erittäin erittäin erittäin tyytyväisiä.

img_20190106_104714_8415325985265185832080.jpg

2. Sitteri

Ostimme Santerin ystävältä Baby Björnin sitterin, koska olimme kuulleet sitterin olevan kätevä vauva-arjen alkuvaiheilla. Mitään isompia ajatuksia hankintaan liittyen ei tämän lisäksi ollut. Sitteri olikin sitten varsinkin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana kovassa käytössä. Vauva oli helppo laskea alas esimerkiksi sen ajaksi kun kävi suihkussa. Vauva oli tällöin turvallisessa paikassa ja näimme molemmat toisemme kokoajan. Hyvin usein heijasin sitteriä jalallani samalla kun aamulla meikkasin tai laitoin hiuksiani.

img-20190304-wa00044111090163105061854.jpeg

3. Kantoreppu

Ostimme vauvalle kantorepun heti syntymän jälkeen. Varsinkin vauva-aikana kantoreppu oli melkein päivittäisessä käytössä, kun vauva kaipasi läheisyyttä ja halusi pysyä sylissä…vaikka kotona oli saatava myös asioita tehtyä. Vauva kantorepussa sain pyykättyä, siivottua, kokattua ja tyhjennettyä astianpesukonetta. Kantorepun kanssa oli myös nopeaa kipaista esimerkiksi lähikaupassa tai kirjastossa. Ainoa miinuspuoli kantorepun kanssa oli se, että meille molemmille – vauvalle ja minulle – tuli kantorepun kanssa nopeasti hyvin kuuma!

img-20181004-wa00038049880524390680595.jpeg

4. Matkarattaat

Vauvavuonna lensin melkein muutaman kuukauden välein pohjoiseen vanhempieni luo. Matkarattaat olivat siis kätevä apuväline kentällä sekä itse kohteessa. Kun matkustaa yksin vauvan kanssa, on jo isomman matkalaukun kanssa pärjääminen kentällä aikamoinen suoritus.

Matkarattaat ovat olleet meillä käytössä myös arjessa. Rattaat ovat kätevä ottaa mukaan, kun tietää ettei tilaa ole paljon esimerkiksi raitiovaunussa tai ystävän kotona vieraillessa.

IMG_20190518_211058.jpg

5. Korvakuumemittari

Korvakuumemittaria on käytetty paljon! Vauvan tuntuessa hieman kipeälle tai vaisulle on mittarilla helppo tsekata lämpö. Korvakuumemittari on myös se tuote, mikä lähtee ehdottomasti mukaan matkoille. Miksi se on sitten niin hyvä? Noh, koetappa saada vikuroivalta vauvalta lämpö mitattua yhtä nopeasti ja vaivattomasti esimerkiksi perinteisellä kainalokuumemittarilla ;D

6. Ruokailuessu/paita 

Tämä oli kyllä niin kätevä kun maistelu tuli ajankohtaiseksi! Paita suojaa kokonaisvaltaisesti yläkropan roiskeilta, minkä myötä pyykkiä syntyy hieman vähemmän. Olemme käyttäneet paitaa myös silloin, kun olemme maalanneet sormiväreillä.

20190528_0914382877138002014766920.jpg

7. Brion työntökärry

Kärryt saimme itseasiassa jo ristiäislahjaksi! Alussa vähälle käytölle jääneet kärryt pääsivät sitten kesällä, 10 kuukauden iässä, tositoimiin, kun vauva alkoi harjoittelemaan ensimmäisiä askeleita. Kärryn avulla kävelimme kesällä lähimpään leikkipuistoon ja kirjastoon. Vielä näin reilun 1 vuoden iässäkin taapero jaksaa innostua työntämään kärryjä (tai hypätä itse kärryjen kyytiin!). Kärryjen pyöriä voi säätää, etteivät ne liiku niin helposti, mutta alussa kyydissä oli lisäpainoina käsipainot sekä iso kirja. Daniel10kk7

Hyödyttömimmät hankinnat:

I. Imetystyyny

Olin kuullut tyynystä paljon kehuja, ja saimmekin omamme Santerin ystävältä. Koitin imettää tyynyn kanssa useaan otteeseen, mutten tuntunut saavan vauvaa tarpeeksi lähelle imetystilanteissa. Tyyny jäikin vähälle käytölle, ja jälkikäteen voimme todeta, että onneksi emme ostaneet tyynyä uutena.

2. Rintapumppu

Olin jo ennen vauvan syntymää ajatellut, kuinka rintapumppu helpottaisi vauva-arkeamme ja antaisi minulle helpommin omaa-aikaa. Santeri voisi auttaa yöheräilyjen kanssa ja pääsisin vaikka salille ilman, että minun pitäisi stressata parin tunnin tapahtuvasta imetyksestä.

Toisin kuitenkin kävi. Pumppaaminen ei nimittäin onnistunut. Hyvällä tuurilla sain pitkän työn tuloksena pullon pohjalle parikymmentä milliä maitoa mutta siihen se sitten loppui. Googletin kaikki mahdolliset vinkit joilla onnistuisin pumppaamaan varastoon maitoa mutta ei… Rintapumppu jäikin tästä syystä laatikon pohjalle.

Pohdimme hankintaa mutta emme ostaneet:

1.Kapalointiliina/unipussi

Vauvamme heräili öisin koko vauvavuoden ajan 2-3 tunnin välein. Mietimme mitä kaikkea voisimme tehdä, jotta vauva nukkuisi paremmin. Pohdimme kapalointia/unipussia mutta nämä aina jäi kuitenkin kaupan hyllylle.

2. Itkuhälytin /monitori

Monella perheellä tuntui olevan käytössä jonkinlainen itkuhälytin tai monitori. Me emme kuitenkaan nähneet tarpeelliseksi tätä ostaa kun nukuimme kaikki periaatteessa koko vuoden samassa huoneessa eikä meillä ollut kotona mahdollisuutta nukuttaa vauvaa ulkona vaunuissa.

3. Sängyn päätyyn mobile

Piti hankkia mutta se vain jäi… Hyvin olemme pärjänneet siis myös ilman 😀

 

Semmoinen setti hankintoja – tarpeellisia ja turhia. Kyllä hankinnoissa kannatta varmasti edetä konservatiivisella linjalla. Jos kaikkeen haluaa satsata, kaikkea kyllä varmasti löytyy. Vauva-arjen käynnistyminen on kuitenkin niin markkinakelpoinen rako, että jokaiselta löytyy jotakin vauva-arkea enemmän tai vähemmän helpottamaan. Kyllä varmaan perushankinnoilla pääsee jo melkoisen pitkälle, ja muun tilpehöörin tarvetta voi sitten arvioida vauva-arjen edetessä.

– Jonna

Pääkuva: Astrid Mannerkoski


Tämä viikonloppu mentiinkin sitten hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun Jonna vietti ansaittua vapaa-aikaa serkkunsa kanssa Tallinnan auringosta (tai noh..kuulemma jopa hieman vesisateesta) nauttien. Samanaikaisesti Santeri pyöritti taaperoarkea Danielin kanssa uiden ja HopLopissa temmeltäen.

Ensi viikolla saammekin sitten vieraita pohjoisesta, kun Jonnan isä tulee loppuviikosta käymään. On kyllä mukavaa kun näin pimeyden keskellä saa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. On se vaan niin omiaan auttamaan pimeyden ja ailahtelevien kelien kanssa.

Oikein paljon tsemppiä tulevaan viikkoon! Nähdään jälleen taas viikon päästä täällä blogin puolella. Sillä välin löydät meidät, totuttuun tapaan, Polulla-instan puolelta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: