Täytän tässä kussa 30 vuotta. Neljännen vuosikymmenen rajapyykin rikkominen merkitsee kohdallani sitä, että jo suuri osa elämäni erilaisia uutuuksia on jo takanapäin. Olen mm. viimeistellyt vuonna 1996 alkaneen ja osittain ulkomailla suorittamani opintopolkuni filosofian maisterin tutkintoon talvella 2015, kesällä 2017 menin naimisiin Helsingin yöelämästä kymmenen vuotta aikaisemmin löytämäni elämänkumppanini kanssa, ja siinä sivussa kehittynyt urapolkuni on johdattanut minut keväällä 2007 aloittamistani finanssitoimialan arkistointihommista nykyiselle samaisen sektorin korkealle arvostamalleni viestintäpainotteiselle puolelle.
Tämä henkilökohtainen kehityskaareni sulkee sisälleen kattavan kirjon hetkiä, jolloin olen seisonut uuden ja uutuuden äärellä. Ensimmäinen koulupäiväni, uudet työt, ensimmäiset askeleeni vieraassa kulttuurissa, ensimmäinen suukkoni, muutto ensimmäiseen omaan kotiini, muutto yhteen toisen ihmisen kanssa…uutuuksien määrä on sanalla sanoen mittaamaton.
Lähivuosien aikana olen ollut huomaavinani, että kokemieni uutuuksien määrä on hiljattain hidastunut. Olen nähkääs löytänyt oman paikkani, olen istahtanut mukavasti raiteilleni ja olen omaksunut nykyiset tottumukseni. Kaikki ei enää ole niin uutta ja outoa. Toki myönnettäköön – uunituoreessa muistissa vielä eilisen illanvieton jäljiltä olevien kokemusteni perusteella – että Kallion yöelämä saattaa vielä tuoda kohdalle hyvinkin uudenlaisia ja omituisia kokemuksia 😀
Kohta tämä kuitenkin muuttuu. Kohta olen jälleen uuden äärellä.
Tiedostan jo nyt, että noin kuukauden sisällä elämäni – sellaisena kuin sen nykyisessä olemuksessaan tunnistan – tulee muuttumaan ja tuomaan kohdalleni jotain täysin uutta. Esikoiseni. Kyse ei ole hetkellisestä uutuudesta, kuten minulle viime viikolla ehdotetusta elämäni ensimmäisestä benji-hypystä, vaan pikemminkin jatkuvasta uutuuden kierteestä. Ensimmäinen kosketus, ensimmäiset katseet, ensimmäiset vaipanvaihdot 😀
Uutta tulee olemaan paljon ja säännöllisesti. Minun tulee oppia olemaan itselleni armollinen, sillä näin vanhemmuuden kynnyksellä huomaan jo tavoittelevani kaukaisuudessa siintävää täydellisyyttä. Täydellistä kanssakäymistä puhuessani ääneeni pienoisin potkuin reagoivalle vatsa-asukille, täydellistä ympäristöä pyrkiessäni varmistamaan kaverille optimaalisen kehityksen ja kasvatuksen, ja täydellistä ravintoa harmitellessani sitä, etten salibandytreenien jälkeen tohdi pyörähtää naapuruston mäkkäriin hakeakseni pienoiselle perheelleni iltaruokaa. Armollinen, kohtuullinen ja realistinen uutuuden äärellä pitää olla, ja tässä tiedostan minulla olevan vielä tekemistä.
Näin oletusarvoisesti kuukausi ennen syntymää katse käännähtää kuitenkin omasta navasta myös poispäin ja kohti tulokastamme. Vaikka itsekin seison uuden äärellä, on mielestäni kiinnostavampaa ja merkittävämpää ajatella, kuinka kohta kaikki se, mitä itse pidän tottumusteni ja elämänkokemukseni myötä väljähtäneen harmaana ja arkisena, on jälleen uutta ja hienoa.
Esikoisemme ottaessaan ensimmäisiä kontaktejaan ympäröivään todellisuuteen, tulee kaikki jälleen olemaan uutta ja mielenkiintoista. Niin abstraktit asiat kuten sadut, tarinat, kieli, puhe, nauru ja suru kuin konkreettisemmatkin kuten olohuoneessamme sijaitseva muodokas jalkalamppu, hauskoja hapsuja sisältävä matto ja pirtsakkaa mekkalaa pitävä värikäs sekä pehmeä leikkipallo. Nämä kaikki ovat kohta hyvinkin uutta ja mielenkiintoista. Haluan elää tämän toisen kokeman uutuuden äärellä, ja ennen kaikkea toivon itseltäni heittäytymistä mukaan mielenkiintoon.
Pienoisen ja ohikiitävän hetken ajan jo pitkään tunnistamani esine kuten kirja ei saa olla enää pelkkä ajatuksia ja ideoita sisällöllään herättävä kapistus, vaan sen on oltava jotain muuta. Sen on osattava olla mielenkiintoinen myös tekstuurinsa, väriensä ja pläräyksestä kumpuavan hauskan äänen takia. Sitä pitää tutkia yhdessä kannustaen ja ihmetellen. Ajatusmaailmani on osattava mukautumaan. Tätä, jos mitä, toivon itseltäni. Olkoon kaikki minullekin taas uutta.
Onko teillä lapsi tulossa vai onko pienoinen jo löytänyt tiensä tähän maailmaan. Kuulisin mielelläni muiden isien ja äitien ajatuksia ja muistoja uutuuden ääreltä. Kuinka helppoa oli omaksua uusi elämäntilanne, minkälaista oli tutkia uutta todellisuutta pienoisen kanssa ja mitä vinkkejä voit antaa kaltaiselleni uutuuden äärellä seisoskelijalle? Täällä blogin puolella WordPressissä kommentointi edellyttää valitettavasti kirjautumista, joten etsi meidät Instasta ja kommentoi aihetta koskevan postauksen alle. Pääset Instaamme tästä. Keskustelu on aina hyvästä, joten jutskailemme mielellämme kanssanne Instan puolella 😀
Nähdään jälleen täällä blogin puolella viikon päästä. Sillä välin löydät meidät helposti Instagramista.
Kesän kovimmista helteistä edelleen toipuen,
Santeri
Polulla 